CNE

Kävimme kavereiden kanssa keskiviikkona CNEssa. Myös The Exinä tunnettu CNE eli Canadian National Exhibition alkoi 1800-luvun lopulla aikana, jolloin Kanada oli hyvin maatalousvaltainen maa (kuten Suomikin silloin), vuosittaisena maatalousnäyttelynä ja kehittyi myöhemmin nykyiseen muotoonsa, 18 päivää kestäväksi suureksi huvipuistoksi ja näyttelyalueeksi.


CNE ajoittuu torontolaisittain katsoen kesän viimeisiin 18 päivään, sillä täällä kesän ajatellaan päättyvän syyskuun ensimmäisenä maanantaina juhlittavaan Labour Dayhin (vaikka kesäisiä lämpötiloja saattaa täällä hyvinkin riittää syyskuun, jopa lokakuun puolelle asti), joka on myös CNEn viimeinen aukiolopäivä. Labour Day? Kyllä, sillä on sama alkuperäinen merkitys kuin sillä vappu-nimellä Suomessa tunnetulla, toukokuun ensimmäisenä vietettävällä juhlapäivällä.

Pohjois-Amerikassa työn juhlaa vietetään perinteisesti syyskuun alussa mm. siitä syystä, että aikoinaan korporaatioiden ylivaltaan ja "vapaa"talouteen mieltyneet ja sittemmin siihen jumiutuneetkin pohjois-amerikkalaiset johtajat pelkäsivät paikallisten työläisliikkeiden saavan enemmän voimaa ja kansainvälistä tukea, jos niiden sallittaisiin juhlia työväen juhlaa samana päivänä kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa, eli toukokuun 1. päivänä. Vaikka jonkinlainen epäluulo ammattiyhdistysliikettä kohtaan on jäänyt Pohjois-Amerikassa perinteeksi, nykyään Labour Day on sentään täällä yleinen, palkallinen vapaapäivä. Eli maanantaina pidän minäkin kalsaripäivän kotona.

Mutta takaisin asiaan, eli CNEhen. Homma muistutti aika lailla Kööpenhaminan tivolia tai vaikka Linnanmäkeäkin huvipuistolaitteineen, vaikka CNEssa laitteet ovatkin paikoillaan vain tilapäisesti. Isolle osalle CNEn kävijäjoukkoa tuntuu valtava (junk) food hall eli pikaruokahalli olevan vähintään yhtä tärkeä osa käyntiä kuin tivolilaitteet. En kuitenkaan lähde tässä nyt lankeamaan tekopyhyyteen ja parjaamaan ketään CNEssä ruokaillutta, sillä kävin itsekin ahtamassa falafelannoksen ja jamaikalaisen pattien naamariini ruokahallissa. Ja kun syömisen makuun pääsin, niin seuraavaksi kokeilin candy applea eli karamellitahnaan ja maapähkinärouheeseen kastettua omenaa. Se ei ollutkaan pahaa.

Alkuperäistä CNEn henkeä eli uusien keksintöjen, ajatusten ja saavutusten esittelyä edustivat kaupungin liikennelaitoksen TTCn tulevaisuuden ratikkanäyttely (lupausten mukaan "lähivuosina", mutta todellisemmin kai vasta joskus tulevaisuudessa saadaan siis Torontoon uusia ratikoita - vaikka toisaalta nykyisissä, pääosin vuodelta 1979 peräisin olevissa ratikoissa ei ole minusta juurikaan vikaa... viat ovat muualla TTCn palvelussa) sekä mainio ekologisen kerrostaloasunnon esittely.

Päätimme iltamme seuraamalla ihmistykinkuula-esitystä. Kyllä, kyseessä oli aivan oikea human cannonball, siis ihmisolento joka kiipesi erikoisvalmisteisen tykin nokkaan, tykki laukaistiin ja elävä ammus singahti taivaalle laskeutuen sitten onnistuneesti turvaverkkoon. Tämä näkemämme tykinkuula kuuluu perheeseen, jossa ruutikepin nokasta singahtelulle on pitkät perinteet: kuulamiehen isä oli tykintäytteenä yli kolmekymmentä vuotta, ja pojan oli jatkettava papan työtä. Se ei edes riittänyt, sillä myös miehen sisko päätti merkitä ammatikseen tykinsuusta lennähtelyn. Lennokas uravalinta aiheuttaa varmaan ihmetystä joka kerta, kun kuulaperheeltä kysytään ammattia esim. valtion virastoissa kaavakkeita täytellessä.