Wednesday, April 30, 2008
Hyvää vappua
Täällä Kanadamaassa suurta työn juhlaa juhlitaan vain työn merkeissä, ilman vappupalloja, ja ilmakin on vaihtunut Torontossa toistaiseksi kylmän purevaan viime viikon liki hellelukemista. Hyvää vappua kuitenkin Suomenniemelle. Pitäkää hyvät piknikit ja käyttäytykää siivosti.
Monday, April 28, 2008
Monday, April 14, 2008
Flying back to the Union
I'm leaving for Europe on Thursday. My first stop is Zürich, then Geneva and then Martigny in Switzerland. On Friday I'll play a live gig at V-SO Club in Martigny, and then on Saturday get on a train to Austria through all of Switzerland and Liechtenstein. My stop in Austria is Feldkirch, where I play another live gig on Saturday. Then train back to Geneva, and back to Toronto on Monday.
Meanwhile here in TO I'm feeling pretty good right now. Spring is here, I get to ride my bike again, and I like my new job. Things are on the up.
Meanwhile here in TO I'm feeling pretty good right now. Spring is here, I get to ride my bike again, and I like my new job. Things are on the up.
Sunday, April 6, 2008
Pari uutta kuvaa
En ole ehtinyt viime aikoina juuri kameraan tarttua enkä varsinkaan siirtää kuvia verkkoon, mutta täällä nyt pitkästä aikaa pari uutta näpsyä Flickrissä.
Saturday, April 5, 2008
Small country, big success
An article on Finland in the Ottawa citizen:
http://www.canada.com/ottawacitizen/columnists/story.html?id=7c20ea44-79bb-4f75-b3b3-4ec5dcd37be9
http://www.canada.com/ottawacitizen/columnists/story.html?id=7c20ea44-79bb-4f75-b3b3-4ec5dcd37be9
Labels:
article,
business,
Canada,
competitiveness,
design,
education,
Finland,
innovation,
politics,
social welfare,
success,
technology
Monday, March 31, 2008
30 kilometriä, 2 tuntia, 44 minuuttia, 53 sekuntia ja 10 varvasta
Kaikki muistavat varmaan tilanteita, joissa joku on sanonut, että nyt on pakko. Itse olen yrittänyt soveltaa omaan elämääni ajatusta, että mitään muuta ei ole pakko tehdä kuin sitten joskus lopussa viimeksi kuolla. Kaikkeen muuhun voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Osa valinnoista vain on vaikeampia kuin toiset.Viime sunnuntaina ei ollut mikään pakko juosta. Eikä varmasti ollut pakko juosta kolmeakymmentä kilometriä paljasjaloin. Mutta juoksin silti. Juoksin 30 kilometrin kisan yhdessä tuhansien muiden juoksijoiden ja kävelijöiden kanssa Hamiltonissa. Sää oli aurinkoinen, mutta viimainen. 20 kilometrin jälkeen alkaneissa ylämäissä tuuli pieksi välillä vasten kasvojakin. 28 kilometrin kohdalla tunsin ainoan kerran, että nyt voisin jo lopettaa. En jaksa enää rääkätä jalkojani. Mutta jaksoin silti. 29 kilometrin merkillä tiesin, että teen sen, ja valkoinen Copps Coliseum -stadioni, jolle juoksu päättyi, häämötti näköpiirissä koko viimeisen kilometrin suoran. En lähtenyt kisaan tavoitellen erityistä aikaa, vaikka arvelinkin, että 2 tuntia 50 minuuttia siihen suunnilleen menee. Aikani oli lopulta 2:44:53.0, eli juoksin matkan nopeammin kuin osasin arvata.
Kerrottakoon myös, etten ihan 100-prosenttisen paljasjaloin juossut, vaan jalassani oli Vibram Fivefingersit. Ne antavat saman tuntuman kuin paljasjaloin juokseminen, mutta ohut kumipohja suojaa jalkapohjia teräviltä kiviltä ja muulta maassa makaavalta. Uskallan olettaa, että olin Hamiltonissa ainoa, joka juoksi ilman lenkkareita, vaikka maailmalta kyllä löytyy muitakin Vibrameissa juoksevia ja he ovat juosseet minua paljon pidemmällekin.
En ollut päivän ainoa juoksija eikä tämä ollut vielä edes täysi maratoni, vaan "vain" kaksi kolmasosaa siitä, mutta perkele, pistäkää itse perässä. :) Olo on nyt mainio.
Ran the 30k in 2:44:53.0, barefooted
On Sunday I ran the 30 kilometer Around the Bay Road Race in Hamilton. It took me 2 hours and 44 minutes, 53 seconds to cover the flat, then rolling 30 k in sunny but windy weather with thousands of other runners and walkers.It was the first time I ran a road race, and I did it in my Vibram Fivefingers, aka almost barefooted. Along the way and even before the race start I got several compliments on my choice of "shoes." Some could not believe I was going to run the race in those, and some were interested in buying a pair themselves. A bit after 20 kilometers of running, a young runner that I had just passed sped up to catch me and said "that's gotta hurt!" "It doesn't. I love it," I replied.
By 28 kilometers, it did hurt. That was the only time when I thought of not making it to the finish line. But with only 2 more kilometers to go, I knew I was going to make it. The last 1,5 kilometers were euphoric. I wasn't going for a time, really, just thought that I would probably do it in about 2:50. At 20k I saw my time was around 1:44 and realized that I'm doing even better than I expected.
Subscribe to:
Posts (Atom)