Rock me mama like a southbound train

Palasimme viime sunnuntaina reilun viikon lomamatkalta Yhdysvaltain eteläosista. Matka päätti lähes tasan seitsemän vuotta kestäneen taukoni USA:n matkoissani ja oli ensimmäinen vierailuni George W. Bushin hallitsemaan Amerikkaan.

Ensisijainen syy matkallemme oli Careyn serkun häät San Antoniossa, Teksasissa. Pitkän espanjalais-/meksikolaisaikojen historian omaava San Antonio on kulttuuriltaan aika erilaista Teksasia kuin Dallas tai Houston - onneksi. Kaupungin vanha keskusta on kaunis, hyvin hoidettu ja mielenkiintoinen, vaikkakin kumman hiljainen ja pieni liki 2 miljoonan asukkaan kaupungin keskipisteeksi. Keskustan pienuus viittaa siihen, että San Antonio, kuten muutkin yksityisauton varaan rakennetut pohjois-amerikkalaiset kaupungit, on levittäytynyt laajalle alueelle ja kasvaa entisestään. Joukkoliikenne on muutamia harvakseltaan ajettavia bussilinjoja lukuun ottamatta olematonta.

San Antoniossa perheen kanssa kului rutkalti olutta, margaritoja ja raskasta ruokaa. Hyvän mutta rasvaisen ruoan määrä vain kasvoi, kun suuntasimme kohti New Orleansia viiden Teksasissa viettämämme päivän jälkeen.

Ajomatka San Antoniosta New Orleansiin Louisianaan kesti yhdeksän tuntia. Kuten San Antonio, ei ranskalaisten perustama ja sitten espanjalaisten hallitsema New Orleanskaan ole todellakaan tavallisinta USA:ta. Katrina- ja Rita-hirmumyrskyjen tuhojen jälkiä löytyy yhä kaupungista, eikä myrskyjä edeltäneestä väestöstä ole kaupunkiin palannut vieläkään kuin arviolta 65 prosenttia, mutta päällisin puolin kaupunki on jo korjattu ja bourboninlemuinen French Quarter keskittyy taas olennaisimpaan eli turistilaumojen huvittamiseen. New Orleans on kaikin mahdollisin tavoin osa mielenkiintoisinta Amerikanmaata - ranskalaisaikojen vanhoilta hautausmailta ghettoihin, tulvavesijäämiin, Euroopasta muistuttavaan rakennusarkkitehtuuriinsa, voodoohon ja alligaattorisoihin. Köyhyys ja yhä edelleen jatkuva väestön kahtiajako mustiin ja valkoisiin, köyhiin ja rikkaisiin, pitää New Orleansin yhtenä väkivaltaisen Amerikan väkivaltaisimmista kaupungeista, mutta arkipäivän todellisuus ei onneksi silti yllä aivan rikoslegendojen tasolle. Kaupungilla voi liikkua ihan turvallisesti.

Niin paljon kuin näistä epätyypillisistä Amerikan osista ja kuumasta säästä nautinkin, ei sen paremmin Teksasin puolella kuin Louisianassakaan voinut tietenkään välttyä Yhdysvaltain stereotyyppisemmiltä puoliltakaan. Menomatkalla Atlantan lentokentällä hätkähdytti ensimmäisenä se, miten käsittämättömän militaristinen yhteiskunta USA on. Atlantan lentokentän kaikilla terminaaleilla on armeijateema, Vietnamin sodan veteraanien kuvat koristavat terminaalihallien käytäviä ja "Army Strong, Go Army"-reppuja kantavat sotilaat parveilevat KFC:n tiskillä. Buffalosta Louisianaan parkkihallin kokoisia USA:n lippuja näkyy kaikkialla tienposkessa, useimmiten valtavien autoliikkeiden pihoilla, ja osa lipuista on likaantunut ja rispaantunut tuulessa vuosien varrella. Se ei tunnu amerikkalaista patrioottia haittaavan. Teksasia koristavat ristit ja raamatunlainaukset ja Louisianaan johtavan valtatien varrella on toinen toistaan kummallisempia, hartaiden seurakuntalaisten lahjoitusvaroilla paisuneita kirkkoja ja uskonlahkoja.

Kuvia ja muutama videoklippi matkalta nyt Flickrissä.