Kahden viikon mittainen Suomen matkamme on ohi, paluu Torontoon tapahtui viime sunnuntaina. Muutamia kuvia matkalta löytyy nyt
Flickristä ja lisää Facebookista.
Helsingissä joulun ja uuden vuoden välipäivinä HKL:n bussissa matkalla Haagaan ystäväperheen luokse jokusen penkkirivin päässä edessämme istui tavallisen näköinen, parikymppinen suomalaispariskunta. Vaimoni ja minä keskustelimme bussimatkan edetessä keskenämme hiljalleen niitä näitä, ja pariskunnan mies näytti tuijottavan meitä. Kun jossain vaiheessa korotin sattumalta ääntäni vaimolleni puhuessani hieman kovemmaksi niin, että lähipenkeillä istuville erottui varmaankin selvemmin, että puhumme englantia, alkoi suomalaispariskunnan mies mulkoilla meitä näkyvämmin ja lopulta tuhahti merkitsevästi meille. Vaikkei kyse ollutkaan sen kummemmasta kuin tuijottelusta ja yhdestä tuhahduksesta, tuntui tilanne hetken vihamieliseltä.
Myöhemmin illalla toisen ystävän luona kerroin tapahtuneesta, ja ystäväni arveli heti, että varmaankin tuo pariskunta luuli meidän olleen amerikkalaisia, jos tuijottelu ja tuhahdus kerran näyttivät johtuneen siitä, että puhuimme englantia. Suomessa on paljon amerikkalaisiin kohdistuvaa halveksuvaa mielipidettä, ystäväni valotti.
Jos bussissa ollut pariskunta todella tuijotti ja tuhahti meitä siksi, että luuli meitä amerikkalaisiksi, niin en voi muuta kuin ihmetellä. Jos syy olikin joku muu - esimerkiksi vain se, ettei englannin puhuminen heidän mielestään ollut sopivaa - niin ihmettelen kenties vieläkin enemmän. Tämä maassa, jossa ihmisten katukielessä helposti vilisevät
anywayt,
chancet ja
coolit, ja kaupungissa, jonka liikemerkeistä ja yritysten nimistä varmaankin enemmän on englannin- kuin suomenkielisiä.
Kun katsoo esim. Helsingin Sanomien USA:ta koskevia artikkeleita muutaman vuoden ajanjaksolta, on tavallaan ymmärrettävissä, että sellaisessa pienessä maassa kuin Suomessa välittyy yleistävästi ottaen hyvin negatiivinen kuva USA:sta. Ei sillä, että esim. USA:n
terveydenhuoltoa tai yliopistomaksuja käsittelevissä Hesarin uutisissa olisi mielestäni faktapohjalta mitään vikaa tai väärää. Mutta niin yleistävä mieli ei kenelläkään niitä lukeneella pitäisi olla, että USA:n päättäjien politiikka, Irakin sota tms. saa aikaan satunnaisen mielenilmauksen kaikkia amerikkalaisiksi luulemiansa ihmisiä kohtaan Suomessa. Se on yksi muoto rasismia, ja hyvin typerää sellaista. Vaimoni on kanadalainen ja minä suomalainen, ja jos nyt tässä aletaan oikein pilkkua viilaamaan, niin kumpikaan meistä ei edes puhu amerikanenglantia - kanadan englanti on erilaista ja minun äidinkieleni on kuitenkin suomi. Ja vaikka puhuisikin, niin se ei tietenkään muuttaisi mitään. Miten järkevää olisi se, jos Helsingissä mulkoiltaisiin keskenään savoksi puhuvia ihmisiä sen vuoksi, että uutisissa on ollut juttu vaikkapa huonoista ruokavalioista, juomatottumuksista ja väkivaltatapauksista Kuopion seudulla?
Koko juttua olisi tietysti helppo väittää hölmöksi yksittäistapaukseksi, josta minä teen turhaan numeroa. Mutta kun tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Suomessa liki kuuden vuoden ajan aikaisemmin asuessamme tuijottelua kaupassa ja kulkuvälineissä esiintyi aivan selvästi sen vuoksi, että puhuimme keskenämme englantia. Välillä tuijottelun motiivina taisi olla ihan vain puhdas uteliaisuus, missä ei sinänsä tietenkään ole mitään pahaa, mutta muulloin nimenomaan pelkkä englannin puhuminen keräsi nopeasti häirintää tai lähentely-yrityksiä humalaisesti englantia sössöttäviltä suomalaisilta. Kalliosta muistuu mieleen tapaus, kun suomalaismies yritti hyökätä vaimoni kimppuun englannin puhumisen vuoksi. Niin yksinkertainen asia kuin englannin puhuminen teki meistä kummastakin Suomessa joillekin jotenkin erikoisia joko hyvässä tai pahassa mielessä.
Jos suomalaisilla on yleistävää rasismia/vihamielisyyttä amerikkalaisia kohtaan, niin kysehän on aivan samasta ilmiöstä kuin mitä on esiintynyt venäläisiä ja ruotsalaisia kohtaan läpi vuosisatojen. Ihmettelen vain, milloin Suomessa opittaisiin ymmärtämään, ettei jokainen venäläinen ole vastuussa maansa politiikasta, yhteiskuntajärjestelmästä, päättäjistä, virheistä, Stalinin vainoista ja Talvisodan pommituksista, eikä siis ansaitse osakseen vihaa tai hyljeksintää sen vuoksi, että sattuu olemaan venäläinen tai puhumaan jollekulle venäjää? Ei varmaankaan kovin pian, sillä onhan ruotsalaisia ja ruotsinkielisiäkin hurriteltu jo vuosisadat ilmeisesti sen vuoksi, että jokainen ruotsalaiselta vaikuttava on osalle suomalaisista jotenkin vastuussa Ruotsi-Suomen ajoista ja kaksikielisyydestä.
En minä itsekään pidä amerikkalaisen yhteiskuntajärjestelmän ja ideologian yleisistä koukeroista, ja olen vahva suomalaisen sosiaalihuollon, palvelujen ja (yleistäen ottaen) poliittisen ajattelun kannattaja. Tiedän kuitenkin olla sen verran aikuinen, etten demonstroi kaikkia USA:ta koskevia antipatioitani amerikkalaisia ihmisiä, saatika kaikkia englanniksi keskenään keskustelevia ihmisiä vastaan. Nälviminen, mulkoilu, passiivinen vihamielisyys ja jonkun erilaisuuden yleinen "ärsyttävyys" ovat kaikki asioita, jotka muistuttavat minua enemmän peruskoulun yläasteesta kuin aikuisista ihmisistä. Jos on halua osoittaa mieltä USA:ta tai sen politiikkaa vastaan, niin aikuinen ihminen voi tehdä sen esim. ottamalla asiallisella kritiikillä yhteyttä maan lähetystöön ja päättäjiin tai osallistumalla mielenosoitukseen. Olin itse intohimoisesti mukana monessa Irakin sotaa vastustaneessa mielenosoituksessa Suomessa. Jos taas ei ole valmis sallimaan toisten ihmisten puhuvan keskenään englantia tai jotain muuta kieltä kuin suomea Suomessa, niin tämä nykyajan kansainvälistynyt ja avoimempi maailma ei taida sitten sopia asuinpaikaksi alkuunkaan.
Tai hei, ehkä tämä koko blogikirjoitukseni voidaan torpata sillä, että mistäs minä tiedän, tuijotteliko se pariskunta meitä sen paremmin amerikkalaisiksi luulemisen kuin englannin puhumisen vuoksi? Kenties minä haisin pahalle (sieltä usean penkkirivin päästä), ja siitä syystä mies katsoi aiheelliseksi tuhahtaa minulle, ventovieraalle ihmiselle, tai sitten hän vain oli juuri juonut shotin Kossua tai jotain muuta voimajuomaa ja olisi halunnut haastaa minut kunnon tappeluun? Tämän hän sitten kommunikoi mulkoilemalla. ;)
Istun pimeässä asunnossa Karhupuiston laidalla Helsingissä. Kello on muutamaa minuuttia vaille kuusi aamulla. Vaikka olenkin ollut joululomamatkalla Suomessa jo yli viikon, ei jet lag ota helpottuakseen. Nukkumaan pystyn menemään kyllä ihan tavalliseen aikaan, mutta viiden jälkeen aamulla silmäni aukeavat ja uni ei tahdo maistua enää millään. Iltapäivisin väsyttää.
