New Yorkille

Ulkona ilma väreili kuumana kun seisoin kerrostaloni tuulikaapissa Brooklynissa aamukolmelta toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Mukanani oli kaksi matkalaukkua ja olin juuri sulkenut siinä talossa olleen asuntoni oven viimeistä kertaa. Olin matkalla La Guardian lentokentälle, muuttamassa pois New Yorkista takaisin Kanadaan.

Vuosi New Yorkissa oli hieno kokemus, josta olen todella iloinen. Tiesin kuitenkin jo alun alkaen, että tuskin sinne jäämme pysyvästi. Ja kun Carey sitten haki opiskelemaan Lontooseen, Kanadaan, niin lähtömme varmistui. Tätä kirjoittaessani olen asunut kauniissa, pienessä Kanadan Lontoossa jo kaksi viikkoa.

Jatkan kuitenkin töitä R/GA:lle täältä käsin. Virallisesti teen sitä freelance-pohjalta, mikä avaa mahdollisuuksia tehdä keikkaa myös muille. New Yorkissa pääsen käymään töiden puolesta toivottavasti taas parin kuukauden sisällä.

Muutto New Yorkiin

Kuten olet saattanut Facebook-statuksestani jo aiemmin lukea, niin olemme muuttamassa New Yorkiin. Minulle alettiin tarjoamaan sieltä houkuttelevaa työpaikkaa jo viime joulukuussa, ja siitä asti asia on sitten pikkuhiljaa edennyt. Moneen otteeseen olemme miettineet, lähdemmekö sinne, ja minulle oli tarjolla myös useita uusia duunipaikkoja täällä Torontossa. New Yorkin paikan houkutus (Interaction Design Director R/GA:lla) vei kuitenkin voiton.

Nyt olen juuri palannut Ottawasta USA:n konsulaatista työviisumihaastattelusta, ja muuttopäiväksi on jo valittu 1.6. Ja nyt, kun lähtö on jo siis aika peruuttamaton, se hieman pelottaa ja arveluttaa. Tämän kevättalven ja kevään kuluessa olen vihdoin alkanut kokemaan oloni Torontossa todella mukavaksi, ja mietin, teenkö virheen lähtemällä pois juuri nyt. Suunnitelmamme on, ettemme viivy New Yorkissa kuin kenties vuoden tai korkeintaan kaksi, minkä jälkeen voimme palata Torontoon (tai lähteä Suomeen, jos todella siltä alkaa tuntua), mutta tiedän hyvin, että lähdön jälkeen paluu on aina vaikeampaa. Vaikka olisinkin missannut sillä todella mahtavalta vaikuttavan position ja työpaikan, niin muuten olisin kyllä nyt voinut hyvin jäädä Torontoonkin.

Mutta katsotaan... Nyt kun meillä on vielä mahdollisuus yhteen uuteen seikkailuun, niin lähdetään sille ja tehdään sitten vuoden päästä uusia päätöksiä. USA:n puolelle en ole koskaan hinkunut enkä koskaan sinne luullut päätyväni, mutta R/GA on tällä hetkellä ehdoton ykkönen tämän mantereen digitoimistoista ja New Yorkilla on kyllä puolensa kaupunkina.

Päivittelen tänne kuulumisia muutaman kuukauden sisällä, kun muutto on ohitse ja elämä New Yorkissa alkanut.

Lisää kevättä

Kesä veti täällä käsijarrua ja viime perjantaina tuli minuutin ajan taivaalta luntakin, joka sitten myöhemmin muuttui vartin mittaiseksi raekuuroksi. Sen jälkeen on taas lämmennyt, mutta ei parin viikon takaisiin hellelukemiin, vaan normikeväisiin 14 asteen lämpöihin ja auringonpaisteeseen. Kelpaa tämäkin.

Tavoittelen tänä suvenakin juoksevani ainakin yhden marathonin, mutta johtuen muista kuvioista en ole vielä voinut ilmoittautua varmuudella millekään juoksulle. Enpä ole harjoitellutkaan vielä ihan marathon-mallilla, vaan pitänyt juoksuni lyhyempinä, maksimissaan 15 kilometrissä. Kunnon treeni vaatisi taas viikottaisia 20-25 kilsan pyrähdyksiä ja n. 50-60 kilometrin kokonaismatkaa joka viikko.

Grillikausi sen sijaan alkaa olla pääsemässä parhaaseen vireeseensä ja nykyisen asuntomme takaterassi, vaikka toki onkin pienempi kuin edellisen kämppämme takapiha, sopii ruoan käristelyyn mainiosti. Siinä kai ne kuulumiset tällä kertaa... Loppuun suositus: http://www.thesixtyone.com/ on erinomainen paikka löytää uutta musiikkia. Käyttöliittymä on kekseliäs, vaikkakin vielä hieman buginen.

On ilmoja pidelly

Näyttää olevan niin, että kun itäisellä puolella pohjoista pallonpuoliskoa hytistään kylmästä, niin täällä läntisellä puolella asiat ovat päinvastoin: Kanadassa on juuri päättymässä kaikkien aikojen lämpimin ja kuivin talvi. Keskilämpötila oli 4 astetta normaalin yläpuolella koko maassa.

Niinpä kevätkin pukkaa tänne aikaisin: viime viikolla elohopea kohosi parhaimmillaan 19 asteeseen. Korkkasin grillauskauden takaterassilla. Tai jos tottaa puhutaan, niin en korkannut, sillä olin pari kertaa grillaillut keskellä talveakin. Lunta ei käytännössä tullut pysyvästi tänne koko talvena ja vettäkään ei juuri ole satanut, eli koko talvi on sujunut pyöräilijän kannalta erinomaisessa säässä. Uskon kuitenkin ilmastonmuutokseen enkä siksi pidä tällaisia poikkeuksellisia talvia, olivat ne sitten poikkeuksellisen kylmiä tai kuumia, kovin hyvänä merkkinä.

Viime aikoina - aika pitkään jo - elämä on maistunut, työn tylsyyttä lukuun ottamatta, oikein hyvältä. Meillä on kaunis asunto ja lähinaapurustomme, Bloorin ja Ossingtonin kulmat, ovat mitä parhainta seutua. Torontolaisten positiivisuus, ystävällisyys ja monenkirjavuus ovat hienoja asioita, joita en ihan samassa mittakaavassa Suomessa saisi. En ainakaan lama-Suomessa. ;)

Oho, mutta Suomi-uutisista pisti silmääni, että takavuosien legendaarinen MoonTV aloittaa jälleen... Nyt verkko-TV:nä. Jyrkistä tuttu Tea Khalifakin palaa kuulemma ruutuun. Mahtavatkohan sallia MoonTV:n katselun täältä Kanadasta käsin, vai blokkaavatko muut kuin Suomi-IP:t?

Marraskuu

En ainakaan vielä suostu myöntämään, että tämä blogi olisi unohdettu, kuollut tai kuopattu. Elämä vain on ollut niin kiireistä (tai olen ollut laiska), että tänne kirjoittaminen on jäänyt sivuun useaksi kuukaudeksi. Sillä välin olen kyllä kirjoittanut toiseen blogiini, laittanut kuvia Flickriin ynnä muuta.

Mitä kaikkea onkaan tapahtunut sitten elokuun, kun tänne viimeksi kirjoitin... Syyskuun lopulla juoksin Torontossa kesän toisen täyden maratonini. Sen jälkeen olenkin antanut varpaankynsilleni aikaa parantua ja jättänyt juoksun vähemmälle, vaikka muutaman lenkin olenkin kipaissut viime viikkoina. Töissä on ollut kiireistä viimeiset pari, kolme kuukautta ja on varmaan vielä joululomaan asti ainakin. Olen ollut pari kertaa työn puolesta matkoilla Charlottessa Pohjois-Carolinassa ja viime viikonlopun olimme Saskatchewanissa sukulaisissa. Lokakuun alussa käväisimme New Orleansissa niin ikään sukulaisten vuoksi, ja hankimme toisen kissan löytökodista pari kuukautta sitten. Ja siinä varmaan olikin tärkeimmät... Pikapäivitys elämästäni.

Itärannikko

Liki 2500 kilometriä, kymmenen päivää, Nova Scotia, Prinssi Edwardin saari ja Cape Breton ovat takana. Loma oli erinomainen ja siltä kertyi kymmenittäin.... er, sadottain kuvia, joista osaa voit katsoa tarkemmin Flickrissä. Suosittelen Kanadan itärannikkoa kaikille matkailullisille ja matkailumielisille henkilöille. Kaunista!

Mistä pidän

Mielessäni on pyörinyt viime aikoina lista asioista, joihin olen erityisen tyytyväinen täällä Torontossa asuessani. Olkoonkin, että nämä asiat ovat karkeita yleistyksiä ja omia, subjektiivisia kokemuksiani. Mutta kun olen aiemmin ihan tarpeeksi kritisoinut niitä asioita, joista en erityisemmin pidä kanadalaisessa yhteiskunnassa, niin vaihteeksi on hyvä listata positiivisia puoliakin.

1. Ihmisten yleinen ystävällisyys. Tämä on tällä listalla kenties se kaikkein yleistävin väittämäni. Ei toki ole niin, etteikö Torontosta voi löytää töykeyttä, välinpitämättömyyttä tai muuten vain karkeaa käytöstä siinä missä mistä tahansa muualtakin, mutta väitän, että täällä ihmiset ovat usein myös huomattavan ystävällisiä. Muutama viikko sitten esimerkiksi polkiessani pyörällä töihin huomasin aivan työmatkani loppupäässä, melkeinpä toimistoni edustalla kadulla ajoradan reunalla naisen, joka oli ilmeisesti hetki sitten kämmännyt aamukahvikuppinsa kumoon ja kahvi oli sitten kupista roiskunut pitkin katua sekä naisen paidalle. Nainen päivitteli sotkua itselleen ja koetti ravistella kahvitippoja irti käsistään. Ohi oli ajamassa useita autoja, joista yksi ensimmäisistä hiljensi vauhtia. Kuljettaja avasi ripeästi sivuikkunansa ja ojensi kahvinsotkuiselle naiselle käsipaperia autostaan. Toivotti vielä parempaa päivänjatkoa päälle ja tokaisi, että "onneksi et polttanut itseäsi" ennen kuin jatkoi matkaansa. Nainen ja kuljettaja eivät näyttäneet mitenkään tuntevan toisiaan, vaan kyse todellakin oli vain satunnaisesta ystävällisestä sielusta, joka sattui paikalle.

Tuo on toki vain yksi ainoa tapaus, mutta olen nähnyt paljon muitakin vastaavia tilanteita. Löytyyhän Suomestakin toki ystävällisyyttä, mutta väitän, että että kanadalaiseen käytökseen kuuluu aivan erityistä tahdikkuutta ja yleistä ystävällisyyttä toisia ihmisiä kohtaan. Se näkyy ja kuuluu niin sanoissa kuin teoissakin.

2. Viina ei hypi silmille. Tästä olen maininnut jo ainakin kerran aikaisemmin blogissani. Kun palaan täällä viikonloppuyönä kotiin, ei kaduilla tungeksi ympäriinsä kusevia, örähteleviä, uhkailevia, oksentelevia tai edes näkyvästi päihtyneitä ihmisjoukkoja. Alkoholia toki kanadalaisetkin kuluttavat ja baareja on, mutta alkoholi ei ole täällä samanlainen, koko kansankulttuuria hallitseva tekijä kuin Suomessa tai laajemmin (Itä-)Euroopassa. Kansallista viinaa ei ole samanlailla kuin suomalaisten Kossu, eivätkä teinit sen paremmin kuin vanhemmatkaan leveile ryyppyjutuilla tai naureskele toistensa ördäyksille. Kaupungin puistot eivät ole ryyppyporukoiden valtaamia. Paikallisilla snagareilla, kadunkulmiin pystytetyillä hodarikojuilla, ei mätetä toista turpaan. Uhoaminen ei kuulu Kanadassa juomatapoihin sillä tavalla kuin Suomessa. Päihteitä, niin alkoholia kuin muutakin täällä kyllä kuluu, mutta sen käyttöön ei kuulu sillä kerskuminen eikä toisille uhkailu. Alkoholin ikävät lieveilmiöt ovat siis tällä poissa, ja vain positiivinen juhlinta tallella.

3. Avoimuus, vastaanottavaisuus ja epäluuloisuuden puute. Maahanmuuttoon liittyvistä kysymyksistä olen kirjoittanut jo aiemmin pariinkiin otteeseen, ja yritän nyt tässä postissa jättää ne vähemmälle. Mutta hetkeksi täytyy kuitenkin mennä siihenkin aiheeseen. Se, että nykymaailmassa kansat taas vaeltavat ja vauraisiin länsimaihin riittää tulijoita etenkin köyhemmistä kehitysmaista, ei ole mikään yksinkertainen asia ja siihen sisältyy niin mahdollisuuksia kuin uhkiakin. Kanada on "perinteisesti", aina ensimmäisten eurooppalaisten tulosta lähtien, ollut siirtolaisilla väestömääräänsä kasvattava yhteiskunta samalla tavalla kuin USA ja Australia. Nykypäivän maahanmuuttoasiat eivät toki täälläkään ole ongelmattomia asioita. Valtaväestö on kuitenkin täällä ja etenkin Toronton kokoisessa, valtavan monikulttuurisessa suurkaupungissa tajunnut maahanmuutosta jo pari tärkeää tosiasiaa: sen, että maahanmuuttoa joka tapauksessa tapahtuu tavalla tai toisella tässä maailmassa, jossa elämme, ja sen, että yksi suurimmista avaimista uusien maahanmuuttajien menestykselliseen sopeutumiseen Kanadaan on se, että heidät otetaan avoimesti, kunnioittaen ja auttaen vastaan. Sillä sellainen tulokas, joka heti ensimmäiseksi kohtaa ennakkoluuloja, ulkopuolelle sulkemista tai suoranaista vihamielisyyttä, ei taatusti tule sopeutumaan yhtä hyvin kuin sellainen henkilö, joka kokee, että hänellä on oikeus kuulua osaksi tätä maata ja että valtaväestön on hänelle lähtökohtaisesti ystävällistä. Kanadassa innokkaimmat Canada Dayn, paikallisen itsenäisyyspäivän, juhlijat ovat usein uusia, kehitysmaista tulleita maahanmuuttajia. He ovat oikeasti ylpeitä siitä, että ovat päässeet tämän maan asukkaiksi. Suomessa ei valitettavasti vielä moni ymmärrä, että siitä, että vähän auttaa maahanmuuttajia ja suhtautuu heihin muuten kuin toraillen, hyötyy loppupeleissä sitten itsekin.

4. Moniarvoisempi, monikasvoisempi ja ennakkoluulottomampi yhteiskunta. Tämä menee vähän tuon edellisen kohdan toisteluksi, mutta haluan laajentaa tämän pointin maahanmuuttoasioista kaikkien yhteiskunnan jäsenten kohdalle. Suomi oli sotien jälkeen pitkään hyvin homogeeninen maa - yksi kansa, yksi uskonto, yhdet ajatukset, yksi ulkonäkö - ja vaikkei siinä ja kansallisessa yhtenäisyydessä sinänsä mitään pahaa olekaan, niin sen kääntöpuoli on kuitenkin se, ettei erilaisuutta Suomessa ole hyväksytty kovin pitkään valtaväestön edustajienkaan kohdalla uusista tulokkaista puhumattakaan. Helsingissä muistan saaneeni vuosien varrella osakseni huuteluita sen vuoksi, että jalassa oli vähän kirkkaammat kengät tai päässä erikoisempi lakki. Se on sellaista pikkukaupunkimentaliteettia, jota kyllä Kanadastakin löytyy pienemmiltä paikkakunnilta joskus, mutta Toronton kokoisessa läjässä sitä ei esiinny. Täällä kaduilla tulee vastaan niin monenlaista ilmestystä, että "erilaisuuden" vuoksi heille huutelevalta menisi ääni käheäksi parissa sekunnissa.

5. Vähemmän kansallisia yleistyksiä. "Suomalainen, norjalainen, tanskalainen ja saksalainen menivät saunaan..." Suomalaisilla on päässä ajatus siitä, että eri kansat todellakin ovat yleistäen kuvailtavissa. Britit ovat sellaisia tai tällaisia, italialaiset ällöttäviä ja venäläiset äänekkäitä. Suomalaiset itse ujoja ja hiljaisia. Puheenaiheetkin ovat Suomessa usein kansallisia: kun on lama, kaikki suomalaiset puhuvat lamasta, kun on puhe Nokiasta, on puhe Nokiasta. Samaan tapaan suomalaiset lukevat mielellään erilaisista tutkimuksista, joita valtakunnan suurin sanomalehtikin julkaisee, joissa kerrotaan amerikkalaisten olevan sitä tai tätä, espanjalaisten puhuvan usein niistä tai näistä tai intialaisten käyttäytyvän sillä tavalla. Ja samaan tapaan minulta kysytään, että ovatko ne kanadalaiset sellaisia, kun olen lukenut niiden olevan, tai eivätkös ne kanadalaiset tykkääkin siitä jääkiekosta ja ole hieman vähemmän tekopyhiä kuin amerikkalaiset? Toki noissa yleistyksissä aina on joku kutinsa; siksi kai niitä syntyykin, mutta 30-miljoonaiseen kansaan (Kanada) mahtuu hyvin paljon kaikenlaista hiipparia ja alueellisia eroja, ja 300-miljoonaiseen (USA) vielä enemmän. Herkullisempaa ja totuudenmukaisempaa on minusta katsoa ihmisiä yksilöinä kuin yrittää aina sovittaa heitä ryhmänä johonkin ennalta valettuun kansalliseen muottiin. Se, että suomalaiset ovat perinteisesti olleet näennäisen yhtenäistä kansaa, ei välttämättä päde muualla maailmassa lainkaan.

Siinä viisi asiaa. Nyt takaisin töihin.

Kramppeja ja nyrjähdyksiä

Kevät tulee tänne taas pistoliikkein: reilu viikko sitten perjantaina oli 16 astetta lämmintä, sitten taas välissä pakkasta 11 astetta, ja nyt tämä viikonloppu on ollut melko tasaisen lämmintä ja aurinkoista. Lunta ja jäätä ei enää ole jäljellä kuin muutama pieni läiskä joissain varjoisissa paikoissa, mutta toisaalta vasta tällä viikolla satoi pari tuntia uutta räntää, joka kyllä suli saman tien.

Treenaan tänä keväänä kahta isoa juoksua varten. Tämän kuun lopulla juoksen Hamiltonissa saman 30 km kuin viime vuonnakin, ja toukokuun tokaviimeisenä viikonloppuna Ottawassa sitten täyden maratonin. Niiden välissä juoksen vielä viiden kilometrin kisan High Parkissa Torontossa. Tämän viikon tiistaina kevyellä juoksulenkillä kuitenkin nilkkani nyrjähti. Ei kaiketi äärettömän pahasti, sillä en edes muista tarkkaa kohtaa, jossa nyrjähdys olisi tapahtunut, ja juoksin lenkin loppuun asti. Muistan kuitenkin, että kotiin tullessani nilkka tuntui kummalliselta ja alkoi turvota. Nyrjähtämisen on täytynyt tapahtua jossain Trinity-Bellwoods -puistoa kiertäessäni, kun ylitin pari isompaa routakuoppaa katuasfaltissa.

Siitä meni sitten treeniaikataulut perseelleen. Nilkka turpoaa nyt päivittäin illalla, päivän kulutuksen päätteeksi, ja paranee hiljalleen, toivottavasti reilun viikon kuluessa sellaiseen kuntoon, että voin taas alkaa juosta pieniä lenkkejä. En ole vielä luopunut kokonaan ajatuksesta juosta 30 km kuun lopulla, mutta se mahdollisuus on olemassa.

Mitä muuta? Kotona vuotaa sisäkatto, koska yläkerran naapurin vessanpönttö on hajonnut. Nice. Tänään tulee putkimies korjaamaan. Ensi viikoksi jouduin melkein työmatkalle San Franciscoon, mutten sittenkään. Ehkä myöhemmin. Eilen istutin kevään ensimmäiset siemenet itämään minikasvihuoneeseen: sipulia, kolmea eri laatua tomaattia, chiliä, papuja, kurkkua ja maissia.

Talvipyöräilyä, osa 2

Tässä toinen, vähän lyhyempi fillariklippi lumipyryssä kotiin töistä.

Talvipyöräilyä

Talvisista työmatkoistani pyörällä piti tehdä jotenkin kiinnostavampia, joten hankin menneellä viikolla fillarikaupasta varta vasten polkupyöriä varten tehdyn, ohjaustankoon kiinnittyvän kamerajalustan. Taltioin parina eri päivänä matkan kotoa töihin ja illalla takaisin. Koska viime aikoina ei ole ollut aivan kovimpia pakkasia ja iso osa lumistakin suli muutaman viikon takaisessa vesisateessa, niin pyöräily ei tässä ensimmäisessä klipissä näytä ihan niin extremeltä kuin mitä se on välillä oikeasti ollut. Sain kuitenkin toisena päivänä nauhalle pätkiä pyöräilystäni sakeassa lumipyryssä, ja teen niistä pätkistä toisen YouTube-klipin vähän myöhemmin.

Lumen keskeltä

Tiistai-iltana yrittäessäni paluuta Detroitin lentokentältä Chicagon kautta Torontoon oli talven ensimmäinen iso, Las Vegasiinkin levinnyt lumimyrskyrykelmä alkamassa. Chicagosta pyrytys oli levinnyt Detroitiin, ja auraamiseen sekä jäänestoaineilla suihkutteluun kyllästyneet lentoyhtiöt alkoivat perua lentojaan. Minulla kävi kuitenkin tuuri, sillä sain siirron Chicagon lennolta suoralle Toronton lennolle. Air Canadan piskuinen potkuriturbiinikone pääsi kuin pääsikin lähtemään lumiselta kentältä tunnin verran myöhässä, ja 45 minuutin lennon jälkeen saavuin Torontoon tunnin aikaisemmin kuin mitä alkuperäisillä, Chicagon kautta reititetyillä lennoilla olisin ehtinyt.

Tänään lumipyry iskeytyi Torontoon ja paikalliset uutislähetykset varoittelivat tavalliseen tapaansa "hirveästä lumimyräkästä", snowmageddonista, joka pysäyttää liikenteen ja sysää vain hieman kesärenkaita pitävämmillä all season -kumeilla luistelevat ontariolaisautoilijat ojaan. Pääsin kuitenkin ratikalla töihin, sillä aamulla lunta ei ollut kaupungissa tullut vielä siinä määrin, että julkiset pysähtyisivät.

Tänään on viimeinen työpäiväni ennen kahden viikon lomaa. Huomenna aloitamme pitkän matkan Suomeen, ensimmäistä kertaa liki 1,5 vuoteen. Kuljemme ensin junalla New Yorkiin, josta lennämme seuraavana päivänä suoraan Helsinkiin. Juna+lento New Yorkista kun osoittautui tällä kertaa halvemmaksi kuin Torontosta lentäminen.

Tämä viikko on ollut siinä määrin kiireinen, etten ole juuri ehtinyt ajatella Suomen matkaa. Nyt ajatukset alkavat kuitenkin keskittyä siihen, ja työnteko on vaikeaa. Onkin jo aika pitää lomaa.

New York

Palasin tänään kotiin toiselta New Yorkin matkaltani vajaan kahden kuukauden sisällä. Tällä kertaa olin NYC:ssa kahden soittokeikan vuoksi. Kävin myös työantajani New Yorkin toimistolla.

Keikat olivat perjantaina, ja lauantaiaamu meni krapulan paranteluun. Iltapäivällä matkasin metrolla ostoksille. Lama näkyy jo New Yorkin katukuvassa - ihmisiä on joulusesongista huolimatta liikkeellä vähemmän kuin tavallisesti - ja kuuluu ihmisten puheissa. Katujen rauhallisuus oli minusta kuitenkin hyvä asia. Muutenkin nautin New Yorkista tällä kertaa aika paljon. Nykissä tuntui nyt olevan Torontoon verrattuna jopa jotain Helsingistä muistuttavaa: Manhattanin kerrostaloasunnoista tuli mieleen omat, menneet asuntomme Töölössä ja Kalliossa.

Flickrissä on muutama kuva matkaltani, ja samoin reilun viikon takaiselta St. Catharinesin reissulta, jolta palatessa autosta puhkesi rengas. Räntäsateessa ja myrskytuulessa vaihdoin alle vararenkaan valtatien pientareella.

Käytöksestä, asenteista ja fiiliksistä

Olen pitänyt tämän blogin melko hiljaisena jo pidemmän aikaa ja tyytynyt vain silloin tällöin tapahtuviin pieniin päivityksiin. Aikani ja energiani ovat olleet melko vähissä viimeiset puoli vuotta, ja kun kirjoitan aktiivisesti kahteen työblogiin, niin olen jättänyt tämän Uuden Maailman vähemmälle huomiolle.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö päässä ole pyörinyt paljonkin ajatuksia, joista on tehnyt mieli kirjoittaa tähänkin blogiini. Mieleni on tehnyt kirjoittaa pari pidempää analyysia siitä, miltä nyt Kanadassa olo tuntuu, kun olemme olleet täällä jo pitkälti toista vuotta. Samoin on mieleni tehnyt esitellä uutta, elokuussa vaihtunutta naapurustoamme kuvakavalkaadilla joko täällä tai Flickrissä. Useimmiten ajatukset siitä, mitä haluan blogiini seuraavaksi kirjoittaa, nousevat kuitenkin mieleen pyörä- tai ratikkamatkalla töihin ja töistä kotiin, ja ne painuvat nopeasti taka-alalle, kun pääsen määränpäähäni ja ryhdyn muihin hommiin. Nyt aion kuitenkin ottaa hetken kirjoittaakseni jotain vähän pidempää ja merkityksellisempää.

Minulla on toki edelleen aika paljon valitettavaa mm. jukisen liikenteen ja infrastruktuurin tasosta Kanadassa verrattuna Suomeen. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt enemmän sitä, miten tyytyväinen olen sosiaaliseen kulttuuriin täällä Kanadassa. Toronto ei toki ole ongelmaton eikä lukujen ja uutisten valossakaan turvallisin paikka maailmassa, mutta sellaista alkoholin tai muiden päihteiden ryydittämää yleistä häiriökäyttäymistä, uhkaavia tilanteita, väkivaltaa tai ökyämistä, joka Suomessa on arkipäivää hieman paikasta riippuen liki mihin tahansa kellonaikaan, en täällä näe koskaan. Kun palaan töistä kotiin, ei kukaan sössötä minulle ratikassa. Kun kävelen perjantai- tai lauantaiyönä baarista tai ystävien illanistujaisista kotiin, ei kaduilla kukaan huuda, häiritse, uhittele tai oksentele. Eikä muuten ole kukaan koskaan tullut uhkailemaan, kyselemään tai tuijottamaan minua missään sen vuoksi, että satun puhumaan yleisellä paikalla puhelimeen tai muuten kieltä, joka poikkeaa Kanadan valtakielistä, englannista ja ranskasta. Suomessa sekä vaimoni että minä jouduimme muutamaan otteeseen uhkauksenkin kohteeksi vain sen vuoksi, että satuimme puhumaan kadulla englantia. Se hävettää ja ihmetyttää suunnattomasti edelleen.

Taannoisten kunnallisvaalien tulos näyttää Suomessa nostaneen otsikoihin voimakkaasti maahanmuuttokysymykset. Kunnallisvaaliluvuista sinällään on silmääni pistänyt se, että vaalien voittajaksi yhdessä Kokoomuksen ja Vihreiden kanssa tituleerattua Perussuomalaisia kannatti n. 5% äänestäneistä. Voittaja-titteli tulee toki ansaitusti siitä, että PerSut nostivat kannatustaan edellisistä vaaleista. Mutta minä kun katselen täältä Atlannin toiselta laidalta tuota tulosta, niin mielessä pyörii, kuinka Kanadassa samalla 5 prosentin tuloksella ei olisi päässyt lähelle yhtäkään edustajanpaikkaa. Täällä, aika pitkälti täkäläisestä, Suomen suhteellisesta vaalitavasta poikkeavasta First-past-the-post -järjestelmästä johtuen, ei pienpuolueilla ole mahdollisuuksia juuri minkäänlaiseen todelliseen vallankäyttöön ennen kuin niiden kannatusluku on noussut selvästi yli kymmenen prosentin. Pidän kyllä suomalaista ja muutenkin yleisemmin maailmalla eri versioina käytössä olevaa suhteellista vaalitapaa Kanadan, Ison-Britannian ja USA:n First-past-the-post -malleja demokraattisempana, toimivampana ja yhteiskuntaa aktivoivampana. Mutta mieltäni huvitttaa silti jossain määrin se, miten Suomessa viiden prosentin kannatuksen saaneesta puolueesta tuntuu nousevan valtavan suuri kohu ja miten uhmakkaasti kyseisen puolueen näkyvimmät hahmot suitsuttavat tuota voittoa, vaikka vaaleissa oli muitakin menestyjiä, jotka keräsivät vielä moninkertaisesti suuremmat kannatusprosentit. Ainakin jollain tapaa tuntuu, että kärpäsestä tuli härkänen. Maaimassa kun on monta muutakin asiaa ja kysymystä kuin maahanmuutto Suomeen ja jonkin yksittäisen puolueen kannatusprosentit, ja lukujen valossa PerSut tuntuvat yhä vieläkin marginaali-ilmiöltä.

Mitä sitten tuohon varsinaiseen maahanmuuttokeskusteluun tulee, niin olen itse mieltä, että maahanmuuttokysymykset ovat laaja ja vaikea aihe, johon sisältyy monenlaisia haasteita. On totta kai aivan oikein ja sallittua nostaa keskustelua esim. maahanmuuttajataustaisten tekemistä rikoksista, maahanmuuton kustannuksista ja työllisyysluvuista. Sitä keskustelua uskoisi kaipaavan yhtä lailla niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin. Kenenkään edun mukaista ei ole, että rikollisuus nousee tai töitä ei ole. Suomessa tuo keskustelu, ainakin netin keskustelupalstoille, blogeihin ja lehtien otsikoihin noustessaan tuntuu olevan usein hyvin naiivilla tasolla puolin ja toisin. Oikeasti asiallista, rakentavaa ja ennakkoluulotonta keskustelua näkyy todella vähän. Ensinnäkin hyvin hullunkurista on se, miten Suomessa kaikki maahanmuuttoasiaan mitenkään liittyvä niputetaan yhteen ja samaan pinoon, ja miten asiassa tehdään jatkuvasti vain kahtiajakoa maahanmuuton puolustajiin ja -vastustajiin. Suomen suurimman sanomalehden "päivän kysymyksenäkin" on ollut yksioikoisia heittoja tyyliin "haluatko Suomeen enemmän maahanmuuttajia? kyllä vai ei" tai "onko sinusta se ja se henkilö oikeassa kritisoidessaan maahanmuuttoa? kyllä vai ei." Tuollaisessa jyrkän ja mielestäni lapsellisen kahtiajaon ilmapiirissä on hyvin vaikea katsella objektiivisesti asian kaikkia eri puolia ja sanoa esimerkiksi, että minusta maassa jo oleville pitää löytää aktiivisemmin töitä ja sopetumismahdollisuuksia ja puuttua valtaväestön tekemiin rasistisiin hyökkäyksiin samaan aikaan, kun uusien maahanmuuttajien määrää tulee karsia ja puuttua maahanmuuttajien omaan ongelmakäyttäytymiseen tiukemmin. Jos tuollaista lausetta katsoo Suomessa vallalla olevan jyrkän kahtiajaon linssien läpi, niin sehän näyttää sisältävän sekä maahanmuuttoa vastustavaa että sitä puoltavaa kannanottoa, ja siksi sitä ei voi laittaa kumpaankaan karsinaan.

Tuosta kahtiajaosta ei tunnuta nyt Suomessa edelleenkään pääsevän eroon, ja se hidastaa merkittävästi suomalaisten aikuistumista maahanmuuttokysymyksissä. Näyttää siltä, että tässä kahtiajaon ilmapiirissä Suomessa ollaan vain vedetty omat, inttämiseen asti menevät, mielipiteen kärkeä edustavat kommentit äärimmäisyyksiin asti ja linnoittaudutaan niiden taakse omiin lokeroihin. Monet järkevätkin ns. "maahanmuuton puolustajat" ovat ääriainesten ja rasismin nousun pelossa jääneet julkisuudessa joko vain hyssyttelemään keskustelua tai jatkuvasti torjumaan toisten mielipiteitä omilla kommenteillaan. Vastaavasti "maahanmuuton vastustajien" piirissä ei ymmärretä sitä, että maahanmutosta on kyllä tervetullutta tulla keskustelemaan ja arvostelemaan nykyistä käytäntöä ihan niin voimakkaasti kuin mihin tarvetta tuntuu olevan, kunhan se tapahtuu suomalaisen ja yhdessä sovitun oikeuskäytännön sekä hyvän ja rakentavan käytöksen puitteissa. Asialliseen, rakentavaan ja oikeasti tuloksiin pyrkivään keskusteluun ei kuulu loanheitto, vastapuolen nimittely, raiskaustoiveiden esittäminen, aseella uhkaamisen pohdiskelu, toisten solvailu tai jatkuva provosointi. Tapa, jossa ensin provosoi, kärjistää äärimmilleen tai heittää jopa perättömiä väitteitä, ja sitten puolustautuu väittämällä kaikkia heittojaan vain vitseiksi tai ääriesimerkeiksi, jotka tavoittelevat vain "korkeampaa hyvää - osoittavat oikean pointin selvemmin," on ymmärrettävää lasten ja varhaisteini-ikää elävien keskuudessa, mutta ei enää aikuisiksi kasvaneiden kohdalla. Ei varsinkaan silloin, kun heille on luotettu yhteiskunnallista päätäntävaltaakin.

Olisi aivan erinomaisen hienoa, jos Suomessa päästäisiin oikeasti tasapuoliseen ja tehokkaaseen keskusteluun maahanmuuttokysymyksistä joka puolelta katsottuna. Sitä voisi odottaa ja toivoa maalta, joka muuten tuntuu rakentaneensa yhteiskuntaansa melko älykkäältä ja hyvin hallitulta pohjalta läpi vuosikymmenien. Mutta niin kauan, kun keskustelu on yleisön törkynheiton tasolla, Suomen touhu kauhistuttaa itseänikin. Niin kauan, kun Suomen "maahanmuuttokriitikoiden" näkyvimmät järjestöt vilauttelevat niin tunnuksissaan kuin puheissaan välillä natsiviittauksia, ei voi sanoa, että heidän kantansa olisivat vilpittömät ja aikuismaisen keskustelun tasolla. Järjestäytyneessä, oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ei vaikuteta asioihin tai osoiteta mieltä solvaamalla ja hyökkäämällä väkivaltaisesti toista kohtaan. Niin kauan kuin Suomessa tapahtuu väkivaltaisia hyökkäyksiä tai solvaamista yhtäkään ihmistä kohtaan pelkän ihonvärin, aksentin tai pukeutumisen perusteella, ei suomalaisten väite, että heillä on "tasa-arvoinen, oikeudenmukainen, lakia kunnioittava ja järkevä yhteiskunta," jota nyt muualta tulevat tulokkaat ovat tuhoamassa, ole täysin vedenpitävä. Mutta myös niin kauan, kun ääriryhmiä pelkäävällä tai muuten torjuvalla keskustelun osapuolella ei ole rohkeutta kuunnella "maahanmuuton vastustajan" kaikkia kannanottoja loppuun asti tuomitsematta niitä saman tien, ei yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa maahanmuuttoasioissa tietenkään etene yhtään mihinkään. Miksi suomalaisista edes suurin osa ei tunnu osaavan käyttäytyä kuin aikuiset tämän asian kohdalla?

Minusta huvittavaa on ollut myös se, miten olen useampaan otteeseen nähnyt jonkun "maahanmuuton vastustajan" Suomessa vetävän keskusteluun Kanadan esittääkseen, että hän ei ole mikään rasisti eikä vastusta kaikkea maahanmuuttoa, mutta haluaa Suomeen samanlaisen maahanmuuttojärjestelmän kuin Kanadassa. En voi olla miettimättä, miten hyvin tuon kommentin esittäjä todella tuntee Kanadan maahanmuuttojärjestelmää ja yhteiskunnan rakennetta, vai tunteeko sitä lainkaan. Kanada hyväksyy maahan vuosittain n. 230 000 - 280 000 uutta, muualta tulevaa ihmistä, joiden joukossa on mm. 20 000 - 30 000 pakolaista. Kanadan korkeimmassa valtiollisessa virassa, kenraalikuvernöörinä, on Haitilla syntynyt musta maahanmuuttajanainen. Toronto on yksi maailman monikulttuurisimmista kaupungeista, jonka katukuvaa hallitsevat alueesta riippuen niin Chinatownit, moskeijat, kirkot, synagogat kuin temppelitkin. Täällä jonkun tietyn kulttuuriperimän, uskonnon tai kielen perineet ihmiset eivät tunnu tuntevan oman elämäntapansa tai kulttuurinsa tuhoutuvan sen vuoksi, että naapurissa asuu jonkin muun taustan tai taustojen omaavia ihmisiä. On merkillistä, jos eurooppalaisille, joiden kulttuurit ovat kuitenkin selvinneet jo läpi tuhansien vuosien, uusien vaikutteiden tulo on nyt nykypäivän maailmassa kauhea uhkakuva, joka uhkaa romuttaa eurooppalaisen kulttuurin, kun taas kanadalaiset, joiden maa on paljon nuorempi, eivät ilmaise tuollaista pelkoa, ja onnistuvat rakentamaan toimivaa yhteiskuntaa niin afrikkalaisista, eurooppalaisista, aasialaisista kuin australialaisistakin.

Toki Euroopan valtioiden ja Pohjois-Amerikan maiden välillä on historiassa suuria eroja, Kanadan menneisyydessä ja nykypäivässäkin on paljon synkkiä hetkiä ja rasismia, ja maahanmuuttoon sisältyy täälläkin niin uhkia kuin toiveita. Mutta täällä ihmiset tajuavat Suomea paremmin juuri tuon: maahanmuutto on hyvin monisäikeinen asia, jossa mustavalkoiset heitot ja yleistykset puolelta tai toiselta eivät kovin pitkälle yhtään ketään vie. Joten ennen kuin Suomessa tehdyn rintamalinjajaon kummaltakaan puolelta alkaa kukaan heitellä, että katsotaanpa Kanadasta mallia, niin tulkaapa tänne ensin itse kunnolla tutustumaan menoon niin kadulla kuin virastojen tasolla. En lähde blogissani selittämään kaikkea Kanadan maahanmuuttopolitiikasta, koska jokainen oikeasti asiasta kiinnostunut voi siihen tutustua esim. maahanmuuttovirasto CIC:n sivuilla, mutta sen totean, että ottakaa vain Suomessa Kanadan malli maahanmuuttojärjestelmäksi, jos se siellä hyväksi todetaan, mutta katsokaapa ensin, millainen Kanadan malli ja yhteiskunta oikein on. Saatatte samalla muuten myös havaita, että Kanadan virallinen maahanmuuttajien käsittelymalli ei olekaan kovin erilainen kuin mitä Suomessa jo on käytössä.

Kiitos, jos olet jaksanut lukea tähän asti. Asiaan liittyy vielä paljon muutakin, mutta koska en aio tehdä tästä blogipostista kirjan mittaista enkä varsinkaan muuttaa tätä blogiani mitenkään juuri maahanmuuttoasiaan fokusoivaksi, niin lopettelen kirjoituksen tähän. Palatakseni alussa listaamiini omiin tuntemuksiini sanon, että vaikka joidenkin palvelujen taso täällä Kanadassa edelleen harmittaakin, ystäviä ja perhettä kaipaankin enkä tiedä, mitä pitkässä tulevaisuudessa teen, niin juuri tällä hetkellä Suomen asenneilmasto ja keskustelun taso ei minua sinne sanottavasti houkuttele palaamaan.

Lunta maassa

Eilen iltapäivällä alkoi taivaalta tulla valkoista ainetta - sitä, johon torontolaiset eivät ole koskaan varautuneet, eivätkä osaa eristää talojaan tai varustaa autojaan talvirenkailla sen varalta - ja sitä tuli sitten jonkun aikaa. Se myös jäi maahan. Siihen loppui minun fillarikauteni tältä vuodelta, ellen sitten päätä kuitenkin alkaa talvipyöräilijäksi tänä vuonna... Toistaiseksi ainakin käytän ratikkaa. Tuon kuvan näkymä on meidän etupihalta tältä aamulta.

PÄIVITYS 4.12.: Se lumi suli jo aikaa sitten, ja nyt jatkan edelleen pyöräilyä, tänäänkin. Se on on mukavaa, vaikka toki välillä saisi luntakin olla.

Halloween

Halloween toi tänä menneenä viikonloppuna tullessaan taas kurpitsat, karkit ja kepposet ynnä naamiaisbileet, ja nostatti haudasta prinsessa Dianan ja häntä jahtaavan zombie-paparazzin. Tänään sunnuntaina tuli vielä talviaikaan siirtyminen (se tapahtuu täällä siis myöhemmin kuin Suomessa), joka pelasti mut nukkumasta pommiin ja missaamasta hyvän brunssin. Huomenna maanantaina aloitan työt uudessa duunipaikassa.

Pari viikkoa syksyä

Pariin viime viikkooni on mahtunut matka New Yorkiin, vuosittainen Nuit Blanche -"taiteiden yö" täällä Torontossa sekä uusi työtarjous. Parhaillaan pohdin siis, jäänkö nykyiseen työpaikkaani vai vaihdanko toiseen. Vaikken nykyisestä tilanteestani Publiciksella ole koskaan suunnattomasti nauttinutkaan ja vaikka toinen tarjous on hyvin houkutteleva, en ole vielä aivan varma päätöksestäni. Annan siis asian maata vielä päivän, ehkä kaksi, ja sitten on pakko päättää.

Säät ovat vaihtuneet syksyksi täälläkin, vaikka tällä viikolla aurinko paistaa ja päivällä lämpöä on lähelle 20. Tänään kuulin, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä olen New Yorkissa musakeikoilla joulukuun alussa. Luvassa on siis lisää Isoa Omenaa.

Kuvia Flickriin

Duunikiireiden takia kuvien latailu verkkoon on jäänyt viime aikoina aika vähiin, mutta nyt, neljän päivän mittaisena Labour Day-viikonloppuna olen ehtinyt tehdä asialle jotain. Muutama uusi kuva löytyy nyt siis Flickr-tililtäni. Joukossa on kuvia Toronton edustan saarilta, kotipuutarhan maissista ja auringonpaisteesta nauttivasta kissapedostamme.

Sain viikonlopun aikana myös uuden portfolio-saittini pystyyn. Se löytyy osoitteesta finnformation.net ja sisältää muutamia esimerkkejä viimeisen vuoden aikana Kanadassa tekemistäni töistä. Musiikkirintamalla en ole ehtinyt viime aikoina kovin paljoa touhuta, mutta lokakuun 31. päivä tulee ulos uusi julkaisuni nimeltä "Ajaton" newyorkilaisella Hidden Recordings-labelilla.

Suomeen jouluksi

Viime joulun vietimme täällä Kanadassa, joten ensi jouluna on taas Suomen vuoro. Ja koska lentojen hinnat näyttivät olevan jo nyt nousussa, päätimme hankkia liput tällä viikolla. Saavumme varmuudella Helsinkiin 22.12., ja saatamme viettää siellä ensin yhden yön ennen kuin jatkamme matkaa Lappiin joulunviettoon. Palaamme sitten Helsinkiin 27. tai 28. päivä ja olemme siellä uuden vuoden, kunnes lähdemme 3. tammikuuta kotimatkalle Torontoon.

Jouluun on vielä paljon aikaa eikä lumisia (?) vuodenaikoja tee mieli ajatella vielä nyt, kun täällä on kesän helteitäkin vielä jäljellä, joten en mene vielä enempää yksityiskohtiin. Lähempänä, syksyn kuluessa, ehdimme miettimään tarkemmin Suomen suunnitelmamme. Mutta sen verran tiedämme jo nyt, että jossain välissä Helsingissä haluamme järjestää ravintola-illan, jossa näemme toivottavasti mahdollisiman monet ystävistämme siellä.

Ensimmäinen vuosi

Eilen tiistaina, 12.8. tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun muutimme Kanadaan. Kun ajattelen, miten tuoreilta kaikki muistot tältä vuoden ajalta ja myös ajalta ennen Kanadaan tuloa vielä tuntuvat, vaikuttaa vuosi lyhyeltä ajalta. Se on mennyt nopeasti. Mutta toisaalta tähän vuoteen Torontossa on ehtinyt mahtua monenlaista: kaksi eri työpaikkaa ja kaksi eri asuntoa, joista toiseen muutimme vasta pari viikkoa sitten. Niin ajatellen vuosi tuntuu pitkältä ajalta.

Osa asioista turhauttaa täällä vieläkin, osaan on nyt jo tottunut, ja osasta asioista olen täällä aina pitänyt. Ystäviä, vanhempia, turvallisia pyöräteitä, rauhallisia katuja ja tehokasta joukkoliikennettä on Suomesta tietysti edelleen ikävä. Mutta Toronton värikkyydestä ja siitä, miten ihmiset sitä arvostavat, pidän edelleen vähintään yhtä paljon kuin olen aina siitä pitänyt.

Kenties muutaman vuoden päästä asumme jälleen Suomessa. Silloin, kun asuin vielä Helsingissä ja mietin tänne muuttoa, pyrin päättämään itselleni - tietäen, että kotimaan vaihtaminen on kova haaste kenelle tahansa - että hammasta purren jätän tyypilliset maahanmuuttajan purnaukset sivuun heti alusta alkaen ja pyrin keskittymään siihen, mitä täällä voin arvostaa ja mistä voin nauttia. Se päätös ei ole ensimmäisen vuoden aikana kuitenkaan pitänyt. Nyt, kun oloni on ajan kuluessa täällä hieman tasaantunut, pyrin taas pitämään paremmin kiinni tuosta ajatuksesta. Keskityn nauttimaan tästä kokemuksesta niin kauan kuin tätä kestää. Niin ainakin suunnittelen nyt taas.

Ja toisaalta, ensi jouluksi ja uudeksi vuodeksi tulemme käymään Suomessa. Silloin voin taas hetken aikaa ajella nopeilla ja tehokkailla ratikoilla (Torontoon verrattuna), tavata kaikki kaverit ja perheen ja nauttia yleisesti ottaen tehokkaammasta, siistimmästä ja paremmasta infrastruktuurista. ;) Ja sitten palata taas Torontoon, jossa osaan kenties taas arvostaa täältä löytyviä asioita uudella tavalla sen jälkeen, kun olemme käväisseet Suomessa muistelemassa.

Harbourfront last night