Ystävän ystävä muuttaa Kanadasta pois, ja joutuu siksi luopumaan kissastaan. Kiinnostuimme tilaisuudesta välittömästi siitä kuultuamme jo reilu kuukausi sitten, mutta ryhdyimme sitten rationalisoimaan, että kissalle olisi vaikea löytää hoitajaa silloin, kun matkustamme tai olemme muuten poissa kotoa useita päiviä tai viikkojakin.Sitten tapasimme naapurimme, jotka totesivat nopeasti, että tällä seudulla taloihin tunkee yleensä hiiriä, ja että kissa talossa pitäisi hiiret kaukana. Koska hiirenkarkoitus on myös naapuriemme intresseissä, tarjoutuivat he pitämään huolta kissastamme, jos sellaisen päättäisimme hankkia.
Päätös oli selvä. Eilen illalla Moyo (swahilinkielinen sana, joka tarkoittaa "hyvää elämää") tuli taloon. Kauniilla mustalla neidolla on yllään valkoiset bikinit: siisti valkoinen laikku alhaalla vatsassa ja toinen ylhäällä rinnassa.
Ei kulunut paria tuntia kauempaa, kun vilkasliikkeinen Moyo oli löytänyt sänkymme alta makuuhuoneesta paljon narunpätkiä ja pölypalloja kiinnostavamman lelun. Minulta meni hetki tajuta, että se todellakin oli elävä, pieni hiiri. Nappasin hiiren Moyolta, joka naukausi pettymyksestä, ja kiikutin sen hännästä roikottaen ulos. Loppu tarinasta ei ollut mieleenpainuvan kaunis. Mutta Moyo oli siis saman tien osoittanut vaistojensa toimivan kissaesi-isiensä lailla.
2 comments:
Hiiriä kaupungissa :) Tai no eihän se ole mitenkään tavatonta, onhan rottaongelmista puhuttu iät ja ajat Helsingissäkin. Harvempaan asuntoon kaupungissa kuitenkaan hiiriä tulee... kait :)
Joo, vähän oudolta Toronton hiiriongelmat minustakin tuntui kun vuosia sitten asiaan ekan kerran törmäsin ;) mutta toisaalta oli mun porukoiden omakotitalossakin (tiheään asutulla ok-alueella) Suomessa hiiriä jonkun aikaa. Ja mehän asutaan täällä Torontossa omakotitalossa - täällä on paljon enemmän ok-asumista kaupungissa kuin Suomessa, ja siksi hiiriäkin piisaa. Kerrostaloista niitä ei taida täälläkään löytyä.
Post a Comment