Tiistai-iltana yrittäessäni paluuta Detroitin lentokentältä Chicagon kautta Torontoon oli talven ensimmäinen iso, Las Vegasiinkin levinnyt lumimyrskyrykelmä alkamassa. Chicagosta pyrytys oli levinnyt Detroitiin, ja auraamiseen sekä jäänestoaineilla suihkutteluun kyllästyneet lentoyhtiöt alkoivat perua lentojaan. Minulla kävi kuitenkin tuuri, sillä sain siirron Chicagon lennolta suoralle Toronton lennolle. Air Canadan piskuinen potkuriturbiinikone pääsi kuin pääsikin lähtemään lumiselta kentältä tunnin verran myöhässä, ja 45 minuutin lennon jälkeen saavuin Torontoon tunnin aikaisemmin kuin mitä alkuperäisillä, Chicagon kautta reititetyillä lennoilla olisin ehtinyt.
Tänään lumipyry iskeytyi Torontoon ja paikalliset uutislähetykset varoittelivat tavalliseen tapaansa "hirveästä lumimyräkästä", snowmageddonista, joka pysäyttää liikenteen ja sysää vain hieman kesärenkaita pitävämmillä all season -kumeilla luistelevat ontariolaisautoilijat ojaan. Pääsin kuitenkin ratikalla töihin, sillä aamulla lunta ei ollut kaupungissa tullut vielä siinä määrin, että julkiset pysähtyisivät.
Tänään on viimeinen työpäiväni ennen kahden viikon lomaa. Huomenna aloitamme pitkän matkan Suomeen, ensimmäistä kertaa liki 1,5 vuoteen. Kuljemme ensin junalla New Yorkiin, josta lennämme seuraavana päivänä suoraan Helsinkiin. Juna+lento New Yorkista kun osoittautui tällä kertaa halvemmaksi kuin Torontosta lentäminen.
Tämä viikko on ollut siinä määrin kiireinen, etten ole juuri ehtinyt ajatella Suomen matkaa. Nyt ajatukset alkavat kuitenkin keskittyä siihen, ja työnteko on vaikeaa. Onkin jo aika pitää lomaa.
Friday, December 19, 2008
Sunday, December 14, 2008
Pöytäpuhelin Skypeen
Palasin old schooliin ja ostin pöytäpuhelimen äskettäiseltä New Yorkin matkaltani. En kuitenkaan ihan tavallista, vanhaan kiinteään puhelinverkkoon liitettävää laitetta, vaan Skypeen kirjautuvan, mutta itsenäisesti toimivan ja pöytäpuhelinta muistuttavan yhteydenpitovälineen.Puhelimessa on oma pieni värinäyttö ja se liitetään suoraan Ethernet-piuhalla reitittimeen. Se osaa kirjautua itse halutulle Skype-tilille ja pysyy kirjattuna aina. Nyt Skypen käyttöön ei siis tarvita tietokoneen päälläoloa, vaan Skype-tilini on aina puhelimessa päällä. Lisäksi hankin Skypen kuukausittaisen Pohjois-Amerikan diilin, jolla voin soittaa kaikkiin lankanumeroihin ja kännyköihin Kanadassa ja USAssa 2,24 euron kuukausihintaan. Laskin, että Suomen puheluihin vastaava kuukausidiili ei kannata, sillä sinne ulottuva sopimus maksaisi 7,99 euroa kuussa eikä sisältäisi soittoja suomalaisiin kännyköihin. Suomi-puheluista maksan siis edelleen erikseen minuuttivelotteista Skype-hintaa.
Lisäksi minulla on helsinkiläinen puhelinnumero - siis tavallinen, suomalainen lankanumero - liitettynä Skype-tiliini sekä USAlainen, New Yorkiin sijoittuva lankanumero. Olisin toki ottanut kanadalaisen numeron, jos sellaisen olisi saanut, mutta Kanadassa Skype ei jaa tavallisia numeroita tileihin (oma epäilykseni on, että Kanadan hieman hämärät ja monopolisoituneet puhelinoperaattorit ovat estäneet sen kilpailun pelossa). Suomi-numero tekee kuitenkin suomalaisten soittamisen minulle halvemmaksi, ja New York-numeroon taas voivat soittaa amerikkalaiset tutut.
Tarjolla olisi ollut pariakin eri laitetta, mutta pienen harkinnan jälkeen päädyin Belkinin puhelimeen, koska se oli halvempi ja helpommin saatavilla. Olen tyytyväinen niin puhelimen äänenlaatuun kuin toimintoihinkin.
Sunday, December 7, 2008
New York
Palasin tänään kotiin toiselta New Yorkin matkaltani vajaan kahden kuukauden sisällä. Tällä kertaa olin NYC:ssa kahden soittokeikan vuoksi. Kävin myös työantajani New Yorkin toimistolla.
Keikat olivat perjantaina, ja lauantaiaamu meni krapulan paranteluun. Iltapäivällä matkasin metrolla ostoksille. Lama näkyy jo New Yorkin katukuvassa - ihmisiä on joulusesongista huolimatta liikkeellä vähemmän kuin tavallisesti - ja kuuluu ihmisten puheissa. Katujen rauhallisuus oli minusta kuitenkin hyvä asia. Muutenkin nautin New Yorkista tällä kertaa aika paljon. Nykissä tuntui nyt olevan Torontoon verrattuna jopa jotain Helsingistä muistuttavaa: Manhattanin kerrostaloasunnoista tuli mieleen omat, menneet asuntomme Töölössä ja Kalliossa.
Flickrissä on muutama kuva matkaltani, ja samoin reilun viikon takaiselta St. Catharinesin reissulta, jolta palatessa autosta puhkesi rengas. Räntäsateessa ja myrskytuulessa vaihdoin alle vararenkaan valtatien pientareella.
Keikat olivat perjantaina, ja lauantaiaamu meni krapulan paranteluun. Iltapäivällä matkasin metrolla ostoksille. Lama näkyy jo New Yorkin katukuvassa - ihmisiä on joulusesongista huolimatta liikkeellä vähemmän kuin tavallisesti - ja kuuluu ihmisten puheissa. Katujen rauhallisuus oli minusta kuitenkin hyvä asia. Muutenkin nautin New Yorkista tällä kertaa aika paljon. Nykissä tuntui nyt olevan Torontoon verrattuna jopa jotain Helsingistä muistuttavaa: Manhattanin kerrostaloasunnoista tuli mieleen omat, menneet asuntomme Töölössä ja Kalliossa.
Flickrissä on muutama kuva matkaltani, ja samoin reilun viikon takaiselta St. Catharinesin reissulta, jolta palatessa autosta puhkesi rengas. Räntäsateessa ja myrskytuulessa vaihdoin alle vararenkaan valtatien pientareella.
Thursday, December 4, 2008
Käytöksestä, asenteista ja fiiliksistä
Olen pitänyt tämän blogin melko hiljaisena jo pidemmän aikaa ja tyytynyt vain silloin tällöin tapahtuviin pieniin päivityksiin. Aikani ja energiani ovat olleet melko vähissä viimeiset puoli vuotta, ja kun kirjoitan aktiivisesti kahteen työblogiin, niin olen jättänyt tämän Uuden Maailman vähemmälle huomiolle.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö päässä ole pyörinyt paljonkin ajatuksia, joista on tehnyt mieli kirjoittaa tähänkin blogiini. Mieleni on tehnyt kirjoittaa pari pidempää analyysia siitä, miltä nyt Kanadassa olo tuntuu, kun olemme olleet täällä jo pitkälti toista vuotta. Samoin on mieleni tehnyt esitellä uutta, elokuussa vaihtunutta naapurustoamme kuvakavalkaadilla joko täällä tai Flickrissä. Useimmiten ajatukset siitä, mitä haluan blogiini seuraavaksi kirjoittaa, nousevat kuitenkin mieleen pyörä- tai ratikkamatkalla töihin ja töistä kotiin, ja ne painuvat nopeasti taka-alalle, kun pääsen määränpäähäni ja ryhdyn muihin hommiin. Nyt aion kuitenkin ottaa hetken kirjoittaakseni jotain vähän pidempää ja merkityksellisempää.
Minulla on toki edelleen aika paljon valitettavaa mm. jukisen liikenteen ja infrastruktuurin tasosta Kanadassa verrattuna Suomeen. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt enemmän sitä, miten tyytyväinen olen sosiaaliseen kulttuuriin täällä Kanadassa. Toronto ei toki ole ongelmaton eikä lukujen ja uutisten valossakaan turvallisin paikka maailmassa, mutta sellaista alkoholin tai muiden päihteiden ryydittämää yleistä häiriökäyttäymistä, uhkaavia tilanteita, väkivaltaa tai ökyämistä, joka Suomessa on arkipäivää hieman paikasta riippuen liki mihin tahansa kellonaikaan, en täällä näe koskaan. Kun palaan töistä kotiin, ei kukaan sössötä minulle ratikassa. Kun kävelen perjantai- tai lauantaiyönä baarista tai ystävien illanistujaisista kotiin, ei kaduilla kukaan huuda, häiritse, uhittele tai oksentele. Eikä muuten ole kukaan koskaan tullut uhkailemaan, kyselemään tai tuijottamaan minua missään sen vuoksi, että satun puhumaan yleisellä paikalla puhelimeen tai muuten kieltä, joka poikkeaa Kanadan valtakielistä, englannista ja ranskasta. Suomessa sekä vaimoni että minä jouduimme muutamaan otteeseen uhkauksenkin kohteeksi vain sen vuoksi, että satuimme puhumaan kadulla englantia. Se hävettää ja ihmetyttää suunnattomasti edelleen.
Taannoisten kunnallisvaalien tulos näyttää Suomessa nostaneen otsikoihin voimakkaasti maahanmuuttokysymykset. Kunnallisvaaliluvuista sinällään on silmääni pistänyt se, että vaalien voittajaksi yhdessä Kokoomuksen ja Vihreiden kanssa tituleerattua Perussuomalaisia kannatti n. 5% äänestäneistä. Voittaja-titteli tulee toki ansaitusti siitä, että PerSut nostivat kannatustaan edellisistä vaaleista. Mutta minä kun katselen täältä Atlannin toiselta laidalta tuota tulosta, niin mielessä pyörii, kuinka Kanadassa samalla 5 prosentin tuloksella ei olisi päässyt lähelle yhtäkään edustajanpaikkaa. Täällä, aika pitkälti täkäläisestä, Suomen suhteellisesta vaalitavasta poikkeavasta First-past-the-post -järjestelmästä johtuen, ei pienpuolueilla ole mahdollisuuksia juuri minkäänlaiseen todelliseen vallankäyttöön ennen kuin niiden kannatusluku on noussut selvästi yli kymmenen prosentin. Pidän kyllä suomalaista ja muutenkin yleisemmin maailmalla eri versioina käytössä olevaa suhteellista vaalitapaa Kanadan, Ison-Britannian ja USA:n First-past-the-post -malleja demokraattisempana, toimivampana ja yhteiskuntaa aktivoivampana. Mutta mieltäni huvitttaa silti jossain määrin se, miten Suomessa viiden prosentin kannatuksen saaneesta puolueesta tuntuu nousevan valtavan suuri kohu ja miten uhmakkaasti kyseisen puolueen näkyvimmät hahmot suitsuttavat tuota voittoa, vaikka vaaleissa oli muitakin menestyjiä, jotka keräsivät vielä moninkertaisesti suuremmat kannatusprosentit. Ainakin jollain tapaa tuntuu, että kärpäsestä tuli härkänen. Maaimassa kun on monta muutakin asiaa ja kysymystä kuin maahanmuutto Suomeen ja jonkin yksittäisen puolueen kannatusprosentit, ja lukujen valossa PerSut tuntuvat yhä vieläkin marginaali-ilmiöltä.
Mitä sitten tuohon varsinaiseen maahanmuuttokeskusteluun tulee, niin olen itse mieltä, että maahanmuuttokysymykset ovat laaja ja vaikea aihe, johon sisältyy monenlaisia haasteita. On totta kai aivan oikein ja sallittua nostaa keskustelua esim. maahanmuuttajataustaisten tekemistä rikoksista, maahanmuuton kustannuksista ja työllisyysluvuista. Sitä keskustelua uskoisi kaipaavan yhtä lailla niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin. Kenenkään edun mukaista ei ole, että rikollisuus nousee tai töitä ei ole. Suomessa tuo keskustelu, ainakin netin keskustelupalstoille, blogeihin ja lehtien otsikoihin noustessaan tuntuu olevan usein hyvin naiivilla tasolla puolin ja toisin. Oikeasti asiallista, rakentavaa ja ennakkoluulotonta keskustelua näkyy todella vähän. Ensinnäkin hyvin hullunkurista on se, miten Suomessa kaikki maahanmuuttoasiaan mitenkään liittyvä niputetaan yhteen ja samaan pinoon, ja miten asiassa tehdään jatkuvasti vain kahtiajakoa maahanmuuton puolustajiin ja -vastustajiin. Suomen suurimman sanomalehden "päivän kysymyksenäkin" on ollut yksioikoisia heittoja tyyliin "haluatko Suomeen enemmän maahanmuuttajia? kyllä vai ei" tai "onko sinusta se ja se henkilö oikeassa kritisoidessaan maahanmuuttoa? kyllä vai ei." Tuollaisessa jyrkän ja mielestäni lapsellisen kahtiajaon ilmapiirissä on hyvin vaikea katsella objektiivisesti asian kaikkia eri puolia ja sanoa esimerkiksi, että minusta maassa jo oleville pitää löytää aktiivisemmin töitä ja sopetumismahdollisuuksia ja puuttua valtaväestön tekemiin rasistisiin hyökkäyksiin samaan aikaan, kun uusien maahanmuuttajien määrää tulee karsia ja puuttua maahanmuuttajien omaan ongelmakäyttäytymiseen tiukemmin. Jos tuollaista lausetta katsoo Suomessa vallalla olevan jyrkän kahtiajaon linssien läpi, niin sehän näyttää sisältävän sekä maahanmuuttoa vastustavaa että sitä puoltavaa kannanottoa, ja siksi sitä ei voi laittaa kumpaankaan karsinaan.
Tuosta kahtiajaosta ei tunnuta nyt Suomessa edelleenkään pääsevän eroon, ja se hidastaa merkittävästi suomalaisten aikuistumista maahanmuuttokysymyksissä. Näyttää siltä, että tässä kahtiajaon ilmapiirissä Suomessa ollaan vain vedetty omat, inttämiseen asti menevät, mielipiteen kärkeä edustavat kommentit äärimmäisyyksiin asti ja linnoittaudutaan niiden taakse omiin lokeroihin. Monet järkevätkin ns. "maahanmuuton puolustajat" ovat ääriainesten ja rasismin nousun pelossa jääneet julkisuudessa joko vain hyssyttelemään keskustelua tai jatkuvasti torjumaan toisten mielipiteitä omilla kommenteillaan. Vastaavasti "maahanmuuton vastustajien" piirissä ei ymmärretä sitä, että maahanmutosta on kyllä tervetullutta tulla keskustelemaan ja arvostelemaan nykyistä käytäntöä ihan niin voimakkaasti kuin mihin tarvetta tuntuu olevan, kunhan se tapahtuu suomalaisen ja yhdessä sovitun oikeuskäytännön sekä hyvän ja rakentavan käytöksen puitteissa. Asialliseen, rakentavaan ja oikeasti tuloksiin pyrkivään keskusteluun ei kuulu loanheitto, vastapuolen nimittely, raiskaustoiveiden esittäminen, aseella uhkaamisen pohdiskelu, toisten solvailu tai jatkuva provosointi. Tapa, jossa ensin provosoi, kärjistää äärimmilleen tai heittää jopa perättömiä väitteitä, ja sitten puolustautuu väittämällä kaikkia heittojaan vain vitseiksi tai ääriesimerkeiksi, jotka tavoittelevat vain "korkeampaa hyvää - osoittavat oikean pointin selvemmin," on ymmärrettävää lasten ja varhaisteini-ikää elävien keskuudessa, mutta ei enää aikuisiksi kasvaneiden kohdalla. Ei varsinkaan silloin, kun heille on luotettu yhteiskunnallista päätäntävaltaakin.
Olisi aivan erinomaisen hienoa, jos Suomessa päästäisiin oikeasti tasapuoliseen ja tehokkaaseen keskusteluun maahanmuuttokysymyksistä joka puolelta katsottuna. Sitä voisi odottaa ja toivoa maalta, joka muuten tuntuu rakentaneensa yhteiskuntaansa melko älykkäältä ja hyvin hallitulta pohjalta läpi vuosikymmenien. Mutta niin kauan, kun keskustelu on yleisön törkynheiton tasolla, Suomen touhu kauhistuttaa itseänikin. Niin kauan, kun Suomen "maahanmuuttokriitikoiden" näkyvimmät järjestöt vilauttelevat niin tunnuksissaan kuin puheissaan välillä natsiviittauksia, ei voi sanoa, että heidän kantansa olisivat vilpittömät ja aikuismaisen keskustelun tasolla. Järjestäytyneessä, oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ei vaikuteta asioihin tai osoiteta mieltä solvaamalla ja hyökkäämällä väkivaltaisesti toista kohtaan. Niin kauan kuin Suomessa tapahtuu väkivaltaisia hyökkäyksiä tai solvaamista yhtäkään ihmistä kohtaan pelkän ihonvärin, aksentin tai pukeutumisen perusteella, ei suomalaisten väite, että heillä on "tasa-arvoinen, oikeudenmukainen, lakia kunnioittava ja järkevä yhteiskunta," jota nyt muualta tulevat tulokkaat ovat tuhoamassa, ole täysin vedenpitävä. Mutta myös niin kauan, kun ääriryhmiä pelkäävällä tai muuten torjuvalla keskustelun osapuolella ei ole rohkeutta kuunnella "maahanmuuton vastustajan" kaikkia kannanottoja loppuun asti tuomitsematta niitä saman tien, ei yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa maahanmuuttoasioissa tietenkään etene yhtään mihinkään. Miksi suomalaisista edes suurin osa ei tunnu osaavan käyttäytyä kuin aikuiset tämän asian kohdalla?
Minusta huvittavaa on ollut myös se, miten olen useampaan otteeseen nähnyt jonkun "maahanmuuton vastustajan" Suomessa vetävän keskusteluun Kanadan esittääkseen, että hän ei ole mikään rasisti eikä vastusta kaikkea maahanmuuttoa, mutta haluaa Suomeen samanlaisen maahanmuuttojärjestelmän kuin Kanadassa. En voi olla miettimättä, miten hyvin tuon kommentin esittäjä todella tuntee Kanadan maahanmuuttojärjestelmää ja yhteiskunnan rakennetta, vai tunteeko sitä lainkaan. Kanada hyväksyy maahan vuosittain n. 230 000 - 280 000 uutta, muualta tulevaa ihmistä, joiden joukossa on mm. 20 000 - 30 000 pakolaista. Kanadan korkeimmassa valtiollisessa virassa, kenraalikuvernöörinä, on Haitilla syntynyt musta maahanmuuttajanainen. Toronto on yksi maailman monikulttuurisimmista kaupungeista, jonka katukuvaa hallitsevat alueesta riippuen niin Chinatownit, moskeijat, kirkot, synagogat kuin temppelitkin. Täällä jonkun tietyn kulttuuriperimän, uskonnon tai kielen perineet ihmiset eivät tunnu tuntevan oman elämäntapansa tai kulttuurinsa tuhoutuvan sen vuoksi, että naapurissa asuu jonkin muun taustan tai taustojen omaavia ihmisiä. On merkillistä, jos eurooppalaisille, joiden kulttuurit ovat kuitenkin selvinneet jo läpi tuhansien vuosien, uusien vaikutteiden tulo on nyt nykypäivän maailmassa kauhea uhkakuva, joka uhkaa romuttaa eurooppalaisen kulttuurin, kun taas kanadalaiset, joiden maa on paljon nuorempi, eivät ilmaise tuollaista pelkoa, ja onnistuvat rakentamaan toimivaa yhteiskuntaa niin afrikkalaisista, eurooppalaisista, aasialaisista kuin australialaisistakin.
Toki Euroopan valtioiden ja Pohjois-Amerikan maiden välillä on historiassa suuria eroja, Kanadan menneisyydessä ja nykypäivässäkin on paljon synkkiä hetkiä ja rasismia, ja maahanmuuttoon sisältyy täälläkin niin uhkia kuin toiveita. Mutta täällä ihmiset tajuavat Suomea paremmin juuri tuon: maahanmuutto on hyvin monisäikeinen asia, jossa mustavalkoiset heitot ja yleistykset puolelta tai toiselta eivät kovin pitkälle yhtään ketään vie. Joten ennen kuin Suomessa tehdyn rintamalinjajaon kummaltakaan puolelta alkaa kukaan heitellä, että katsotaanpa Kanadasta mallia, niin tulkaapa tänne ensin itse kunnolla tutustumaan menoon niin kadulla kuin virastojen tasolla. En lähde blogissani selittämään kaikkea Kanadan maahanmuuttopolitiikasta, koska jokainen oikeasti asiasta kiinnostunut voi siihen tutustua esim. maahanmuuttovirasto CIC:n sivuilla, mutta sen totean, että ottakaa vain Suomessa Kanadan malli maahanmuuttojärjestelmäksi, jos se siellä hyväksi todetaan, mutta katsokaapa ensin, millainen Kanadan malli ja yhteiskunta oikein on. Saatatte samalla muuten myös havaita, että Kanadan virallinen maahanmuuttajien käsittelymalli ei olekaan kovin erilainen kuin mitä Suomessa jo on käytössä.
Kiitos, jos olet jaksanut lukea tähän asti. Asiaan liittyy vielä paljon muutakin, mutta koska en aio tehdä tästä blogipostista kirjan mittaista enkä varsinkaan muuttaa tätä blogiani mitenkään juuri maahanmuuttoasiaan fokusoivaksi, niin lopettelen kirjoituksen tähän. Palatakseni alussa listaamiini omiin tuntemuksiini sanon, että vaikka joidenkin palvelujen taso täällä Kanadassa edelleen harmittaakin, ystäviä ja perhettä kaipaankin enkä tiedä, mitä pitkässä tulevaisuudessa teen, niin juuri tällä hetkellä Suomen asenneilmasto ja keskustelun taso ei minua sinne sanottavasti houkuttele palaamaan.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö päässä ole pyörinyt paljonkin ajatuksia, joista on tehnyt mieli kirjoittaa tähänkin blogiini. Mieleni on tehnyt kirjoittaa pari pidempää analyysia siitä, miltä nyt Kanadassa olo tuntuu, kun olemme olleet täällä jo pitkälti toista vuotta. Samoin on mieleni tehnyt esitellä uutta, elokuussa vaihtunutta naapurustoamme kuvakavalkaadilla joko täällä tai Flickrissä. Useimmiten ajatukset siitä, mitä haluan blogiini seuraavaksi kirjoittaa, nousevat kuitenkin mieleen pyörä- tai ratikkamatkalla töihin ja töistä kotiin, ja ne painuvat nopeasti taka-alalle, kun pääsen määränpäähäni ja ryhdyn muihin hommiin. Nyt aion kuitenkin ottaa hetken kirjoittaakseni jotain vähän pidempää ja merkityksellisempää.
Minulla on toki edelleen aika paljon valitettavaa mm. jukisen liikenteen ja infrastruktuurin tasosta Kanadassa verrattuna Suomeen. Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt enemmän sitä, miten tyytyväinen olen sosiaaliseen kulttuuriin täällä Kanadassa. Toronto ei toki ole ongelmaton eikä lukujen ja uutisten valossakaan turvallisin paikka maailmassa, mutta sellaista alkoholin tai muiden päihteiden ryydittämää yleistä häiriökäyttäymistä, uhkaavia tilanteita, väkivaltaa tai ökyämistä, joka Suomessa on arkipäivää hieman paikasta riippuen liki mihin tahansa kellonaikaan, en täällä näe koskaan. Kun palaan töistä kotiin, ei kukaan sössötä minulle ratikassa. Kun kävelen perjantai- tai lauantaiyönä baarista tai ystävien illanistujaisista kotiin, ei kaduilla kukaan huuda, häiritse, uhittele tai oksentele. Eikä muuten ole kukaan koskaan tullut uhkailemaan, kyselemään tai tuijottamaan minua missään sen vuoksi, että satun puhumaan yleisellä paikalla puhelimeen tai muuten kieltä, joka poikkeaa Kanadan valtakielistä, englannista ja ranskasta. Suomessa sekä vaimoni että minä jouduimme muutamaan otteeseen uhkauksenkin kohteeksi vain sen vuoksi, että satuimme puhumaan kadulla englantia. Se hävettää ja ihmetyttää suunnattomasti edelleen.
Taannoisten kunnallisvaalien tulos näyttää Suomessa nostaneen otsikoihin voimakkaasti maahanmuuttokysymykset. Kunnallisvaaliluvuista sinällään on silmääni pistänyt se, että vaalien voittajaksi yhdessä Kokoomuksen ja Vihreiden kanssa tituleerattua Perussuomalaisia kannatti n. 5% äänestäneistä. Voittaja-titteli tulee toki ansaitusti siitä, että PerSut nostivat kannatustaan edellisistä vaaleista. Mutta minä kun katselen täältä Atlannin toiselta laidalta tuota tulosta, niin mielessä pyörii, kuinka Kanadassa samalla 5 prosentin tuloksella ei olisi päässyt lähelle yhtäkään edustajanpaikkaa. Täällä, aika pitkälti täkäläisestä, Suomen suhteellisesta vaalitavasta poikkeavasta First-past-the-post -järjestelmästä johtuen, ei pienpuolueilla ole mahdollisuuksia juuri minkäänlaiseen todelliseen vallankäyttöön ennen kuin niiden kannatusluku on noussut selvästi yli kymmenen prosentin. Pidän kyllä suomalaista ja muutenkin yleisemmin maailmalla eri versioina käytössä olevaa suhteellista vaalitapaa Kanadan, Ison-Britannian ja USA:n First-past-the-post -malleja demokraattisempana, toimivampana ja yhteiskuntaa aktivoivampana. Mutta mieltäni huvitttaa silti jossain määrin se, miten Suomessa viiden prosentin kannatuksen saaneesta puolueesta tuntuu nousevan valtavan suuri kohu ja miten uhmakkaasti kyseisen puolueen näkyvimmät hahmot suitsuttavat tuota voittoa, vaikka vaaleissa oli muitakin menestyjiä, jotka keräsivät vielä moninkertaisesti suuremmat kannatusprosentit. Ainakin jollain tapaa tuntuu, että kärpäsestä tuli härkänen. Maaimassa kun on monta muutakin asiaa ja kysymystä kuin maahanmuutto Suomeen ja jonkin yksittäisen puolueen kannatusprosentit, ja lukujen valossa PerSut tuntuvat yhä vieläkin marginaali-ilmiöltä.
Mitä sitten tuohon varsinaiseen maahanmuuttokeskusteluun tulee, niin olen itse mieltä, että maahanmuuttokysymykset ovat laaja ja vaikea aihe, johon sisältyy monenlaisia haasteita. On totta kai aivan oikein ja sallittua nostaa keskustelua esim. maahanmuuttajataustaisten tekemistä rikoksista, maahanmuuton kustannuksista ja työllisyysluvuista. Sitä keskustelua uskoisi kaipaavan yhtä lailla niin kantaväestön kuin maahanmuuttajienkin. Kenenkään edun mukaista ei ole, että rikollisuus nousee tai töitä ei ole. Suomessa tuo keskustelu, ainakin netin keskustelupalstoille, blogeihin ja lehtien otsikoihin noustessaan tuntuu olevan usein hyvin naiivilla tasolla puolin ja toisin. Oikeasti asiallista, rakentavaa ja ennakkoluulotonta keskustelua näkyy todella vähän. Ensinnäkin hyvin hullunkurista on se, miten Suomessa kaikki maahanmuuttoasiaan mitenkään liittyvä niputetaan yhteen ja samaan pinoon, ja miten asiassa tehdään jatkuvasti vain kahtiajakoa maahanmuuton puolustajiin ja -vastustajiin. Suomen suurimman sanomalehden "päivän kysymyksenäkin" on ollut yksioikoisia heittoja tyyliin "haluatko Suomeen enemmän maahanmuuttajia? kyllä vai ei" tai "onko sinusta se ja se henkilö oikeassa kritisoidessaan maahanmuuttoa? kyllä vai ei." Tuollaisessa jyrkän ja mielestäni lapsellisen kahtiajaon ilmapiirissä on hyvin vaikea katsella objektiivisesti asian kaikkia eri puolia ja sanoa esimerkiksi, että minusta maassa jo oleville pitää löytää aktiivisemmin töitä ja sopetumismahdollisuuksia ja puuttua valtaväestön tekemiin rasistisiin hyökkäyksiin samaan aikaan, kun uusien maahanmuuttajien määrää tulee karsia ja puuttua maahanmuuttajien omaan ongelmakäyttäytymiseen tiukemmin. Jos tuollaista lausetta katsoo Suomessa vallalla olevan jyrkän kahtiajaon linssien läpi, niin sehän näyttää sisältävän sekä maahanmuuttoa vastustavaa että sitä puoltavaa kannanottoa, ja siksi sitä ei voi laittaa kumpaankaan karsinaan.
Tuosta kahtiajaosta ei tunnuta nyt Suomessa edelleenkään pääsevän eroon, ja se hidastaa merkittävästi suomalaisten aikuistumista maahanmuuttokysymyksissä. Näyttää siltä, että tässä kahtiajaon ilmapiirissä Suomessa ollaan vain vedetty omat, inttämiseen asti menevät, mielipiteen kärkeä edustavat kommentit äärimmäisyyksiin asti ja linnoittaudutaan niiden taakse omiin lokeroihin. Monet järkevätkin ns. "maahanmuuton puolustajat" ovat ääriainesten ja rasismin nousun pelossa jääneet julkisuudessa joko vain hyssyttelemään keskustelua tai jatkuvasti torjumaan toisten mielipiteitä omilla kommenteillaan. Vastaavasti "maahanmuuton vastustajien" piirissä ei ymmärretä sitä, että maahanmutosta on kyllä tervetullutta tulla keskustelemaan ja arvostelemaan nykyistä käytäntöä ihan niin voimakkaasti kuin mihin tarvetta tuntuu olevan, kunhan se tapahtuu suomalaisen ja yhdessä sovitun oikeuskäytännön sekä hyvän ja rakentavan käytöksen puitteissa. Asialliseen, rakentavaan ja oikeasti tuloksiin pyrkivään keskusteluun ei kuulu loanheitto, vastapuolen nimittely, raiskaustoiveiden esittäminen, aseella uhkaamisen pohdiskelu, toisten solvailu tai jatkuva provosointi. Tapa, jossa ensin provosoi, kärjistää äärimmilleen tai heittää jopa perättömiä väitteitä, ja sitten puolustautuu väittämällä kaikkia heittojaan vain vitseiksi tai ääriesimerkeiksi, jotka tavoittelevat vain "korkeampaa hyvää - osoittavat oikean pointin selvemmin," on ymmärrettävää lasten ja varhaisteini-ikää elävien keskuudessa, mutta ei enää aikuisiksi kasvaneiden kohdalla. Ei varsinkaan silloin, kun heille on luotettu yhteiskunnallista päätäntävaltaakin.
Olisi aivan erinomaisen hienoa, jos Suomessa päästäisiin oikeasti tasapuoliseen ja tehokkaaseen keskusteluun maahanmuuttokysymyksistä joka puolelta katsottuna. Sitä voisi odottaa ja toivoa maalta, joka muuten tuntuu rakentaneensa yhteiskuntaansa melko älykkäältä ja hyvin hallitulta pohjalta läpi vuosikymmenien. Mutta niin kauan, kun keskustelu on yleisön törkynheiton tasolla, Suomen touhu kauhistuttaa itseänikin. Niin kauan, kun Suomen "maahanmuuttokriitikoiden" näkyvimmät järjestöt vilauttelevat niin tunnuksissaan kuin puheissaan välillä natsiviittauksia, ei voi sanoa, että heidän kantansa olisivat vilpittömät ja aikuismaisen keskustelun tasolla. Järjestäytyneessä, oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa ei vaikuteta asioihin tai osoiteta mieltä solvaamalla ja hyökkäämällä väkivaltaisesti toista kohtaan. Niin kauan kuin Suomessa tapahtuu väkivaltaisia hyökkäyksiä tai solvaamista yhtäkään ihmistä kohtaan pelkän ihonvärin, aksentin tai pukeutumisen perusteella, ei suomalaisten väite, että heillä on "tasa-arvoinen, oikeudenmukainen, lakia kunnioittava ja järkevä yhteiskunta," jota nyt muualta tulevat tulokkaat ovat tuhoamassa, ole täysin vedenpitävä. Mutta myös niin kauan, kun ääriryhmiä pelkäävällä tai muuten torjuvalla keskustelun osapuolella ei ole rohkeutta kuunnella "maahanmuuton vastustajan" kaikkia kannanottoja loppuun asti tuomitsematta niitä saman tien, ei yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa maahanmuuttoasioissa tietenkään etene yhtään mihinkään. Miksi suomalaisista edes suurin osa ei tunnu osaavan käyttäytyä kuin aikuiset tämän asian kohdalla?
Minusta huvittavaa on ollut myös se, miten olen useampaan otteeseen nähnyt jonkun "maahanmuuton vastustajan" Suomessa vetävän keskusteluun Kanadan esittääkseen, että hän ei ole mikään rasisti eikä vastusta kaikkea maahanmuuttoa, mutta haluaa Suomeen samanlaisen maahanmuuttojärjestelmän kuin Kanadassa. En voi olla miettimättä, miten hyvin tuon kommentin esittäjä todella tuntee Kanadan maahanmuuttojärjestelmää ja yhteiskunnan rakennetta, vai tunteeko sitä lainkaan. Kanada hyväksyy maahan vuosittain n. 230 000 - 280 000 uutta, muualta tulevaa ihmistä, joiden joukossa on mm. 20 000 - 30 000 pakolaista. Kanadan korkeimmassa valtiollisessa virassa, kenraalikuvernöörinä, on Haitilla syntynyt musta maahanmuuttajanainen. Toronto on yksi maailman monikulttuurisimmista kaupungeista, jonka katukuvaa hallitsevat alueesta riippuen niin Chinatownit, moskeijat, kirkot, synagogat kuin temppelitkin. Täällä jonkun tietyn kulttuuriperimän, uskonnon tai kielen perineet ihmiset eivät tunnu tuntevan oman elämäntapansa tai kulttuurinsa tuhoutuvan sen vuoksi, että naapurissa asuu jonkin muun taustan tai taustojen omaavia ihmisiä. On merkillistä, jos eurooppalaisille, joiden kulttuurit ovat kuitenkin selvinneet jo läpi tuhansien vuosien, uusien vaikutteiden tulo on nyt nykypäivän maailmassa kauhea uhkakuva, joka uhkaa romuttaa eurooppalaisen kulttuurin, kun taas kanadalaiset, joiden maa on paljon nuorempi, eivät ilmaise tuollaista pelkoa, ja onnistuvat rakentamaan toimivaa yhteiskuntaa niin afrikkalaisista, eurooppalaisista, aasialaisista kuin australialaisistakin.
Toki Euroopan valtioiden ja Pohjois-Amerikan maiden välillä on historiassa suuria eroja, Kanadan menneisyydessä ja nykypäivässäkin on paljon synkkiä hetkiä ja rasismia, ja maahanmuuttoon sisältyy täälläkin niin uhkia kuin toiveita. Mutta täällä ihmiset tajuavat Suomea paremmin juuri tuon: maahanmuutto on hyvin monisäikeinen asia, jossa mustavalkoiset heitot ja yleistykset puolelta tai toiselta eivät kovin pitkälle yhtään ketään vie. Joten ennen kuin Suomessa tehdyn rintamalinjajaon kummaltakaan puolelta alkaa kukaan heitellä, että katsotaanpa Kanadasta mallia, niin tulkaapa tänne ensin itse kunnolla tutustumaan menoon niin kadulla kuin virastojen tasolla. En lähde blogissani selittämään kaikkea Kanadan maahanmuuttopolitiikasta, koska jokainen oikeasti asiasta kiinnostunut voi siihen tutustua esim. maahanmuuttovirasto CIC:n sivuilla, mutta sen totean, että ottakaa vain Suomessa Kanadan malli maahanmuuttojärjestelmäksi, jos se siellä hyväksi todetaan, mutta katsokaapa ensin, millainen Kanadan malli ja yhteiskunta oikein on. Saatatte samalla muuten myös havaita, että Kanadan virallinen maahanmuuttajien käsittelymalli ei olekaan kovin erilainen kuin mitä Suomessa jo on käytössä.
Kiitos, jos olet jaksanut lukea tähän asti. Asiaan liittyy vielä paljon muutakin, mutta koska en aio tehdä tästä blogipostista kirjan mittaista enkä varsinkaan muuttaa tätä blogiani mitenkään juuri maahanmuuttoasiaan fokusoivaksi, niin lopettelen kirjoituksen tähän. Palatakseni alussa listaamiini omiin tuntemuksiini sanon, että vaikka joidenkin palvelujen taso täällä Kanadassa edelleen harmittaakin, ystäviä ja perhettä kaipaankin enkä tiedä, mitä pitkässä tulevaisuudessa teen, niin juuri tällä hetkellä Suomen asenneilmasto ja keskustelun taso ei minua sinne sanottavasti houkuttele palaamaan.
Subscribe to:
Posts (Atom)