Friday, January 1, 2010

Uudelle vuosikymmenelle

Joka sukupolven ihmisillä lienee ollut yksi vuosikymmen, joka jää loppuiäksi mieleen Sinä Vuosikymmenenä. Siitä Vuosikymmenestä tuntuu sen jälkeen aina kuluneen vain hetkinen aikaa, vaikka todellisuudessa Se Vuosikymmen olisikin päättynyt jo useita kymmeniä vuosia sitten. Se Vuosikymmen on se, jolloin elämässä tapahtui eniten sellaista, joka muokkasi sitten koko loppuelämää: silloin pariuduttiiin, matkustettiin, aloitettiin ja rakennettiin uraa. Se vuosikymmen alkoi vähän alta parikymppisenä ja päättyi jonnekin kolmenkympin jälkeen. Silloin oli eniten energiaa juhlia, nauttia elämästä tavoilla, jotka lapsena eivät olleet mahdollisia ja vanhempana tuntuivat monesta jo liian rämäpäisiltä, vaivalloisilta tai sopimattomilta.

Omalla sukupolvelleni se vuosikymmen alkoi jostain 90-luvulta ja jatkui uuden vuosituhannen ensimmäiseen, nolla-alkuiseen vuosikymmeneen. Mihin se katosi? Vastahan se oli? Vuosituhannenvaihteenkin muistan vielä kirkkaasti kuin toissaillan.

Nyt on 10-luku. Sata vuotta sitten, edellisellä 10-luvulla, upposi Titanic, käytiin ensimmäinen maailmansota ja Venäjällä kumottiin valta, mutta myös keksittiin vetoketju, ruostumaton teräs ja moderni leivänpaahdin (siihen asti leipä oli siis paahdettu epämodernisti). Radio alkoi yleistyä uutena sähköisenä massamediana.

Tältä uudelta 10-luvultakin mieleen tulee helposti monta räjähdysherkkää asiaa. Mutta toivottavasti elämästä muistetaan myös nauttia. Internet on meidän kymmenlukumme radio, kun taas leipää paahdetaan edelleen sata vuotta vanhalla tavalla. Onnellista uutta vuosikymmentä kaikille!