Hyvää joulua // happy holidays

On aika pitää viikko lomaa ja suunnata länteen, Edmontoniin... Takaisin Torontossa taas 30.12. Hyvää joulua ja loistavia lomapäiviä kaikille!

Lead or get out of the way

"After the global climate summit in Bali went into an unscheduled 13th day of talks, the United States said it would not accept the statement as it wanted developing countries such as fast-growing China to make tougher commitments.

The senior US negotiator, Paula Dobriansky, was loudly booed by other delegations, and a US environmental activist representing Papua New Guinea said to rousing cheers: “If you’re not willing to lead, please get out of the way.”

The response, and a threat by German Environment minister to directly involve the German Chancellor Angela Merkel, seemed to do the trick.

After repeated verbal lashings, Dobriansky again took the microphone and said that Washington would “go forward and join consensus,” to the cheers of the conference."

"Leadership is not stubborn backwardness. It is also not the exclusive domain of superpowers like the US, Russia, China, and India or G8 nations like Canada. It is a brave clarion call like the one made by Kevin Conrad of little Papua New Guinea."

Sources:
Carbon Planet
Creative Generalist
Pantagraph

It has become clear that it's the European Union that leads the climate talks, while the US, Canada and Japan actively get in the way. And (as always) no one, not even the EU, is doing as much as they really could and should to help the poor.

Get on your bike

Winter's good and Christmas is always nice, but I can't wait to get to ride my bike again...

Great article

Now here's a great, very detailed and accurate look at some differences between Finnish and Canadian society. The article focuses on the forestry industry but gives a good look at the differences between Canada's and Finland's approach to business, education, society, etc. in general:
http://www.reportonbusiness.com/servlet/story/RTGAM.20071127.rmtimber1127/BNStory/specialROBmagazine/home

The storm of the century? ;)

Meteorologists started giving their warnings on Thursday about the "massive" winter storm "battering much of Ontario and large parts of Quebec" and drivers were advised to stay home last night.

Carey and I got on the road however, because we had two parties to go to, first a fabulous Indian dinner at friends' house and then Alex Smoke. We figured that getting a taxi would be difficult in the storm and so we got a Zipcar so that we could do the driving ourselves. And it was all okay, despite the fact that none of the streets were plowed last night.

The "storm" is still "battering" the city now on Sunday night, and we've got about, umm, 20-25 centimeters of snow so far, but I would hardly call it the kind of "natural disaster" the media and the city here want to call it... Sure, it's a lot of snow, some gusty wind, and -10 degrees, but that's just winter. It's amazing to see how ill-prepared this city is to deal with something that happens pretty much every year. There are still very, very few plow trucks on the streets and instead of plowing and using gravel to fix the icy roads, people here use hundreds of kilos of salt every day to try and melt the ice. It's disgusting how big the piles of salt are on the sidewalks.

It's also interesting to see how many people now seem to think they can laugh at the talk about global warming, because the weather is temporarily quite cold. If someone's got cancer, but he's having a better day, would you immediately claim that the cancer's gone? ;)

Here's a good answer to the climate change skeptics I found online:
"Some of the greatest changes will be felt in Central Canada, says Andrew Weaver, an atmospheric scientist at the University of Victoria’s earth and ocean sciences school. "One of the misconceptions," he notes, "is that global warming means a slow, steady change in temperature. That is frankly not the issue. What will impact people most is the frequency of extreme events." Toronto’s Storm of '99, like Montreal’s Ice Storm of the Century and Winnipeg’s Great Flood, could well turn out to be a mere overture to the far greater wrath of the weather to come."
http://www.thecanadianencyclopedia.com/index.cfm?PgNm=TCE&Params=M1ARTM0011891

Kyoto now

Last Saturday, on the global day of action to mark the Bali climate conference, we attended a climate rally here in Toronto. I was hoping to see thousands of Canadians at the demonstration, eager to show their disappointment to prime minister Stephen Harper and his government for not only doing nothing to meet the targets set by the Kioto protocol, which Canada has ratified, but for also actively speaking against Kyoto.

Well, there weren't thousands of people there, but maybe 500 in the beginning and then perhaps 1000 or so at most, though the organizers claimed there were more.

After I came home, I read about the climate rally held in Helsinki the same day, and got the understanding that though the demonstrators there had a very cool, entertaining theme (Lunta, perkele! :), the number of people who attended the march wasn't much bigger than here in Toronto.

Jack Layton (NDP) speaks at D8 rally
So an average Finn isn't much more interested in attending a demonstration for saving our climate than an average Torontonian. But there is one significant difference there. That is that it's better to have a government that has at least 1. ratified Kyoto and cut emissions and 2. believes in the scientific evidence on climate change and promises to do more about things, together with the European Union, than to have a government which 1. has ratified Kyoto but hasn't done anything at all to put it to work and 2. actively denies climate change and works against reaching an international agreement to fight against it.

Tiivistäen

Talven tullen huomasin, että talomme on täynnä reikiä. Kellarin johtavissa portaissa on parikin kohtaa, joista suorastaan tuulee kylmää ilmaa ja keittiön puoleisen ulko-oven reunoistakin käy jatkuva veto. Lämmityksen lämpö tuntuu karkaavan nopeasti huoneista.

Päätin siis, että reiät on tilkittävä niin asumismukavuuden kuin energian säästönkin vuoksi. Pari viikkoa asiaa pyöriteltyäni viime lauantaina vihdoin sain aukon "kiireiseen" aikatauluuni mennäkseni läheiseen Home Depot'n ostamaan tiivisteteippiä oviin ja ikkunoihin.

Päätin sen kokemuksen perusteella, etten enää koskaan mene kyseiseen puulaakiin. Niin iso valikoima kuin sillä onkin ja pitkät aukioloajat (auki aina keskiyöhön!), niin minulla on nyt liian monta kokemusta huonosta palvelusta sieltä. Henkilökunta ei tunnu juuri tietävän, mitä neuvoo.

Tällä kertaa vika oli siinä, että pyysin tiivisteteippiä, siis sellaista tavallista ikkunoiden ja ovien tiivistämiseen tarkoitettua kuminauhaa, mutta minulle väitettiin ettei sitä ole ja neuvottiin sen sijaan ostamaan "tosi hyvää" polyuretaanivaahtoa. Mutta eihän tämä siihen tarkoitukseen käy, yritin, mutta minulle väitettiin, että kyllä tämä nyt siihen käy tosi hyvin.

Joten ostin, hölmö, ja tulin kotiin toteamaan, että tällä mönjällä voin kyllä tukkia joitain oikein pahoja kellarista löytyneitä aukkoja, mutta en tiivistää avattavia ikkunoita tai ovia. Tänään sitten reissu toiseen rautakauppaan, Home Hardwareen, tuotti heti parempaa tulosta ja sain saman tien käteeni kunnon tiivisteteippiä. Sillä tiivistelin kellarin ikkunan ja keittiön oven tänään ja veto tuntuu, jos ei nyt kokonaan lakanneen, niin ainakin vaimenneen.

Tiivistäminen auttaa, muttei ratkaise täällä kaikkea, sillä tosiasia on, että useat, ellei jopa kaikki Toronton vanhoista taloista (ja rohkenen epäillä, että myös osa uudemmista kiinteistöistä...) on rakennettu heppoisan tuhlailevasti energian kulutuksen kannalta: siinä missä vanhassa kerrostalossamme Kalliossa oli liki metrin paksuiset seinät kylmän ulkoilman ja sisätilojen välissä, on täällä seinän paksuus vain viitisentoista senttiä. Käytännössä siinä on vain tiiliä ja sitten päällä tasoitelaastia ja sitten maali. Olen vahvasti siinä käsityksessä, että varsinaita eristekerrosta välissä ei ole lainkaan. Ei siis ihme, että lämmityslaite laulaa jatkuvasti.

Kuitenkin Torontossa on aina ihan yhtä kylmä talvi kuin Helsingissäkin, vaikkakin rahtusen lyhyempi. Kanadalaisten, tai ainakin torontolaisten, tajuamattomuus talvesta ihmetyttää. Täällä ajetaan kesärenkailla, mädetään tonneittain suolaa kadulle pohjavesiä pilaamaan ja asutaan Välimeren oloihin rakennetuissa taloissa. Siis vähän liioitellen sanottuna. Mutta vain vähän.

Turhautumista, läheltä-pitejä, ja arkielämää

Olen nyt toiseen kerran kuukauden sisällä lähellä saada itselleni Torontosta todellisen työpaikan omalta alaltani. Esteenä on enää vain lupa-asiat, ja se este onkin aina vaikea... Kiitos Kanadan hankalan työlupa- ja maahanmuuttokäytännön, tämä potentiaalinen uusi työnantajani, joka haluaisi minun aloittavan vaikka heti ensi maanantaina, joutuu vielä menemään kanssani läpi kuukauden tai parin mittaisen lupahakemusprosessin, jotta saan nykyisen työlupani vaihdettua uuteen...

Voin vain toivoa kahta asiaa: että työantajan into ei lopu lupa-asiaan, ja että Kanadan byrokraatit hyväksyvät työlupani ennätysajassa tai ainakin alle kahdessa kuukaudessa.

Tuon asian ansiosta elämässä täällä on taas vähän enemmän toivoa, mutta samaan aikaan edelleen olisi mahdollista lähteä takaisin Eurooppaankin, ja jos nyt tämä työpaikka täällä menee puihin lupien vuoksi, niin sitten seuraava konkreettinen mahdollisuus onnistua taitaa tulla vasta ensi kesänä, kun hakemukseni pysyvästä oleskeluluvasta ja vapaasta työluvasta on (ehkä) mennyt läpi.

Huokaus.

Hieman hämmentävissä tunnelmissa

Kanadan ympäristövirastoa vastaava Environment Canada povaa tästä talvesta kylmintä 15 vuoteen La Nina -ilmiöstä johtuen. "Poikkeuksellisen kylmä" ei Torontossa tosin usein tarkoita paljon kymmentä pakkasastetta enempää, mutta perinteisesti huonosta lämmönerityksestä kärsivissä kiinteistöissä ja ulkona Torontolle melko tyypillisessä viimassa pakkasen purevuus voi tuntua kurjalta.

Veikkaukset kylmästä talvesta eivät ole kuitenkaan syynä tämän blogipostaukseni otsikkoon, vaan enemmänkin se, mitä elämälleen kenties pitäisi tehdä seuraavaksi. Lyhyessä ajassa, noin neljän kuukauden sisällä, on ehtinyt herätä aika monenlaisia fiiliksiä. Kanadaan pysyvästi jääminen lakkasi tuntumasta meille kummallekaan itsestäänselvyydeltä jo ennen tänne muuttoa, mutta nyt päätä sekoittamaan on ilmaantunut myös mm. houkutteleva työtarjous Euroopan suunnalta ja toisaalta sitten hieman heikommalta tuntuvat näkymät täällä.

Jos saisi oman mielen rauhoittumaan ja ei olisi ilmaantunut mitään muuta tarjousta, niin voisin kyllä hengata täällä ainakin ensi kesään asti - siis ensimmäisen vuoden täyteen - ennen kuin tekisimme mitään päätöstä paluusta tai muualle lähdöstä, mutta nyt näyttää siltä, että itsestä suoranaisesti riippumattomat voimat yrittävät ohjailla touhua.

Mielelläni edelleen näkisin, että saisimme hankittua itsellemme ainakin hieman pidemmän kokemuksen Kanadassa asumisesta, vaikka paremmat yhteiskunnan edut, helpompi työura ja toimivammat palvelut sitten vetäisivätkin taas Pohjoismaihin myöhemmin. Mutta katsotaan, katsotaan... Joulu nyt ainakin menee täällä Kanadassa, Edmontonissa viettäen.

"Ocean eats SUV, spits out its remains"

It should've been a lesson to this woman, but instead she went and bought another one:
here's the story

Kaupan täti

Niin paljon "ystävällisempiä" (suhteellinen käsite, siksi lainausmerkeissä), kohteliaampia ja sosiaalisempia kuin monet kanadalaiset yleistäen sanottuna ovatkin suomalaisten hieman yrmeään enemmistöön verrattuna, niin on ainakin yksi henkilö ja ammatti, joka tuntuu Kanadassa olevan paljon yrmympi kuin Suomessa. Se on ruokakaupan kassa, siis se kaikkien tuntema kaupan täti tai setä.

Suomessa kaupan täti tai setä sanoo aina "hei" kassalle tullessa, joskus juttelee muutakin. Yhtä säännönmukaisesti kanadalaisen ruokakaupan kassa ei sano "hei", ja usein ei sano mitään muutakaan, ei edes kiitä maksusta. Kaupan kassoilla on toki pienet palkat täällä, mutta eivät ne ole suuret Suomessakaan, eikä kai palkan niukkuus voi olla syy ainaiseen puhumattomuuteen?

Joskus törmään täällä harvinaisiin poikkeuksiin, mutta yleisesti ottaen ruokakaupan kassankäyttäjä jättää puheet minimiin ja tervehdystä on turha odottaa. Tämä pätee kummallisesti vain markettien kassoihin ja isoihin kauppoihin kuten Home Depot, sillä pikkuliikkeissä kyllä on yleensä aina hyvin ystävälliset ja puheliaat kauppiaat.

Toinen erilaisuus täällä on se, että siinä missä Suomessa kaupan täti voi olla myös setä, niin täällä ruokakaupan kassanvartijuus on äärettömän naisvaltainen ala. Täti on aina täti.

Huhtikuussa Eurooppaan

Sain pari päivää sitten varmistettua ainakin 99-prosenttisesti, että lennän huhtikuussa musakeikoille Sveitsiin ja Saksaan. Nyt odottelen vain sveitsiläispromoottorin buukkaavan lentoliput. :)

Pohjois-Karjalaan

Vietin tänään erityisen pitkän päivän töissä. Erityisen. Joten kotiin tultuani vetäisin yhden keskikaljapullon mittaiset kalsarikännit ja kuuntelin hetken Stereo Totalia ja Leevi and The Leavingsia.

Ettekä sitten kerro kenellekään.

Hyytävä Halloween

Ensimmäinen erä ruumishupijuhlaa on nyt vietetty - tuloksena krapula, mutta hyvä mieli ja paljon hauskaa... Tiistaina kaiverretaan vielä kurpitsoista lamppuja ja keskiviikkona autetaan tuhoamaan lasten hampaat jakamalla heille karkkia.

Anna hali?

Spadina-kadulla suosikkivietnamilaisen ravintolani Pho Hungin miesten vessan lavuaari pyytää antamaan halauksen. Selvästi. Niin siinä sanotaan. Epäröin - eihän sitä nyt noin vain voi mennä vierasta halaamaan.

Mutta uuteen kotimaahan sopeutuminen vaatii veronsa. Jollen nyt, jäyhä suomalainen, kykene fyysiseen kontaktiin, niin koskas sitten? En kai halua erottua joukosta sinä kylmänä epäsosiaalisena outolintuna, joka ei edes lavuaaria halaa?

Otan askeleen lähemmäksi, levitän haara-asentoani. Lavuaari on aika matalalla eikä siihen muuten yletä kurottamaan. Lähden kädet sekaisesti hajallaan kurottamaan kohti. Lavuaari haisee vanhalta saippualta ja klooratulta vesijohtovedeltä, kun nenäni lähestyy hanan kromipintaa.

Äkkiä ovi aukeaa takanani. "Helvetti", pääsee suustani, ja katson, kuinka WC-tiloihin yrittänyt toinen asiakas pakenee käytävään.

Ei onnistunut tämäkään, suomalaiselta. Vaatii vielä harjoitusta.

Halloween

Lokakuun viimeisenä päivänä vietettävä Halloween on jo ovella, kirjaimellisesti, sillä monen talon ovenpieleen on ilmestynyt jo vähintäänkin pari suurta oranssia kurpitsaa ellei koko kauhusetti hautakivineen, hämäheikinseitteineen ja pääkalloineen. Oma kuistimme on vielä koristelematta, mutta saa vähintääkin kurpitsakuorrutteen ennen H-hetkeä.

What a gorgeous day

In the wider scale of things, I'm not sure if it's a good thing or not, but today after about a week of wet, dark weather we had another really gorgeous warm day in Toronto: sunshine and 23 degrees. And it's almost November... After brunch at Cool Hand of a Girl, we got on our bikes and rode down through High Park to Lakeshore and to Humber Bay Park. It was one of the best Sundays I've had in a while... So warm, nice and relaxing. And to top everything off, we had a barbecue later in the evening at home.

"...concerns about the world getting warmer, the people thought they were just being rewarded... ... now we can swim any day in November" -The Postal Service

Home sweet home

Our home has really started to feel like home now, with all our furniture in place, and the awesome Thanksgiving dinner we had on Sunday with our great, great friends just added to that feeling - it feels almost perfect now. Sure, the basement's a tiny bit rough and will remain so, and the backyard could be greener, but all in all I think this place is just great. Absolutely. Here we have way more room than we did in any of our apartments in Helsinki, a yard for bbq's, two floors, and the building itself has got some history and detail.

And even though I'm a big fan of hot weather, I'm looking forward to spending the winter in this place. It'll be nice to relax here, when the weather gets cooler. And that might have started today - it was rainy, gray, and cooler in Toronto today after weeks of gorgeous, but uncommonly hot weather.

"Climate more important than cheap electricity"

Now why don't I see or hear any of this from the government in Canada?
Link to an article in Helsingin Sanomat

Kiitospäivän kiitokset

Vietimme mahtavan Kiitospäivän (Thanksgiving) eilen illalla kera kahdentoista ystävän. Pöytää koristi vähemmänkin perinteisiä Kiitospäivän ruokia, mutta pääosassa oli silti perinteistä perinteisin kalkkuna, jota kärytettiin ennen pöytään nostamista viisi ja puoli tuntia kuumassa uunissa, joka lopulta kuumensi myös asunnon melko tehokkaasti... Kevyt hiki päässä söimme ja joimme itsemme ähkyyn, jonka kruunasi kurpitsapiirakka. Ei olisi voinut olla parempaa iltaa! Muutama kuva hilpeästä illasta löytyy täältä.

Nuit Blanche pics

Oops, it took me a little while to get these online, but here they are - some pictures of Nuit Blanche held last weekend in Toronto.

The culture shock that shocks me

After publicly talking about it since at least the 2006 federal election, Stephen Harper, the leader of the Conservative Party of Canada and Canada's current prime minister, who once called the Kyoto Protocol "a socialist scheme" designed to suck money out of rich countries, this week announced that Canada is abandoning the greenhouse gas emission cuts set in the Kyoto Protocol, and "vigorously campaigning for an international deal that rejects the central foundation of the Kyoto Protocol."

While Harper can, of course, say that, Canada has, as a matter of fact, ratified the Kyoto Protocol, which came into force in February 2005, on December 17, 2002 and the decision is legally binding, requiring Canada to reduce emissions to 6% below 1990 levels during the 2008-2012 commitment period.

But so far Canada has done nothing to reduce its emissions, and by 2004, Canada's CO₂ emissions had risen, instead of declining, to 27% above 1990 levels (which compares unfavorably to even the United States' emission levels - the US pushed a 16% increase in its emissions during the same time).

Here not just the politicians currently in the government (the previous Liberal government talked more positively about Kyoto than the Conservatists, but didn't actually do much, either), but also some otherwise sensible journalists, ordinary people and NGOs argue that Canada has got special conditions like no other country that joined Kyoto: Canada's economy is strongly dependent on the US and Canada's own natural gas and oil industry in Alberta, the climate is cold, the country is huge and the people need cars.

Personally, I am sure that Kyoto is not the ultimate, best of the best solution to prevent global warming. And different countries have different circumstances, true. But as long as I see way too many Canadians, not just the current government but the ordinary people of this country, not even try to do anything real to change their lifestyles in the slightest ways, I will wipe my ass with the excuses about the "special conditions" here. While putting hard caps on the emissions that the main industries cause here may be a difficult task in this country, why do I see no new funding going to Canada's poorly developed, crumbling public transportation network, no bike lanes, severe cuts to the funding of Environment Canada and no widespread support for the Green Party or other political parties supporting Kyoto, even if in 2002 polls showed 70% support among Canadians for Kyoto?

The Toronto Transit Commission, TTC, is battling against a multi-million dollar budget deficit this year, and according to Gary Webster, the general manager of TTC, and reports, next year TTC faces another $50-$60 million deficit again, and so more service cuts are expected as well as yet another increase to the already way-too-high ticket prices. And by 2010, TTC is expected to be another $50 million short again. If Canada really can say it's got a developed, highly educated society that wants to do at least something to reduce its emissions, then why is the public transportation system of the biggest city in the country left with totally inadequate funding?

Sure, it's true - we don't yet have all the technology to create sufficient amounts of energy in alternative ways without using any fossil fuel, but that certainly doesn't mean there's nothing that can be done about our emissions now, that we can just sit down now, give up, and keep living the way we do. There's a whole hell of a lot that can be done with today's technology, and it doesn't take only the government's actions (although that is an important part of the solution) to do things better - individuals can help, too. If this country and its people don't even try to do something with today's technology, instead of coming up with excuses and explanations, then they don't get a right to complain, to bail out, to veto and whine.

Here's a list of some of the things that could be fixed now, without waiting for utopian technology or other out-of-this-world solutions:
-Stop idleing your cars! Ordinary people, cops, TTC bus drivers - all of them I see idleing their cars, trucks and buses for 10-20 times here, when there's absolutely no need nor justification for it. In Finland, you're allowed to idle your car for max 2 minutes at a time, and that is to prevent pollution, as the emission levels of a car at idle speed are severely higher than the emission levels of a moving car.
-Just this week, I was reading about how the city of Helsinki is building a free WLAN network to cover all of the city's subway trains and stations, putting an extra €3 million EUR a year in building more bike lanes, and equipping all public transit buses in metro Helsinki with GPS devices to enhance scheduling and to be able to offer real time information to the customers of the city's public transportation system. At the same time, TTC operates worn-out infrastructure and old school ticketing systems, much higher prices and more service disruptions. Why the hell haven't any of Canada's governments ever made the development of public transportation networks the same kind of priority as governments in Europe have? Because driving an SUV equals "higher standard of living and individuality"? Get over it. High speed train networks, free WLAN, affordable ticket prices, 5-minute intervals and buses and streetcars that, most of the time, really do keep to their schedules equal a way more advanced society and standard of living to me than any stinky car that burns 15 liters of gas per 100 km.
-In Helsinki, a bit over 10% of people commute by bicycle. In Copenhagen, it's 30%, but in Toronto only 0.8%. It seems like the city of Toronto has been talking about building more bike lanes for several years now, but I don't see it happening. Helsinki is not the best city in the world in terms of bike lanes when compared to cities like Amsterdam and Copenhagen, but with a bit over of 517 kilometers of segregated, well maintained bike lanes and paths, great publicly built and funded services like Journey Planner for Cyclists, Helsinki, a city of 1 million inhabitants, beats the shit out of Toronto. Why the hell isn't the city of Toronto taking cyclists seriously?
- GO trains, the commuter trains in and around Toronto, are operated with polluting diesel engines because there are no electric rail networks here, and the interval between two trains is 30 min to 1 hour. That sounds like, what, the 60's in Helsinki, but here it's the 21st century.
- Compared to Finland, many gas stations in Canada are in bad, if not horrible condition. Where in Finland there are regulations that force all gas stations to have their main tanks properly sealed and buried in the ground, and vacuums above the pumps to suck the fumes up before they end up in the air, here I see leak marks, the fumes are strong in the air and the pumps are old and rusty. Not everywhere, but in too many places. With tighter regulation, better education and by forcing dirty gas stations to close, Canada could help clean up the soil around gas stations and depots.
- 1700 people die every year from smog related illnesses in Toronto. 1700 people. Every year!
- Countries like Spain, Germany and Denmark are now leading the development of solar and wind power technologies in the world, with several other European countries following, and are going to be way ahead of others, enabling them to sell the new technology to others. Why didn't Canada want to lead in those fields? Why didn't the government want to invest at least some of its $13.2-billion surplus on the development of renewable energy sources instead of giving it away in tax cuts? Because North American governments believe in "capitalism" and "the individual" instead of common good and "communism"? Seems to me like by thinking that way you are losing the game in this free market economy. And if completely free education (yes, free tuition), free health care incl. dental, better public transportation, more high technology and universal daycare like in Finland, while having a better record of unemployment rates, more worldwide recognized brands than Canada, equals "communism" to the average Canadian, then so be it.

And the list goes on... From health care to public transportation to basic infrastructure to environmentalism, it is clear that by complaining about taxes, focusing on the amount of taxes instead of what the collected tax money, whatever the amount, is actually spent on, has resulted in a society and infrastructure that is not horribly worse, but there are noticeable differences and weaknesses almost everywhere.

When the leader of this country calls the UN-administered Kyoto Protocol "a socialist scheme designed to suck money out of rich countries" and says that no country with the same GDP growth as Canada (Finland's GDP grew about twice as much as Canada's last year) can keep up with Kyoto, he's either thinking he's giving his speech to a dumb audience which won't check the facts, or just being blatantly dumb himself, in need of more history lessons, stats and facts, like the leader down south of Canada. My guess is that it's a bit of both, but I could be wrong.

Nuit Blanche tonight

Nuit Blanche, Toronto's version of Night of the Arts, is on tonight, and we (like almost everybody else in this city, which is going to make it... busy) are planning to spend the whole night out armed with cameras and some warm clothes, checking out all the arts & performances around the city. Can't wait! I'll post pictures on the Flickr page sometime next week, when I've recovered...

The inhospitality of a Canadian hospital

Viime perjantaiaamuna lähdimme Careyn kanssa tavalliseen tapaan pyörillä töihin. Aamu oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Noin kilometrin päässä kotoa, Dundas Westin metroaseman liepeillä, ohitin Careyn ja poljin edellä, kun saavuimme Dundas Westin ja Roncesvallesin risteykseen. Valo oli vihreä vasemmalle kääntyville, joten lähdin suoraan kääntymään. Perässä tuli Carey ja autojono, joukossa bussikin.

Vasemmalle kaartaessani jouduin yllättäen ylittämään ratikkakiskot, mitä pyrin aina välttämään ainakin kovassa vauhdissa. Ratikkakiskojen ylittäminen pyörällä (tai sen paremmin autollakaan) ei ole mukavaa Helsingissäkään, ja täällä Torontossa kiskot ovat vielä hieman Helsingin kiskoja leveämmät ja syväuraisemmat.

Seuraavaksi tajusin, että pyörän rengas jäi ratikkakiskojen väliin jumiin ja pyörä lähtee käsistäni sivulle, kun taas minä jatkan fysiikan lakien mukaisesti matkaa eteenpäin, lentäen ilmassa oikealle sivulle liukuvan pyöräni ohjaustangon yli.

Lyhyt ilmalento päättyi, kun rysähdin alas katuun ensin vasemmalle kyynär- ja olkapäälleni ja sitten löin pääni kovaa katuun. Jos päässäni ei olisi ollut uudenkarheaa mustaa pyöräilykypärääni, niin... En viitsi arvailla, miten olisi käynyt.

Seuraavan muutaman sekunnin aikana nostin pääni ylös kadusta nähdäkseni, olivatko Carey ja takana tulleet autot varmasti nähneet kaatumiseni vai vyöryisikö joku perästä päälleni. Autoihin oli onneksi välimatkaa, ja kaikki osasivat varoa minua. En ensiksi shokkireaktion ansiosta tuntenut lainkaan kipua. Mutta sitten iski musertava, hartioita särkevä kipu, tuskainen puristus, ja silmissä musteni.

Seuraavaksi muistan olleeni jalkakäytävällä valittaen kaameaa särkyä. Carey oli auttanut minut pois tieltä. Alkoi oksettaa, ja silmissä sumeni taas. Huusin valtavaa särkyä hartioissa. Ympärille kerääntyi nopeasti ihmisiä, jotka kysyivät tarvitsemmeko apua (muistini mukaan tuo sama ei Helsingissä tapahdu aina aivan yhtä nopeasti;).

Tilanne vaikutti pahalta. Carey nappasi meille taksin, jolla ajoimme lähimmän sairaalan ensiapuosastolle. Pahin osa kokemuksesta olikin tavallaan vasta edessä.

Sairaalassa ilmeni, ettei minulla ole täyttä varmuutta, millainen sairasvakuutus meillä täällä on, jos on vakuutusta lainkaan. Ontarion provinssin terveydenhuoltovakuutuksessa, OHIPissä, on kaikille Kanadaan saapuville, myös Kanadan kansalaisille kuten Carey, alussa kolmen kuukauden mittainen odotusaika, jolloin vakuutusta ei saa. Veroja pitää kuitenkin maksaa aivan yhtä paljon kuin kaikki muutkin heti ensimmäisestä päivästä lähtien...

Koska minulla ei ollut esittää vakuutuskorttia, oli edessä tyly kohtelu: vuosin verta ruhjeistani enkä pystynyt pitämään päätäni ylhäällä, mutta ennen kuin sairaala suostui auttamaan minua mitenkään, jouduin maksamaan luottokortilla himpun vajaa 450 dollaria (n. 320 euroa) ja sitten vielä allekirjoittamaan muutaman sitoumuksen, joissa suostuin luopumaan oikeudestani haastaa sairaala oikeuteen hoitovirhetapauksessa missään toisessa valtiossa tai muussa Kanadan provinssissa kuin Ontariossa. Mieleen tuli kuvia ja kertomuksia Kanadan etelänaapurin "tarunhohtoisesta" terveydenhuollosta tai siis sen puutteesta. Eihän täällä jääkarhumaassa pitänyt näin käydä?

Sitten pääsin sisään, ja muutaman ensimmäisen minuutin ajan asiat näyttivät sujuvan ripeästi. Niin ripeästi, että päästin Careyn lähtemään töihin, koska näytin jo pärjäävän itsekseni. Terveydenhoitaja kutsui minut huoneeseen.

Hoitaja ei tehnyt kuitenkaan mitään muuta kuin mittasi verenpaineeni ja käski sen jälkeen takaisin jonoon tuolille odottamaan lääkäriä, joka sairaalasta kuulemma jostakin löytyisi. Kymmenen minuuttia odoteltuani tajusin, ettei hoitaja ollut edes vaivautunut puhdistamaan haavojani puhumattakaan, että minulle olisi tarjottu särkylääkettä. Ruhjeitani kirveli, ja yritin nyt itse saada jonkun puhdistamaan ne, mutta tuloksetta.

Kaksi tuntia odoteltuani lukuisten muiden ihmisten kanssa paikalle tuli lääketieteen opiskelija, joka paineli hartioitani ja käsivarttani tutkiakseen, oliko minulla luunmurtumia. En arvellut itsekään niitä olevan, ja siksi yritin kieltäytyä röntgenjonosta, sillä röntgen on kallista. En saanut särkylääkettä vieläkään, mutta nyt ruhjeeni sentään puhdistettiin ennen kuin minut määrättiin jälleen penkille odottamaan muiden huolestuneiden kasvojen sekaan. Pari potilasta purskahti jonossa välillä itkuun syystä tai toisesta.

Kolme ja puoli tuntia odotettuani minulla oli nälkä ja jano enkä edelleenkään ollut saanut mitään konkreettista apua, kuten särkylääkettä tai kunnon diagnoosia. Pyysin lupaa saada lähteä. Minulle sanottiin, että voin toki lähteä, mutta minut on kuin onkin laitettu röntgenjonoon. Kysyin kauanko siihen vielä menisi ja vastaus oli "noin neljä tuntia." En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Päätin lähteä.

Kotiin päästyäni sain vihdoin suuhuni itse omaan lääkekaappiimme ostamaamme särkylääkettä ja olo alkoi vähän helpottaa. Vietin loppupäivän siinä uskossa, että paranen iskusta tosi nopeasti, kunnes illalla Carey totesi, että kyynärpäänihän on turvonnut elefantin kokoiseksi.

Lyhennän tarinan loppuosaa vähän, ja totean, että kanadalaisia terveysvakuutuksia tai muita etuja emme todellakaan selvittelyjen jälkeenkään tällä hetkellä saa, mutta näyttää siltä, että saan turhauttavan sairaalareissun hinnan takaisin suomalaisesta matkavakuutuksestamme, joka onneksi, onneksi, onneksi on vielä muutaman viikon voimassa. Ja tästä viisastuttuamme otimme nyt loppuvuodeksi kanadalaisen vakuutusyhtiön matkavakuutuksen, joka maksaa paljon, mutta täyttää tarpeemme. OHIP-terveysvakuutuksen saamme voimaan marraskuussa. Käsi on nyt viikon sisällä parantunut melko hyvin. Se on vielä vähän arka ja ruhjeeseen kasvaa iso rupi, mutta taisin kuitenkin selvitä pahalta näyttäneestä tärskystä miltei pelkällä säikähdyksellä. Töistä en viitsinyt paljoa poissa pysyä, koska ensimmäisen kolmen kuukauden aikana minulla ei ole oikeutta palkalliseen sairaslomaan.

Banking business

Doing banking business here is definitely not as simple and straight-forward as in Finland, and the infrastructure here lags behind all Europe. The six big banks in Canada - like the three big; Sampo, Nordea and Osuuspankki in Finland - are Royal Bank, TD Canada Trust, Bank of Montreal, CIBC, National Bank and Scotiabank. We first went with one of the big ones, and set up an account for me there.

Within the first week, I ran into strange problems while trying to do online banking. No money at all could be transferred to my account from Carey's or our other accounts, not even after several attempts. "If I'm unable to receive money to my own account, then what will happen to my first paycheck? Will I be able to receive money at all," I asked, as we called the customer service line.

To my surprise, the customer service agent was not only unable to help me and solve the problem, but also unable to give me any reasonable explanation to why was I having these problems. The guy just gave us some sort of a vague explanation about the account being new, and that because of that there are some security restrictions, and so I won't be able to fully use the account yet.

Security restrictions? So basically the bank was telling me that they won't let me receive money to my account due to "safety." Safety - whose safety - the bank's or mine? While I was already busy developing a conspiracy theory or two about how the bank's trying to steal my money, the customer service guy told me to go to my branch the next day and ask them to solve the issue.

Actually going to a bank isn't something that I used to do very often in Finland, as online banking services there are generally so well developed that there's no need to go in anymore (and that's exactly what the banks there have wanted to do, too, in order to be able to close their offices and lay off people, which isn't a great solution either, but I didn't really mind it, because I liked the online services better anyway), so I was quite frustrated that I needed to take an hour off work to go ask why and how does the bank think they can prevent me from getting any money on my account.

At the bank, I talked with the same guy as when I originally opened the account. He was friendly and gave me fast service, but seemed to think that I was making a bigger issue out of something small and not so out of the ordinary. He couldn't solve the problem right away, either, but promised to deal with it by the end of the day. And so he did - by 5 PM my account started working - but he, too, failed to give me any explanation on why the account hadn't been working right away after I opened it.

Let's see - why did, and do, I think it it was a bigger issue than just a little oopsie? Well, I'm used to a much better banking infrastructure in Finland, while at the same time the service fees there are a lot smaller than here. I knew well before I moved here that there's some old technology still in use here, while in Finland the system has been updated years and years ago, but it still hurts me when it actually hits me - i.e. now that I actually have to use banks here, they give me constant frustration.

In Canada, cheques are still in every-day use. I know that Canada isn't nearly the only country left in the world, where cheques are still widely used, but in Finland we gave them up already in 1993 (and even before that cheques had become rare there). Why? Because cheques are paper-based, unreliable and unsafe, and costly for banks to print. In most countries around the world and in Europe in particular, the rise of ATMs, credit and debit cards and, most importantly, direct bank transfer and electronic payment, has led to an era of easy access to cash, which has made the necessity of writing a cheque to someone because the banks were closed a thing of the past.

A thing of the past, yes, but not here. Here banks don't have access to a modern, centralized system like in Finland, and that makes even the simplest things, like sending money from one bank to another, using any ATM on the street or making an electronic payment to, say, your landlord, weirdly complicated. Here each bank has, first and foremost, got its own systems, networks and bank machines, and if you are one bank's customer, you have to pay a fee to use another bank's bank machine or even a higher fee if you use a non-bank-affiliated ATM (which are quite common here).

In Finland, the thinking is that since in the modern world everybody needs to have a bank account to go about daily life, everybody should have access to their own money without having to pay a fee for it. There, banks can charge you for account services, online banking and cards and other additional services like here, but not for the use of any bank machine operated by the central Otto system (which means every ATM in the country). That's common interest there, and seen as a basic "right."

But here it's not. In North American "free market economy" banks can run "free," which has led to a system where every bank has got its own, often quite underdeveloped system without easy, simple access to other banks' systems. And many people here seem to think of that as normal.

So what do I get here? I get poorer services, less security (just look at any of the Canadian banks' online banking systems' login page), less bank machines that I can use for free, no easy electronic payments, BUT yes - higher fees. Here with the big bank I first went with, I pay 4 times more for basic services like a debit card, a bank account and online banking than in Finland, where the same services are, in many ways, almost 20 years ahead of Canadian (and American) banking systems. Electronic payments across the European Union are fast and free now, and much more efficient than payments within just the United States or Canada, when the money isn't even crossing the country's borders.

Ok, ok, I live here now and I just have to take it. But I don't have to take it all, because luckily there are some alternatives here, too. We went to the local Osuuspankki - Finnish Credit Union here and set up our accounts there instead. They can't give me much better online banking services than anyone else, but their fees are less than half of what I would pay to any of the big banks here. And Osuuspankki is 100% owned by its customers, a true co-op. So there - kiss my ass, Big Bank of Canada that's stuck in the 20th century.

CNE

Kävimme kavereiden kanssa keskiviikkona CNEssa. Myös The Exinä tunnettu CNE eli Canadian National Exhibition alkoi 1800-luvun lopulla aikana, jolloin Kanada oli hyvin maatalousvaltainen maa (kuten Suomikin silloin), vuosittaisena maatalousnäyttelynä ja kehittyi myöhemmin nykyiseen muotoonsa, 18 päivää kestäväksi suureksi huvipuistoksi ja näyttelyalueeksi.


CNE ajoittuu torontolaisittain katsoen kesän viimeisiin 18 päivään, sillä täällä kesän ajatellaan päättyvän syyskuun ensimmäisenä maanantaina juhlittavaan Labour Dayhin (vaikka kesäisiä lämpötiloja saattaa täällä hyvinkin riittää syyskuun, jopa lokakuun puolelle asti), joka on myös CNEn viimeinen aukiolopäivä. Labour Day? Kyllä, sillä on sama alkuperäinen merkitys kuin sillä vappu-nimellä Suomessa tunnetulla, toukokuun ensimmäisenä vietettävällä juhlapäivällä.

Pohjois-Amerikassa työn juhlaa vietetään perinteisesti syyskuun alussa mm. siitä syystä, että aikoinaan korporaatioiden ylivaltaan ja "vapaa"talouteen mieltyneet ja sittemmin siihen jumiutuneetkin pohjois-amerikkalaiset johtajat pelkäsivät paikallisten työläisliikkeiden saavan enemmän voimaa ja kansainvälistä tukea, jos niiden sallittaisiin juhlia työväen juhlaa samana päivänä kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa, eli toukokuun 1. päivänä. Vaikka jonkinlainen epäluulo ammattiyhdistysliikettä kohtaan on jäänyt Pohjois-Amerikassa perinteeksi, nykyään Labour Day on sentään täällä yleinen, palkallinen vapaapäivä. Eli maanantaina pidän minäkin kalsaripäivän kotona.

Mutta takaisin asiaan, eli CNEhen. Homma muistutti aika lailla Kööpenhaminan tivolia tai vaikka Linnanmäkeäkin huvipuistolaitteineen, vaikka CNEssa laitteet ovatkin paikoillaan vain tilapäisesti. Isolle osalle CNEn kävijäjoukkoa tuntuu valtava (junk) food hall eli pikaruokahalli olevan vähintään yhtä tärkeä osa käyntiä kuin tivolilaitteet. En kuitenkaan lähde tässä nyt lankeamaan tekopyhyyteen ja parjaamaan ketään CNEssä ruokaillutta, sillä kävin itsekin ahtamassa falafelannoksen ja jamaikalaisen pattien naamariini ruokahallissa. Ja kun syömisen makuun pääsin, niin seuraavaksi kokeilin candy applea eli karamellitahnaan ja maapähkinärouheeseen kastettua omenaa. Se ei ollutkaan pahaa.

Alkuperäistä CNEn henkeä eli uusien keksintöjen, ajatusten ja saavutusten esittelyä edustivat kaupungin liikennelaitoksen TTCn tulevaisuuden ratikkanäyttely (lupausten mukaan "lähivuosina", mutta todellisemmin kai vasta joskus tulevaisuudessa saadaan siis Torontoon uusia ratikoita - vaikka toisaalta nykyisissä, pääosin vuodelta 1979 peräisin olevissa ratikoissa ei ole minusta juurikaan vikaa... viat ovat muualla TTCn palvelussa) sekä mainio ekologisen kerrostaloasunnon esittely.

Päätimme iltamme seuraamalla ihmistykinkuula-esitystä. Kyllä, kyseessä oli aivan oikea human cannonball, siis ihmisolento joka kiipesi erikoisvalmisteisen tykin nokkaan, tykki laukaistiin ja elävä ammus singahti taivaalle laskeutuen sitten onnistuneesti turvaverkkoon. Tämä näkemämme tykinkuula kuuluu perheeseen, jossa ruutikepin nokasta singahtelulle on pitkät perinteet: kuulamiehen isä oli tykintäytteenä yli kolmekymmentä vuotta, ja pojan oli jatkettava papan työtä. Se ei edes riittänyt, sillä myös miehen sisko päätti merkitä ammatikseen tykinsuusta lennähtelyn. Lennokas uravalinta aiheuttaa varmaan ihmetystä joka kerta, kun kuulaperheeltä kysytään ammattia esim. valtion virastoissa kaavakkeita täytellessä.

Täyttä juoksua

Jo viime talvena juoksin muutamien kilometrien lenkkejä n. kerran viikossa, mutta vasta keväällä kovensin todella tahtia ja ryhdyin käymään säännöllisillä juoksulenkeillä. Aluksi pari, kolme kertaa viikossa, muutama kerta Töölönlahden ympäri, ja myöhemmin 4-5 kertaa viikossa, 7-15 kilometriä kerralla, 45 minuutista liki puoleentoista tuntiin juoksua.

Puolimaratonille osallistuminen kävi jo tänä kesänä mielessä, mutta missasin kaikki sopivat tilaisuudet, ja päätin kunnon puolestakin siirtää maratonisuunnitelmat ensi kesään. Juoksuharjoittelua jatkan siihen asti niin täysillä kuin vain säät ulkona sallivat.

Juoksemiseen tuli pieni tauko muuton vuoksi, mutta viime viikonloppuna vetäisin lyhyen lenkin, ja tänään kunnollisemman, 45 minuutin kipaisun läpi High Parkin. Ylihuomenna lisää.

Beautiful High Park

One of the great things about living in the west end of Toronto is that we're so close to High Park. The largest park in the city, it's like Töölönlahti park and Sibelius park in Helsinki combined. Perfect for Sunday picnics, workouts and bike rides. Absolutely beautiful.

The Union

Tonight I passed by a car parked on Keele Street that was dark blue, and - to my surprise - had a small flag of the European Union on the roof.

I know this sounds pretty silly, but I'm gonna say it anyway: for a moment after seeing the flag, I felt homesick. Totally.

Man-made mountains

We went to a friend's place the other night for some good red wine and stuff, chat and cheer. Here's the view that unfolded in front of our eyes when we were out on the balcony. As loud and dirty a big city can often be, there's something about a good night skyline that makes it almost as beautiful as seeing the Alps or the Rocky Mountains.

A list of the tallest skyscrapers in Toronto

Free wheelin'?

Like I already mentioned in a previous post, riding a bicycle in Toronto is pretty rough compared to European cities like Amsterdam, Copenhagen, and Helsinki. With no dedicated bike lanes (there are some bike lanes, but they're just painted lanes which car drivers may or may not respect), bicyclists are forced to ride their bikes on the street with cars. Most of the time it's okay, but when you want to make a left turn on your bike, I rather stop, walk my bike across the streetwalk with pedestrians and then get on it again and ride away.

I've been told there are several groups that lobby for more bike lanes in the city, and I think at some point I'll join one of the those groups. The city of Toronto and TTC (The Toronto Transit Commission, the local version of HKL) have got some programs to make things better for cyclists, and the number of people I see cycling here is actually pretty big, but for now Toronto still remains a car city, like pretty much all cities in North America, where drivers come first and then everybody else. In this city of around 4.5 million people, there is not a single pedestrians-only street/zone. Can you believe it? In most of western Europe that'd be unthinkable.

But as much as I could bitch about the difficulties of cycling here, I don't want to lose touch with reality here - it's not all negative stuff that I have noticed. In Helsinki, there are actually some cyclists who say that it'd be better if they scrapped the bike lanes that exist now and just have cyclists ride with the traffic like here in Toronto - that way there would be no pedestrians who constantly walk on the bike lanes where they are not supposed to be(I used to complain about that pretty often when I lived there). Some drivers in Toronto can be pretty ignorant, but so it is in Helsinki, too - there I was always complaining about how many drivers hit the red light every day and speed and don't look out for cyclists at intersections etc. I find that here most people are actually very polite in traffic and usually watch out for people cycling. Many cyclists themselves though here show almost total disregard of traffic rules; they don't signal when they turn, they ride on the sidewalk, they ride against the red light, etc. So it's not always car drivers who are to be blamed for poor behavior in traffic.

Kissa ja hiiri

Ystävän ystävä muuttaa Kanadasta pois, ja joutuu siksi luopumaan kissastaan. Kiinnostuimme tilaisuudesta välittömästi siitä kuultuamme jo reilu kuukausi sitten, mutta ryhdyimme sitten rationalisoimaan, että kissalle olisi vaikea löytää hoitajaa silloin, kun matkustamme tai olemme muuten poissa kotoa useita päiviä tai viikkojakin.

Sitten tapasimme naapurimme, jotka totesivat nopeasti, että tällä seudulla taloihin tunkee yleensä hiiriä, ja että kissa talossa pitäisi hiiret kaukana. Koska hiirenkarkoitus on myös naapuriemme intresseissä, tarjoutuivat he pitämään huolta kissastamme, jos sellaisen päättäisimme hankkia.

Päätös oli selvä. Eilen illalla Moyo (swahilinkielinen sana, joka tarkoittaa "hyvää elämää") tuli taloon. Kauniilla mustalla neidolla on yllään valkoiset bikinit: siisti valkoinen laikku alhaalla vatsassa ja toinen ylhäällä rinnassa.

Ei kulunut paria tuntia kauempaa, kun vilkasliikkeinen Moyo oli löytänyt sänkymme alta makuuhuoneesta paljon narunpätkiä ja pölypalloja kiinnostavamman lelun. Minulta meni hetki tajuta, että se todellakin oli elävä, pieni hiiri. Nappasin hiiren Moyolta, joka naukausi pettymyksestä, ja kiikutin sen hännästä roikottaen ulos. Loppu tarinasta ei ollut mieleenpainuvan kaunis. Mutta Moyo oli siis saman tien osoittanut vaistojensa toimivan kissaesi-isiensä lailla.

First day of work

It was my first day of work today, and it was pretty nice and easy. I rode my bike to the office in the morning. Riding a bicycle in Toronto is definitely much rougher than in Helsinki. There are no dedicated bike lanes here, really, though on few streets there is a couple hundred meters to a kilometer or two of what is called a bike lane here: a narrow lane painted on the side of the road. The only difference between that and a street with no bike lane is the painting, I think, as bicyclists would ride on the side of the street anyway, be there a painted lane or not. I haven't really noticed that drivers here would respect the painted bike lane anymore than they normally respect the side of the road they're on.

I had to finish work early, around two in the afternoon, to get to a government office at Yonge and St. Clair to get my Social Insurance Number (SIN). Similar to KELA/social security numbers in Finland, the SIN number here doesn't give authorities access to the same kind of centralized system as in Finland. Here, the SIN number is supposed to be kept quite "secret" and I'm going to give it only to my employer - not like in Finland where almost all government/otherwise "official" stuff works with the social security number. Since the government here has no centralized register of where people live, you can only prove your address by bringing some old bills with you and basically saying, hey, if these people have sent me bills to this address, then that's gotta be where I live. That still makes me giggle a bit, but it works.

On the way to the office, I conquered the mighty St. Clair hill on my bike for the first time, and was all sweaty by the time I parked it at the Arthur Meighen Building at 25 St. Clair East. It took me about an hour of waiting in the line inside, but the people who served me there were really nice and friendly, and gave me a temporary SIN card which I can take to work tomorrow.

Paint it blue

Our first week (almost) in Toronto has been sheer work. We've been painting, painting, and painting our apartment to cover the ugly shades of brown (from nicotine color to baby poo) the previous tenant had covered the walls with, getting furniture and other stuff and opening boxes. But even though my back hurts now and I'm getting sick of painting and not being able to relax and sit down on a comfortable couch (which we don't have yet), it has all been good. Everything's been smooth and we've encountered no real problems yet.

Here are a couple pictures of our place I took today. That's all for now, because we've got an early wakeup tomorrow and I gotta give my paint-stained body a rest. I'll write more soon though.

The kitchen is slowly getting covered in white

Lähtöä vaille // The last moments before departure

Olen muuttamassa (ilmeisen pysyvästi) Suomesta Kanadaan. Pysyäkseni yhteydessä Suomeen jääviin ystäviini, perheeseeni ja tuttaviini päätin perustaa uuden blogin sen sijaan, että lähettäisin säännöllisen epäsäännöllisesti päiväkirjatyyppisiä sähköpostiviestejä hajanaiselle listalle sähköpostiosoitteita. Toivon, että tästä blogista tulee toimiva yhteydenpitoväline, joka mahdollistaa sen että minut tuntevat (ja miksei joskus tuntemattomatkin) voivat tutkiskella kuulumisiani silloin tällöin, itselle parhaiten sopivina hetkinä. Tämä blogi toimii toisen, jo aikaisemmin perustamani Conceptology-blogin rinnalla. Siinä missä Conceptology on laajemmalle yleisölle suunnattu ammattiasioihin keskittyvä kokoelma verkosta löytämiäni ja hyväksi kokemiani konsepteja ja palveluja, on tämä Uusi maailma-blogi huomattavasti henkilökohtaisempi otos tunnelmia elämästäni Atlantin toisella puolen.

Toivottavasti tämän uuden blogini nimi ei kuulosta liian kliseiseltä kenellekään teistä. Nimi on pitkän, korjaan, pitkähkön tai ainakin hetken mielijohdetta pidemmän pohdinnan tulos. Kuten tiedätte, "vanhasta" maailmasta, Euroopasta, tulleet valloittajat kutsuivat "löytämäänsä" Amerikan mannerta uudeksi maailmaksi. Nimitys on toki ironinen, sillä tuo uusi manner oli tietysti jo tuolloin yhtä vanha kuin heidän oma, "vanha" mantereensakin, ja olipa uudella mantereella käynyt eurooppalaisiakin jo paljon ennen Kolumbusta. Siitä huolimatta Kolumbuksen aikalaisille ja vielä hänen jälkeensä tulleille löydetty maailma oli uusi ja mahdollisuuksia täynnä.

Minulle Kanada on tuttu matkoiltani jo kymmenen vuoden ajalta, siellä on runsaasti hyviä ystäviäni, sieltä olen löytänyt vaimoni ja siellä meidät vihittiinkin. Tuosta johtuen suunnitellessamme muuttoamme Suomesta Kanadaan olen pitkään kenties unohtanutkin, että kyse olisi mistään varsinaisesti uudesta. Mutta totuus on kuitenkin, että en ole koskaan ennen virallisesti asunut Kanadassa, ja astun nyt siis monella tapaa uuteen maailmaan. Siitä siis nimi. Olisi kai blogini nimi voinut olla huonompikin, kuten vaikka "Vaahterasiirappia"? ;)

Olen päättänyt kirjoittaa tähän blogiini vuoroon suomeksi, vuoroon englanniksi, aina kulloisenkin aiheen ja fiiliksen mukaan. Tätä kirjoittaessani vietän vielä toiseksi viimeistä päivääni Helsingissä, mutta lähtöhetki tuntuu jo ikeniä myöten.

///

This is my new blog that I've set up to track my life in Toronto, Canada. I'm moving there in two days and hope that this blog will help me to stay in touch with my friends, colleagues and family back in Finland. I've decided to write in this blog in both Finnish and English, depending on the topic and my mood at the time. The first post above is in Finnish, but as soon as I get settled in my new home town, there will be posts in English, too, for all and especially those of you who don't read suomi. ;)