Matkoilla

Istun pimeässä asunnossa Karhupuiston laidalla Helsingissä. Kello on muutamaa minuuttia vaille kuusi aamulla. Vaikka olenkin ollut joululomamatkalla Suomessa jo yli viikon, ei jet lag ota helpottuakseen. Nukkumaan pystyn menemään kyllä ihan tavalliseen aikaan, mutta viiden jälkeen aamulla silmäni aukeavat ja uni ei tahdo maistua enää millään. Iltapäivisin väsyttää.

Tällä matkalla Suomi on tuntunut ensimmäistä kertaa tosi oudolta. Täältä lähdöstäni on nyt kulunut niin pitkä aika, että monet kulttuuriset seikat, vaikka ne kyllä jollain tapaa nopeasti mieleen palaavatkin taas kun täällä olen, tuntuvat hyvin erilaisilta kuin mihin olen nyt itse tottunut. Olen aivan selvästi alkanut vieraantumaan siitä maasta, jossa synnyin.

Silti New Yorkiin paluukin, joka on edessä jo muutaman päivän päästä, kaivaa mieltä. Olen onnistunut pitämään itseni erossa työsähköposteista koko sen ajan, kun olen ollut Suomessa, mutta kohta satojen viestien pinoa täytyy ryhtyä taas kaivelemaan. Se kummittelee mielessä. Töissä istumista on minulla yksinkertaisesti aivan liikaa, omaa aikaa ei jää oikein yhtään, ja tunnelma töissä on painostava.

Niinpä kun katselen nyt ystävien ikkunasta ulos hiljaiseen Karhupuistoon, on mieli yhtä aikaa rauhallinen, levoton, surullinen, iloinen, odottava ja empivä. En tiedä, miten helppoa olisi rauhoittua Suomeen, jos taas tänne päätyisin, mutta haluaisin kyllä helpomman, tasaisemman pesän sekä lähemmäksi kaikkia minulle rakkaita ihmisiä. Ehkä joku päivä olen tilanteessa, jossa pääsen edes matkustamaan aina kerran vuodessa pidemmäksi aikaa siihen toiseen maahan, jossa en sillä hetkellä asu, jotta saan säännöllisemmän tilaisuuden tavata ystäviä.

What Does North America Offer for Modern Day Europeans?

From 1892 to 1954, Ellis Island in the New York Harbor was the gateway for millions of immigrants to the United States. A very significant share of those immigrants were Europeans, and not just because of restrictive laws such as the Chinese Exclusion Act, the Quota Laws and the National Origins Act set by American politicians that kept out many Asians and Africans. Europeans were flocking to the "new" continent in hopes of a better future, which many, indeed, found in either the US or Canada, where Halifax served as the Ellis Island of the north of the steam ship era.

About a hundred years or more have passed since those times, and population dynamics in both North America and Europe have greatly changed. In 2005, Europe, not North America, hosted the largest number of immigrants, 70.6 million people, in the world. Regardless, the United States is still the top desired destination country among migrants according to polls, but the majority of people don't come from Europe anymore, but from Asia and Africa. And the top five source countries of immigrants to Canada are China, India, the Philippines, Pakistan, and, yes, the United States.

Americans of Finnish descent currently number about 700,000. Most of their grandparents and great grandparents arrived in the New World in the decades between 1870 and 1930. At the same time, tens of thousands of Finns moved to Canada.

But today, the number of Canadians moving to Finland every year exceeds the number of new Finns in Canada. That's not to say that the number of Canadians moving to little old Finland is so big at all, but that the number of Finns heading to Canada is so very small. When I first landed in Toronto, the local Finnish community newspaper, apparently the last of its kind left in the entire continent, wanted to interview me and my wife. Finns travel a lot, but not very many settle permanently in Canada.

The better life - abundant opportunity, jobs, land, and religious freedom - that North America once offered in Europeans' minds is now perhaps more easily found back home in Europe. European social security systems, healthcare and education are arguably more advanced than in North America and, more importantly, within easier reach to the entire population than in the US and Canada. This is particularly true in Scandinavian countries and Finland, where healthcare and university education are free and the overall quality of life is among the very highest in the world. Newsweek's recent study of health, education, economy, and politics ranked Finland the best country in the world. While Finns themselves may question the value of the ranking and Newsweek may not be the greatest authority in the world, their list echoes the findings of the United Nations, the OECD, the global Quality-of-Life index, and others. Life in Europe, and particularly in the north-western parts of it, isn't bad. People don't leave for the other side of the Atlantic anymore.

While Canadian cities may closely trail places in Scandinavia and Finland in many global surveys, when ranked in terms of safety and overall livability, there's a difference between Canada and North-Western Europe in terms of public services, quality of infrastructure, income equality, and work life benefits such as holidays, maternal and paternal leave.

And, contrary to popular belief, Scandinavians and Finns don't even pay such high taxes for the many public services, standard of education and healthcare they receive in exchange. The 45% of total income tax that wealthier New Yorkers pay exceeds the amount of tax Finns, Swedes, and Norwegians pay for a similar lifestyle without having to work 50-70h work weeks like Americans, and while getting 4-6 weeks of vacation every year. Still, tax rates in Scandinavia certainly aren't the lowest in the world, but people there believe the taxes buy them prosperity and happiness. Denmark, which is known for higher taxes than any of its Nordic neighbors, has the lowest poverty rate in the world and the smallest income disparity between rich and poor. A 2006 study by psychologists at Britain’s University of Leicester ranked Danes the world’s happiest people.

None of this is to say that Nordic countries are a paradise on Earth. On a misty November morning "good o'le" Helsinki with its drunks, sour, pale white faces, small town attitudes and the thick wet snow that the wind blows right in the face may not feel like the most hospitable place for Finns themselves, let alone any visitors or newcomers, but the society, stability, egalitarian values and welfare that the past couple of generations have built beats the North American system a thousand times even on the darkest winter mornings.

New York

Ensimmäiset viisi kuukautta New Yorkissa tuntuvat menneen nopeasti. Työ ei ole ihan sitä, mitä toivoin/odotin. Perusasetelma on kyllä kunnossa ja oma roolini vahva, mutta asiakkaamme on hankala, byrokraattinen ja tehoton, ja oma projektinhallintamme ontuu. Työpäivät venyvät käsittämättömän pitkiksi ja työ on usein turhauttavaa.

Mutta kaupunki - New York - on parhaimmillaan suurenmoinen ja huonoimmillaankin vain hieman liian suuri, vilkas ja rasittava. Asumme Brooklynissa, jossa pääsee mukavasti pakoon Manhattania. New Yorkilla on selvästi sitä, mitä eurooppalaisillakin kaupungeilla on ja Torontolla taas monesti ei, eli kaunista, hoidettua arkkitehtuuria, toimiva joukkoliikennejärjestelmä, kauniita julkisia tiloja ja paikkoja, sekä tiettyä arvokkuutta. Amerikkalaisen järjestelmän huonot puolet, lähinnä terveysvakuutusjärjestelmä, toki vaivaavat mieltä välillä, mutta ideologisesti New York on aika kaukana keskilännestä. New York on historialtaan hollantilainen kaupunki, suuri sekoitus kaikkia tälle mantereelle saapuvia, ja mieleltään monin tavoin lähempänä Pariisia, Lontoota ja Berliiniäkin kuin Dallasia tai Detroitia. Kunhan työt pysyvät jollain tapaa ruodussa eikä kohdalle satu mitään ikäviä yllätyksiä, niin täällä elää aikansa oikein mielellään.

Muutto New Yorkiin

Kuten olet saattanut Facebook-statuksestani jo aiemmin lukea, niin olemme muuttamassa New Yorkiin. Minulle alettiin tarjoamaan sieltä houkuttelevaa työpaikkaa jo viime joulukuussa, ja siitä asti asia on sitten pikkuhiljaa edennyt. Moneen otteeseen olemme miettineet, lähdemmekö sinne, ja minulle oli tarjolla myös useita uusia duunipaikkoja täällä Torontossa. New Yorkin paikan houkutus (Interaction Design Director R/GA:lla) vei kuitenkin voiton.

Nyt olen juuri palannut Ottawasta USA:n konsulaatista työviisumihaastattelusta, ja muuttopäiväksi on jo valittu 1.6. Ja nyt, kun lähtö on jo siis aika peruuttamaton, se hieman pelottaa ja arveluttaa. Tämän kevättalven ja kevään kuluessa olen vihdoin alkanut kokemaan oloni Torontossa todella mukavaksi, ja mietin, teenkö virheen lähtemällä pois juuri nyt. Suunnitelmamme on, ettemme viivy New Yorkissa kuin kenties vuoden tai korkeintaan kaksi, minkä jälkeen voimme palata Torontoon (tai lähteä Suomeen, jos todella siltä alkaa tuntua), mutta tiedän hyvin, että lähdön jälkeen paluu on aina vaikeampaa. Vaikka olisinkin missannut sillä todella mahtavalta vaikuttavan position ja työpaikan, niin muuten olisin kyllä nyt voinut hyvin jäädä Torontoonkin.

Mutta katsotaan... Nyt kun meillä on vielä mahdollisuus yhteen uuteen seikkailuun, niin lähdetään sille ja tehdään sitten vuoden päästä uusia päätöksiä. USA:n puolelle en ole koskaan hinkunut enkä koskaan sinne luullut päätyväni, mutta R/GA on tällä hetkellä ehdoton ykkönen tämän mantereen digitoimistoista ja New Yorkilla on kyllä puolensa kaupunkina.

Päivittelen tänne kuulumisia muutaman kuukauden sisällä, kun muutto on ohitse ja elämä New Yorkissa alkanut.

Marraskuu

En ainakaan vielä suostu myöntämään, että tämä blogi olisi unohdettu, kuollut tai kuopattu. Elämä vain on ollut niin kiireistä (tai olen ollut laiska), että tänne kirjoittaminen on jäänyt sivuun useaksi kuukaudeksi. Sillä välin olen kyllä kirjoittanut toiseen blogiini, laittanut kuvia Flickriin ynnä muuta.

Mitä kaikkea onkaan tapahtunut sitten elokuun, kun tänne viimeksi kirjoitin... Syyskuun lopulla juoksin Torontossa kesän toisen täyden maratonini. Sen jälkeen olenkin antanut varpaankynsilleni aikaa parantua ja jättänyt juoksun vähemmälle, vaikka muutaman lenkin olenkin kipaissut viime viikkoina. Töissä on ollut kiireistä viimeiset pari, kolme kuukautta ja on varmaan vielä joululomaan asti ainakin. Olen ollut pari kertaa työn puolesta matkoilla Charlottessa Pohjois-Carolinassa ja viime viikonlopun olimme Saskatchewanissa sukulaisissa. Lokakuun alussa käväisimme New Orleansissa niin ikään sukulaisten vuoksi, ja hankimme toisen kissan löytökodista pari kuukautta sitten. Ja siinä varmaan olikin tärkeimmät... Pikapäivitys elämästäni.

Mulkoilua

Kahden viikon mittainen Suomen matkamme on ohi, paluu Torontoon tapahtui viime sunnuntaina. Muutamia kuvia matkalta löytyy nyt Flickristä ja lisää Facebookista.

Helsingissä joulun ja uuden vuoden välipäivinä HKL:n bussissa matkalla Haagaan ystäväperheen luokse jokusen penkkirivin päässä edessämme istui tavallisen näköinen, parikymppinen suomalaispariskunta. Vaimoni ja minä keskustelimme bussimatkan edetessä keskenämme hiljalleen niitä näitä, ja pariskunnan mies näytti tuijottavan meitä. Kun jossain vaiheessa korotin sattumalta ääntäni vaimolleni puhuessani hieman kovemmaksi niin, että lähipenkeillä istuville erottui varmaankin selvemmin, että puhumme englantia, alkoi suomalaispariskunnan mies mulkoilla meitä näkyvämmin ja lopulta tuhahti merkitsevästi meille. Vaikkei kyse ollutkaan sen kummemmasta kuin tuijottelusta ja yhdestä tuhahduksesta, tuntui tilanne hetken vihamieliseltä.

Myöhemmin illalla toisen ystävän luona kerroin tapahtuneesta, ja ystäväni arveli heti, että varmaankin tuo pariskunta luuli meidän olleen amerikkalaisia, jos tuijottelu ja tuhahdus kerran näyttivät johtuneen siitä, että puhuimme englantia. Suomessa on paljon amerikkalaisiin kohdistuvaa halveksuvaa mielipidettä, ystäväni valotti.

Jos bussissa ollut pariskunta todella tuijotti ja tuhahti meitä siksi, että luuli meitä amerikkalaisiksi, niin en voi muuta kuin ihmetellä. Jos syy olikin joku muu - esimerkiksi vain se, ettei englannin puhuminen heidän mielestään ollut sopivaa - niin ihmettelen kenties vieläkin enemmän. Tämä maassa, jossa ihmisten katukielessä helposti vilisevät anywayt, chancet ja coolit, ja kaupungissa, jonka liikemerkeistä ja yritysten nimistä varmaankin enemmän on englannin- kuin suomenkielisiä.

Kun katsoo esim. Helsingin Sanomien USA:ta koskevia artikkeleita muutaman vuoden ajanjaksolta, on tavallaan ymmärrettävissä, että sellaisessa pienessä maassa kuin Suomessa välittyy yleistävästi ottaen hyvin negatiivinen kuva USA:sta. Ei sillä, että esim. USA:n terveydenhuoltoa tai yliopistomaksuja käsittelevissä Hesarin uutisissa olisi mielestäni faktapohjalta mitään vikaa tai väärää. Mutta niin yleistävä mieli ei kenelläkään niitä lukeneella pitäisi olla, että USA:n päättäjien politiikka, Irakin sota tms. saa aikaan satunnaisen mielenilmauksen kaikkia amerikkalaisiksi luulemiansa ihmisiä kohtaan Suomessa. Se on yksi muoto rasismia, ja hyvin typerää sellaista. Vaimoni on kanadalainen ja minä suomalainen, ja jos nyt tässä aletaan oikein pilkkua viilaamaan, niin kumpikaan meistä ei edes puhu amerikanenglantia - kanadan englanti on erilaista ja minun äidinkieleni on kuitenkin suomi. Ja vaikka puhuisikin, niin se ei tietenkään muuttaisi mitään. Miten järkevää olisi se, jos Helsingissä mulkoiltaisiin keskenään savoksi puhuvia ihmisiä sen vuoksi, että uutisissa on ollut juttu vaikkapa huonoista ruokavalioista, juomatottumuksista ja väkivaltatapauksista Kuopion seudulla?

Koko juttua olisi tietysti helppo väittää hölmöksi yksittäistapaukseksi, josta minä teen turhaan numeroa. Mutta kun tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Suomessa liki kuuden vuoden ajan aikaisemmin asuessamme tuijottelua kaupassa ja kulkuvälineissä esiintyi aivan selvästi sen vuoksi, että puhuimme keskenämme englantia. Välillä tuijottelun motiivina taisi olla ihan vain puhdas uteliaisuus, missä ei sinänsä tietenkään ole mitään pahaa, mutta muulloin nimenomaan pelkkä englannin puhuminen keräsi nopeasti häirintää tai lähentely-yrityksiä humalaisesti englantia sössöttäviltä suomalaisilta. Kalliosta muistuu mieleen tapaus, kun suomalaismies yritti hyökätä vaimoni kimppuun englannin puhumisen vuoksi. Niin yksinkertainen asia kuin englannin puhuminen teki meistä kummastakin Suomessa joillekin jotenkin erikoisia joko hyvässä tai pahassa mielessä.

Jos suomalaisilla on yleistävää rasismia/vihamielisyyttä amerikkalaisia kohtaan, niin kysehän on aivan samasta ilmiöstä kuin mitä on esiintynyt venäläisiä ja ruotsalaisia kohtaan läpi vuosisatojen. Ihmettelen vain, milloin Suomessa opittaisiin ymmärtämään, ettei jokainen venäläinen ole vastuussa maansa politiikasta, yhteiskuntajärjestelmästä, päättäjistä, virheistä, Stalinin vainoista ja Talvisodan pommituksista, eikä siis ansaitse osakseen vihaa tai hyljeksintää sen vuoksi, että sattuu olemaan venäläinen tai puhumaan jollekulle venäjää? Ei varmaankaan kovin pian, sillä onhan ruotsalaisia ja ruotsinkielisiäkin hurriteltu jo vuosisadat ilmeisesti sen vuoksi, että jokainen ruotsalaiselta vaikuttava on osalle suomalaisista jotenkin vastuussa Ruotsi-Suomen ajoista ja kaksikielisyydestä.

En minä itsekään pidä amerikkalaisen yhteiskuntajärjestelmän ja ideologian yleisistä koukeroista, ja olen vahva suomalaisen sosiaalihuollon, palvelujen ja (yleistäen ottaen) poliittisen ajattelun kannattaja. Tiedän kuitenkin olla sen verran aikuinen, etten demonstroi kaikkia USA:ta koskevia antipatioitani amerikkalaisia ihmisiä, saatika kaikkia englanniksi keskenään keskustelevia ihmisiä vastaan. Nälviminen, mulkoilu, passiivinen vihamielisyys ja jonkun erilaisuuden yleinen "ärsyttävyys" ovat kaikki asioita, jotka muistuttavat minua enemmän peruskoulun yläasteesta kuin aikuisista ihmisistä. Jos on halua osoittaa mieltä USA:ta tai sen politiikkaa vastaan, niin aikuinen ihminen voi tehdä sen esim. ottamalla asiallisella kritiikillä yhteyttä maan lähetystöön ja päättäjiin tai osallistumalla mielenosoitukseen. Olin itse intohimoisesti mukana monessa Irakin sotaa vastustaneessa mielenosoituksessa Suomessa. Jos taas ei ole valmis sallimaan toisten ihmisten puhuvan keskenään englantia tai jotain muuta kieltä kuin suomea Suomessa, niin tämä nykyajan kansainvälistynyt ja avoimempi maailma ei taida sitten sopia asuinpaikaksi alkuunkaan.

Tai hei, ehkä tämä koko blogikirjoitukseni voidaan torpata sillä, että mistäs minä tiedän, tuijotteliko se pariskunta meitä sen paremmin amerikkalaisiksi luulemisen kuin englannin puhumisen vuoksi? Kenties minä haisin pahalle (sieltä usean penkkirivin päästä), ja siitä syystä mies katsoi aiheelliseksi tuhahtaa minulle, ventovieraalle ihmiselle, tai sitten hän vain oli juuri juonut shotin Kossua tai jotain muuta voimajuomaa ja olisi halunnut haastaa minut kunnon tappeluun? Tämän hän sitten kommunikoi mulkoilemalla. ;)

New York

Palasin tänään kotiin toiselta New Yorkin matkaltani vajaan kahden kuukauden sisällä. Tällä kertaa olin NYC:ssa kahden soittokeikan vuoksi. Kävin myös työantajani New Yorkin toimistolla.

Keikat olivat perjantaina, ja lauantaiaamu meni krapulan paranteluun. Iltapäivällä matkasin metrolla ostoksille. Lama näkyy jo New Yorkin katukuvassa - ihmisiä on joulusesongista huolimatta liikkeellä vähemmän kuin tavallisesti - ja kuuluu ihmisten puheissa. Katujen rauhallisuus oli minusta kuitenkin hyvä asia. Muutenkin nautin New Yorkista tällä kertaa aika paljon. Nykissä tuntui nyt olevan Torontoon verrattuna jopa jotain Helsingistä muistuttavaa: Manhattanin kerrostaloasunnoista tuli mieleen omat, menneet asuntomme Töölössä ja Kalliossa.

Flickrissä on muutama kuva matkaltani, ja samoin reilun viikon takaiselta St. Catharinesin reissulta, jolta palatessa autosta puhkesi rengas. Räntäsateessa ja myrskytuulessa vaihdoin alle vararenkaan valtatien pientareella.