Sunday, August 24, 2008

Suomeen jouluksi

Viime joulun vietimme täällä Kanadassa, joten ensi jouluna on taas Suomen vuoro. Ja koska lentojen hinnat näyttivät olevan jo nyt nousussa, päätimme hankkia liput tällä viikolla. Saavumme varmuudella Helsinkiin 22.12., ja saatamme viettää siellä ensin yhden yön ennen kuin jatkamme matkaa Lappiin joulunviettoon. Palaamme sitten Helsinkiin 27. tai 28. päivä ja olemme siellä uuden vuoden, kunnes lähdemme 3. tammikuuta kotimatkalle Torontoon.

Jouluun on vielä paljon aikaa eikä lumisia (?) vuodenaikoja tee mieli ajatella vielä nyt, kun täällä on kesän helteitäkin vielä jäljellä, joten en mene vielä enempää yksityiskohtiin. Lähempänä, syksyn kuluessa, ehdimme miettimään tarkemmin Suomen suunnitelmamme. Mutta sen verran tiedämme jo nyt, että jossain välissä Helsingissä haluamme järjestää ravintola-illan, jossa näemme toivottavasti mahdollisiman monet ystävistämme siellä.

Wednesday, August 13, 2008

Ensimmäinen vuosi

Eilen tiistaina, 12.8. tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun muutimme Kanadaan. Kun ajattelen, miten tuoreilta kaikki muistot tältä vuoden ajalta ja myös ajalta ennen Kanadaan tuloa vielä tuntuvat, vaikuttaa vuosi lyhyeltä ajalta. Se on mennyt nopeasti. Mutta toisaalta tähän vuoteen Torontossa on ehtinyt mahtua monenlaista: kaksi eri työpaikkaa ja kaksi eri asuntoa, joista toiseen muutimme vasta pari viikkoa sitten. Niin ajatellen vuosi tuntuu pitkältä ajalta.

Osa asioista turhauttaa täällä vieläkin, osaan on nyt jo tottunut, ja osasta asioista olen täällä aina pitänyt. Ystäviä, vanhempia, turvallisia pyöräteitä, rauhallisia katuja ja tehokasta joukkoliikennettä on Suomesta tietysti edelleen ikävä. Mutta Toronton värikkyydestä ja siitä, miten ihmiset sitä arvostavat, pidän edelleen vähintään yhtä paljon kuin olen aina siitä pitänyt.

Kenties muutaman vuoden päästä asumme jälleen Suomessa. Silloin, kun asuin vielä Helsingissä ja mietin tänne muuttoa, pyrin päättämään itselleni - tietäen, että kotimaan vaihtaminen on kova haaste kenelle tahansa - että hammasta purren jätän tyypilliset maahanmuuttajan purnaukset sivuun heti alusta alkaen ja pyrin keskittymään siihen, mitä täällä voin arvostaa ja mistä voin nauttia. Se päätös ei ole ensimmäisen vuoden aikana kuitenkaan pitänyt. Nyt, kun oloni on ajan kuluessa täällä hieman tasaantunut, pyrin taas pitämään paremmin kiinni tuosta ajatuksesta. Keskityn nauttimaan tästä kokemuksesta niin kauan kuin tätä kestää. Niin ainakin suunnittelen nyt taas.

Ja toisaalta, ensi jouluksi ja uudeksi vuodeksi tulemme käymään Suomessa. Silloin voin taas hetken aikaa ajella nopeilla ja tehokkailla ratikoilla (Torontoon verrattuna), tavata kaikki kaverit ja perheen ja nauttia yleisesti ottaen tehokkaammasta, siistimmästä ja paremmasta infrastruktuurista. ;) Ja sitten palata taas Torontoon, jossa osaan kenties taas arvostaa täältä löytyviä asioita uudella tavalla sen jälkeen, kun olemme käväisseet Suomessa muistelemassa.