Anna hali?

Spadina-kadulla suosikkivietnamilaisen ravintolani Pho Hungin miesten vessan lavuaari pyytää antamaan halauksen. Selvästi. Niin siinä sanotaan. Epäröin - eihän sitä nyt noin vain voi mennä vierasta halaamaan.

Mutta uuteen kotimaahan sopeutuminen vaatii veronsa. Jollen nyt, jäyhä suomalainen, kykene fyysiseen kontaktiin, niin koskas sitten? En kai halua erottua joukosta sinä kylmänä epäsosiaalisena outolintuna, joka ei edes lavuaaria halaa?

Otan askeleen lähemmäksi, levitän haara-asentoani. Lavuaari on aika matalalla eikä siihen muuten yletä kurottamaan. Lähden kädet sekaisesti hajallaan kurottamaan kohti. Lavuaari haisee vanhalta saippualta ja klooratulta vesijohtovedeltä, kun nenäni lähestyy hanan kromipintaa.

Äkkiä ovi aukeaa takanani. "Helvetti", pääsee suustani, ja katson, kuinka WC-tiloihin yrittänyt toinen asiakas pakenee käytävään.

Ei onnistunut tämäkään, suomalaiselta. Vaatii vielä harjoitusta.