Marraskuu

En ainakaan vielä suostu myöntämään, että tämä blogi olisi unohdettu, kuollut tai kuopattu. Elämä vain on ollut niin kiireistä (tai olen ollut laiska), että tänne kirjoittaminen on jäänyt sivuun useaksi kuukaudeksi. Sillä välin olen kyllä kirjoittanut toiseen blogiini, laittanut kuvia Flickriin ynnä muuta.

Mitä kaikkea onkaan tapahtunut sitten elokuun, kun tänne viimeksi kirjoitin... Syyskuun lopulla juoksin Torontossa kesän toisen täyden maratonini. Sen jälkeen olenkin antanut varpaankynsilleni aikaa parantua ja jättänyt juoksun vähemmälle, vaikka muutaman lenkin olenkin kipaissut viime viikkoina. Töissä on ollut kiireistä viimeiset pari, kolme kuukautta ja on varmaan vielä joululomaan asti ainakin. Olen ollut pari kertaa työn puolesta matkoilla Charlottessa Pohjois-Carolinassa ja viime viikonlopun olimme Saskatchewanissa sukulaisissa. Lokakuun alussa käväisimme New Orleansissa niin ikään sukulaisten vuoksi, ja hankimme toisen kissan löytökodista pari kuukautta sitten. Ja siinä varmaan olikin tärkeimmät... Pikapäivitys elämästäni.

30 kilometriä, 2 tuntia, 44 minuuttia, 53 sekuntia ja 10 varvasta

Kaikki muistavat varmaan tilanteita, joissa joku on sanonut, että nyt on pakko. Itse olen yrittänyt soveltaa omaan elämääni ajatusta, että mitään muuta ei ole pakko tehdä kuin sitten joskus lopussa viimeksi kuolla. Kaikkeen muuhun voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Osa valinnoista vain on vaikeampia kuin toiset.

Viime sunnuntaina ei ollut mikään pakko juosta. Eikä varmasti ollut pakko juosta kolmeakymmentä kilometriä paljasjaloin. Mutta juoksin silti. Juoksin 30 kilometrin kisan yhdessä tuhansien muiden juoksijoiden ja kävelijöiden kanssa Hamiltonissa. Sää oli aurinkoinen, mutta viimainen. 20 kilometrin jälkeen alkaneissa ylämäissä tuuli pieksi välillä vasten kasvojakin. 28 kilometrin kohdalla tunsin ainoan kerran, että nyt voisin jo lopettaa. En jaksa enää rääkätä jalkojani. Mutta jaksoin silti. 29 kilometrin merkillä tiesin, että teen sen, ja valkoinen Copps Coliseum -stadioni, jolle juoksu päättyi, häämötti näköpiirissä koko viimeisen kilometrin suoran. En lähtenyt kisaan tavoitellen erityistä aikaa, vaikka arvelinkin, että 2 tuntia 50 minuuttia siihen suunnilleen menee. Aikani oli lopulta 2:44:53.0, eli juoksin matkan nopeammin kuin osasin arvata.

Kerrottakoon myös, etten ihan 100-prosenttisen paljasjaloin juossut, vaan jalassani oli Vibram Fivefingersit. Ne antavat saman tuntuman kuin paljasjaloin juokseminen, mutta ohut kumipohja suojaa jalkapohjia teräviltä kiviltä ja muulta maassa makaavalta. Uskallan olettaa, että olin Hamiltonissa ainoa, joka juoksi ilman lenkkareita, vaikka maailmalta kyllä löytyy muitakin Vibrameissa juoksevia ja he ovat juosseet minua paljon pidemmällekin.

En ollut päivän ainoa juoksija eikä tämä ollut vielä edes täysi maratoni, vaan "vain" kaksi kolmasosaa siitä, mutta perkele, pistäkää itse perässä. :) Olo on nyt mainio.