Sunday, March 15, 2009

Kramppeja ja nyrjähdyksiä

Kevät tulee tänne taas pistoliikkein: reilu viikko sitten perjantaina oli 16 astetta lämmintä, sitten taas välissä pakkasta 11 astetta, ja nyt tämä viikonloppu on ollut melko tasaisen lämmintä ja aurinkoista. Lunta ja jäätä ei enää ole jäljellä kuin muutama pieni läiskä joissain varjoisissa paikoissa, mutta toisaalta vasta tällä viikolla satoi pari tuntia uutta räntää, joka kyllä suli saman tien.

Treenaan tänä keväänä kahta isoa juoksua varten. Tämän kuun lopulla juoksen Hamiltonissa saman 30 km kuin viime vuonnakin, ja toukokuun tokaviimeisenä viikonloppuna Ottawassa sitten täyden maratonin. Niiden välissä juoksen vielä viiden kilometrin kisan High Parkissa Torontossa. Tämän viikon tiistaina kevyellä juoksulenkillä kuitenkin nilkkani nyrjähti. Ei kaiketi äärettömän pahasti, sillä en edes muista tarkkaa kohtaa, jossa nyrjähdys olisi tapahtunut, ja juoksin lenkin loppuun asti. Muistan kuitenkin, että kotiin tullessani nilkka tuntui kummalliselta ja alkoi turvota. Nyrjähtämisen on täytynyt tapahtua jossain Trinity-Bellwoods -puistoa kiertäessäni, kun ylitin pari isompaa routakuoppaa katuasfaltissa.

Siitä meni sitten treeniaikataulut perseelleen. Nilkka turpoaa nyt päivittäin illalla, päivän kulutuksen päätteeksi, ja paranee hiljalleen, toivottavasti reilun viikon kuluessa sellaiseen kuntoon, että voin taas alkaa juosta pieniä lenkkejä. En ole vielä luopunut kokonaan ajatuksesta juosta 30 km kuun lopulla, mutta se mahdollisuus on olemassa.

Mitä muuta? Kotona vuotaa sisäkatto, koska yläkerran naapurin vessanpönttö on hajonnut. Nice. Tänään tulee putkimies korjaamaan. Ensi viikoksi jouduin melkein työmatkalle San Franciscoon, mutten sittenkään. Ehkä myöhemmin. Eilen istutin kevään ensimmäiset siemenet itämään minikasvihuoneeseen: sipulia, kolmea eri laatua tomaattia, chiliä, papuja, kurkkua ja maissia.