Tuesday, September 18, 2012

Syksy

Paluu Suomen matkalta kotiin Torontoon vajaa kuukausi sitten tuntui taas vaikealta. Suomi tuntuu liki yhtä aikaa etäiseltä ja sitten taas niin läheiseltä, kun olen siellä. Niin läheiseltä, että matkan lopulla täytyy varta vasten toistaa omalle mielelleen, että en asu Suomessa. Suomeen jääminen tuntuisi paljon luonnollisemmalta kuin sieltä pois lähteminen.

Nyt olen kuitenkin taas Pohjois-Amerikassa, jonne on vihdoin saapumassa syksy pitkän ja poikkeuksellisen hikisen kesän jälkeen. En muista, koska olisin odottanut viileneviä ilmoja yhtä innokkaasti kuin tänä vuonna. Kenties en koskaan ennen.

Thanksgiving ja Halloween lähestyvät. Töissä tahti on aika leppoisa ja muutenkaan mielessä ei ole suuria suunnitelmia. Muutaman viikon päästä käymme viikonloppuvierailulla Chicagossa. Kotona Suomen matkasta muistuttaa vielä muutama Stockmannin kassi, tuliaisista ne, jotka eivät ole syötäviä, ja mitali sekä numerolappu Helsingin maratonilta.