Uudelle vuosikymmenelle

Joka sukupolven ihmisillä lienee ollut yksi vuosikymmen, joka jää loppuiäksi mieleen Sinä Vuosikymmenenä. Siitä Vuosikymmenestä tuntuu sen jälkeen aina kuluneen vain hetkinen aikaa, vaikka todellisuudessa Se Vuosikymmen olisikin päättynyt jo useita kymmeniä vuosia sitten. Se Vuosikymmen on se, jolloin elämässä tapahtui eniten sellaista, joka muokkasi sitten koko loppuelämää: silloin pariuduttiiin, matkustettiin, aloitettiin ja rakennettiin uraa. Se vuosikymmen alkoi vähän alta parikymppisenä ja päättyi jonnekin kolmenkympin jälkeen. Silloin oli eniten energiaa juhlia, nauttia elämästä tavoilla, jotka lapsena eivät olleet mahdollisia ja vanhempana tuntuivat monesta jo liian rämäpäisiltä, vaivalloisilta tai sopimattomilta.

Omalla sukupolvelleni se vuosikymmen alkoi jostain 90-luvulta ja jatkui uuden vuosituhannen ensimmäiseen, nolla-alkuiseen vuosikymmeneen. Mihin se katosi? Vastahan se oli? Vuosituhannenvaihteenkin muistan vielä kirkkaasti kuin toissaillan.

Nyt on 10-luku. Sata vuotta sitten, edellisellä 10-luvulla, upposi Titanic, käytiin ensimmäinen maailmansota ja Venäjällä kumottiin valta, mutta myös keksittiin vetoketju, ruostumaton teräs ja moderni leivänpaahdin (siihen asti leipä oli siis paahdettu epämodernisti). Radio alkoi yleistyä uutena sähköisenä massamediana.

Tältä uudelta 10-luvultakin mieleen tulee helposti monta räjähdysherkkää asiaa. Mutta toivottavasti elämästä muistetaan myös nauttia. Internet on meidän kymmenlukumme radio, kun taas leipää paahdetaan edelleen sata vuotta vanhalla tavalla. Onnellista uutta vuosikymmentä kaikille!

Marraskuu

En ainakaan vielä suostu myöntämään, että tämä blogi olisi unohdettu, kuollut tai kuopattu. Elämä vain on ollut niin kiireistä (tai olen ollut laiska), että tänne kirjoittaminen on jäänyt sivuun useaksi kuukaudeksi. Sillä välin olen kyllä kirjoittanut toiseen blogiini, laittanut kuvia Flickriin ynnä muuta.

Mitä kaikkea onkaan tapahtunut sitten elokuun, kun tänne viimeksi kirjoitin... Syyskuun lopulla juoksin Torontossa kesän toisen täyden maratonini. Sen jälkeen olenkin antanut varpaankynsilleni aikaa parantua ja jättänyt juoksun vähemmälle, vaikka muutaman lenkin olenkin kipaissut viime viikkoina. Töissä on ollut kiireistä viimeiset pari, kolme kuukautta ja on varmaan vielä joululomaan asti ainakin. Olen ollut pari kertaa työn puolesta matkoilla Charlottessa Pohjois-Carolinassa ja viime viikonlopun olimme Saskatchewanissa sukulaisissa. Lokakuun alussa käväisimme New Orleansissa niin ikään sukulaisten vuoksi, ja hankimme toisen kissan löytökodista pari kuukautta sitten. Ja siinä varmaan olikin tärkeimmät... Pikapäivitys elämästäni.

Itärannikko

Liki 2500 kilometriä, kymmenen päivää, Nova Scotia, Prinssi Edwardin saari ja Cape Breton ovat takana. Loma oli erinomainen ja siltä kertyi kymmenittäin.... er, sadottain kuvia, joista osaa voit katsoa tarkemmin Flickrissä. Suosittelen Kanadan itärannikkoa kaikille matkailullisille ja matkailumielisille henkilöille. Kaunista!

Mistä pidän

Mielessäni on pyörinyt viime aikoina lista asioista, joihin olen erityisen tyytyväinen täällä Torontossa asuessani. Olkoonkin, että nämä asiat ovat karkeita yleistyksiä ja omia, subjektiivisia kokemuksiani. Mutta kun olen aiemmin ihan tarpeeksi kritisoinut niitä asioita, joista en erityisemmin pidä kanadalaisessa yhteiskunnassa, niin vaihteeksi on hyvä listata positiivisia puoliakin.

1. Ihmisten yleinen ystävällisyys. Tämä on tällä listalla kenties se kaikkein yleistävin väittämäni. Ei toki ole niin, etteikö Torontosta voi löytää töykeyttä, välinpitämättömyyttä tai muuten vain karkeaa käytöstä siinä missä mistä tahansa muualtakin, mutta väitän, että täällä ihmiset ovat usein myös huomattavan ystävällisiä. Muutama viikko sitten esimerkiksi polkiessani pyörällä töihin huomasin aivan työmatkani loppupäässä, melkeinpä toimistoni edustalla kadulla ajoradan reunalla naisen, joka oli ilmeisesti hetki sitten kämmännyt aamukahvikuppinsa kumoon ja kahvi oli sitten kupista roiskunut pitkin katua sekä naisen paidalle. Nainen päivitteli sotkua itselleen ja koetti ravistella kahvitippoja irti käsistään. Ohi oli ajamassa useita autoja, joista yksi ensimmäisistä hiljensi vauhtia. Kuljettaja avasi ripeästi sivuikkunansa ja ojensi kahvinsotkuiselle naiselle käsipaperia autostaan. Toivotti vielä parempaa päivänjatkoa päälle ja tokaisi, että "onneksi et polttanut itseäsi" ennen kuin jatkoi matkaansa. Nainen ja kuljettaja eivät näyttäneet mitenkään tuntevan toisiaan, vaan kyse todellakin oli vain satunnaisesta ystävällisestä sielusta, joka sattui paikalle.

Tuo on toki vain yksi ainoa tapaus, mutta olen nähnyt paljon muitakin vastaavia tilanteita. Löytyyhän Suomestakin toki ystävällisyyttä, mutta väitän, että että kanadalaiseen käytökseen kuuluu aivan erityistä tahdikkuutta ja yleistä ystävällisyyttä toisia ihmisiä kohtaan. Se näkyy ja kuuluu niin sanoissa kuin teoissakin.

2. Viina ei hypi silmille. Tästä olen maininnut jo ainakin kerran aikaisemmin blogissani. Kun palaan täällä viikonloppuyönä kotiin, ei kaduilla tungeksi ympäriinsä kusevia, örähteleviä, uhkailevia, oksentelevia tai edes näkyvästi päihtyneitä ihmisjoukkoja. Alkoholia toki kanadalaisetkin kuluttavat ja baareja on, mutta alkoholi ei ole täällä samanlainen, koko kansankulttuuria hallitseva tekijä kuin Suomessa tai laajemmin (Itä-)Euroopassa. Kansallista viinaa ei ole samanlailla kuin suomalaisten Kossu, eivätkä teinit sen paremmin kuin vanhemmatkaan leveile ryyppyjutuilla tai naureskele toistensa ördäyksille. Kaupungin puistot eivät ole ryyppyporukoiden valtaamia. Paikallisilla snagareilla, kadunkulmiin pystytetyillä hodarikojuilla, ei mätetä toista turpaan. Uhoaminen ei kuulu Kanadassa juomatapoihin sillä tavalla kuin Suomessa. Päihteitä, niin alkoholia kuin muutakin täällä kyllä kuluu, mutta sen käyttöön ei kuulu sillä kerskuminen eikä toisille uhkailu. Alkoholin ikävät lieveilmiöt ovat siis tällä poissa, ja vain positiivinen juhlinta tallella.

3. Avoimuus, vastaanottavaisuus ja epäluuloisuuden puute. Maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä olen kirjoittanut jo aiemmin pariinkiin otteeseen, ja yritän nyt tässä postissa jättää ne vähemmälle. Mutta hetkeksi täytyy kuitenkin mennä siihenkin aiheeseen. Se, että nykymaailmassa kansat taas vaeltavat ja vauraisiin länsimaihin riittää tulijoita etenkin köyhemmistä kehitysmaista, ei ole mikään yksinkertainen asia ja siihen sisältyy niin mahdollisuuksia kuin uhkiakin. Kanada on "perinteisesti", aina ensimmäisten eurooppalaisten tulosta lähtien, ollut siirtolaisilla väestömääräänsä kasvattava yhteiskunta samalla tavalla kuin USA ja Australia. Nykypäivän maahanmuuttoasiat eivät toki täälläkään ole ongelmattomia asioita. Valtaväestö on kuitenkin täällä ja etenkin Toronton kokoisessa, valtavan monikulttuurisessa suurkaupungissa tajunnut maahanmuutosta jo pari tärkeää tosiasiaa: sen, että maahanmuuttoa joka tapauksessa tapahtuu tavalla tai toisella tässä maailmassa, jossa elämme, ja sen, että yksi suurimmista avaimista uusien maahanmuuttajien menestykselliseen sopeutumiseen Kanadaan on se, että heidät otetaan avoimesti, kunnioittaen ja auttaen vastaan. Sillä sellainen tulokas, joka heti ensimmäiseksi kohtaa ennakkoluuloja, ulkopuolelle sulkemista tai suoranaista vihamielisyyttä, ei taatusti tule sopeutumaan yhtä hyvin kuin sellainen henkilö, joka kokee, että hänellä on oikeus kuulua osaksi tätä maata ja että valtaväestön on hänelle lähtökohtaisesti ystävällistä. Kanadassa innokkaimmat Canada Dayn, paikallisen itsenäisyyspäivän, juhlijat ovat usein uusia, kehitysmaista tulleita maahanmuuttajia. He ovat oikeasti ylpeitä siitä, että ovat päässeet tämän maan asukkaiksi. Suomessa ei valitettavasti vielä moni ymmärrä, että siitä, että vähän auttaa maahanmuuttajia ja suhtautuu heihin muuten kuin toraillen, hyötyy loppupeleissä sitten itsekin.

4. Moniarvoisempi, monikasvoisempi ja ennakkoluulottomampi yhteiskunta. Tämä menee vähän tuon edellisen kohdan toisteluksi, mutta haluan laajentaa tämän pointin maahanmuuttoasioista kaikkien yhteiskunnan jäsenten kohdalle. Suomi oli sotien jälkeen pitkään hyvin homogeeninen maa - yksi kansa, yksi uskonto, yhdet ajatukset, yksi ulkonäkö - ja vaikkei siinä ja kansallisessa yhtenäisyydessä sinänsä mitään pahaa olekaan, niin sen kääntöpuoli on kuitenkin se, ettei erilaisuutta Suomessa ole hyväksytty kovin pitkään valtaväestön edustajienkaan kohdalla uusista tulokkaista puhumattakaan. Helsingissä muistan saaneeni vuosien varrella osakseni huuteluita sen vuoksi, että jalassa oli vähän kirkkaammat kengät tai päässä erikoisempi lakki. Se on sellaista pikkukaupunkimentaliteettia, jota kyllä Kanadastakin löytyy pienemmiltä paikkakunnilta joskus, mutta Toronton kokoisessa läjässä sitä ei esiinny. Täällä kaduilla tulee vastaan niin monenlaista ilmestystä, että "erilaisuuden" vuoksi heille huutelevalta menisi ääni käheäksi parissa sekunnissa.

5. Vähemmän kansallisia yleistyksiä. "Suomalainen, norjalainen, tanskalainen ja saksalainen menivät saunaan..." Suomalaisilla on päässä ajatus siitä, että eri kansat todellakin ovat yleistäen kuvailtavissa. Britit ovat sellaisia tai tällaisia, italialaiset ällöttäviä ja venäläiset äänekkäitä. Suomalaiset itse ujoja ja hiljaisia. Puheenaiheetkin ovat Suomessa usein kansallisia: kun on lama, kaikki suomalaiset puhuvat lamasta, kun on puhe Nokiasta, on puhe Nokiasta. Samaan tapaan suomalaiset lukevat mielellään erilaisista tutkimuksista, joita valtakunnan suurin sanomalehtikin julkaisee, joissa kerrotaan amerikkalaisten olevan sitä tai tätä, espanjalaisten puhuvan usein niistä tai näistä tai intialaisten käyttäytyvän sillä tavalla. Ja samaan tapaan minulta kysytään, että ovatko ne kanadalaiset sellaisia, kun olen lukenut niiden olevan, tai eivätkös ne kanadalaiset tykkääkin siitä jääkiekosta ja ole hieman vähemmän tekopyhiä kuin amerikkalaiset? Toki noissa yleistyksissä aina on joku kutinsa; siksi kai niitä syntyykin, mutta 30-miljoonaiseen kansaan (Kanada) mahtuu hyvin paljon kaikenlaista hiipparia ja alueellisia eroja, ja 300-miljoonaiseen (USA) vielä enemmän. Herkullisempaa ja totuudenmukaisempaa on minusta katsoa ihmisiä yksilöinä kuin yrittää aina sovittaa heitä ryhmänä johonkin ennalta valettuun kansalliseen muottiin. Se, että suomalaiset ovat perinteisesti olleet näennäisen yhtenäistä kansaa, ei välttämättä päde muualla maailmassa lainkaan.

Siinä viisi asiaa. Nyt takaisin töihin.

Kesä

Huh, on kulunut jo luvattoman kauan siitä, kun viimeksi huhtikuussa kirjoittelin tähän blogiini. Paljon on tapahtunut sitten alkukevään.

Ensin olin työmatkalla San Franciscossa toukokuun alussa. Kuvia Flickrissä. Sitten toukokuun lopulla juoksin Ottawassa elämäni ensimmäisen täyden maratonin, ja vieläpä alle neljän tunnin. Olin (ja olen) kokemuksesta innoissani ja aion ilmoittautua myös syyskuun lopulla Torontossa juostavalle Waterfront Marathonille.

Viikko maratonin jälkeen lähdin Suomeen vajaan viikon matkalle (kuvia). Ehdin tavata osaa ystävistäni Helsingissä ja vietin viikonlopun vanhempieni luona isäni 70-vuotisjuhlissa. Varsin onnistunut matka, vaikkakin vähän turhan lyhyt.

Kesä on edennyt Torontossa aika vaihtelevissa eikä ihan parhaimmissa keleissä, ja nyt odottelen töitä tehden seuraavan lomantyngän alkua parin viikon päästä. Silloin suuntaamme Kanadan itärannikolle Nova Scotiaan ja Prince Edward Islandille kymmeneksi päiväksi.

Huhtikuu

30 kilsan juoksu sujui maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Hamiltonissa kaatosateessa ja kovassa tuulessa. Matka oli tällä kertaa huomattavasti raskaampi kuin viime vuonna, jolloin sentään paistoi aurinko. Aikakin painui viime vuotta selvästi huonommaksi, mutta maalissa olin kuitenkin tyytyväinen itseeni. Nyt olen jatkanut treenausta toukokuun loppua ja Ottawan maratonia varten. Eilen juoksin Torontossa 27,5 kilometriä lämpimässä (25 astetta), mutta pilvisen, tuulisen ja aurinkoisen välillä vaihtelevassa säässä.

Olen alkanut jo mielessäni odottaa toukokuun lopun Suomen matkaani ja ehdin jo ajatella, että sitä ennen en enää matkustelisi juuri mihinkään kauemmas. Tällä viikolla varmistui kuitenkin, että lennän San Franciscoon neljän päivän työmatkalle viikon päästä. Mielelläni menenkin, vaikka perillä aika kuluu varmaan aika 100-prosenttisesti työhommissa.

Muuten elämä on aika tasaista vääntöä - duunipäivät ovat olleet pitkiä viimeisen kuukauden ajan ja viikonloput hujahtaneet ohi hetkessä. Vedän nyt kerran viikossa n. 30 kilometrin juoksulenkin ja viikolla muutaman lyhyemmän. Se toivottavasti riittää maraton-treeniksi ennen toukokuun loppua ja Ottawaa.

Viikko sitten vietimme kevään ensimmäisen bbq-illan kotona ystävien kera ja siitä Ossingtonille baareihin. Kuvia Facebookissa.

Kramppeja ja nyrjähdyksiä

Kevät tulee tänne taas pistoliikkein: reilu viikko sitten perjantaina oli 16 astetta lämmintä, sitten taas välissä pakkasta 11 astetta, ja nyt tämä viikonloppu on ollut melko tasaisen lämmintä ja aurinkoista. Lunta ja jäätä ei enää ole jäljellä kuin muutama pieni läiskä joissain varjoisissa paikoissa, mutta toisaalta vasta tällä viikolla satoi pari tuntia uutta räntää, joka kyllä suli saman tien.

Treenaan tänä keväänä kahta isoa juoksua varten. Tämän kuun lopulla juoksen Hamiltonissa saman 30 km kuin viime vuonnakin, ja toukokuun tokaviimeisenä viikonloppuna Ottawassa sitten täyden maratonin. Niiden välissä juoksen vielä viiden kilometrin kisan High Parkissa Torontossa. Tämän viikon tiistaina kevyellä juoksulenkillä kuitenkin nilkkani nyrjähti. Ei kaiketi äärettömän pahasti, sillä en edes muista tarkkaa kohtaa, jossa nyrjähdys olisi tapahtunut, ja juoksin lenkin loppuun asti. Muistan kuitenkin, että kotiin tullessani nilkka tuntui kummalliselta ja alkoi turvota. Nyrjähtämisen on täytynyt tapahtua jossain Trinity-Bellwoods -puistoa kiertäessäni, kun ylitin pari isompaa routakuoppaa katuasfaltissa.

Siitä meni sitten treeniaikataulut perseelleen. Nilkka turpoaa nyt päivittäin illalla, päivän kulutuksen päätteeksi, ja paranee hiljalleen, toivottavasti reilun viikon kuluessa sellaiseen kuntoon, että voin taas alkaa juosta pieniä lenkkejä. En ole vielä luopunut kokonaan ajatuksesta juosta 30 km kuun lopulla, mutta se mahdollisuus on olemassa.

Mitä muuta? Kotona vuotaa sisäkatto, koska yläkerran naapurin vessanpönttö on hajonnut. Nice. Tänään tulee putkimies korjaamaan. Ensi viikoksi jouduin melkein työmatkalle San Franciscoon, mutten sittenkään. Ehkä myöhemmin. Eilen istutin kevään ensimmäiset siemenet itämään minikasvihuoneeseen: sipulia, kolmea eri laatua tomaattia, chiliä, papuja, kurkkua ja maissia.