Täytyy tunnustaa, että ennen kuin tänään kirjauduin sisään blogiini, en edes muistanut, miten kauan siitä on aikaa, kun viimeksi kirjoitin. Pelkäsin, että aikaa oli kulunut paljon enemmänkin kuin vajaa vuosi. Ehkä taas jatkossa muistan päivittää kuulumisiani tänne vähän useamminkin.
Aika paljon on tapahtunut sitten viime vuoden. Ostimme hiljattain Torontosta talon, jota emme ihan vielä virallisesti omista, mutta kesä-heinäkuussa remontoimme ja muutamme. Kun lainakorko on sidottu viideksi vuodeksi eteenpäin ja talo on toki merkittävä investointi, niin tämä päätös tarkoittaa käytännössä sitä, että asetumme nyt aloillemme Torontoon useammaksi vuodeksi. Se tuntui aluksi todella hyvältä ajatukselta, sillä viihdyn täällä tällä hetkellä oikein hyvin.
Mutta eilen minut valtasi pieni epäusko. Jos pysymme täällä vielä viisi vuotta, niin olemme asuneet Kanadassa yhteensä yksitoista vuotta. Se on pitkä pätkä omaa elämääni, ja perheeni ja ystävieni elämää Suomessa. Joka vuosi en varmasti pääse vierailulle Suomeen kolmea kertaa kuten viime vuonna, saati yhtäkään kertaa, joten yhteydenpito on sähköisten viestimien ja sen toivon, että saamme tänne vieraita Suomesta, varassa.
Mutta takaisin taloon. Innolla odotan. Siis odotamme. Niin remonttia, muuttoa, omaa takapihaa, ja kaikkia niitä mahdollisuuksia, jotka oma talo tuo verrattuna vuokra-asuntoon. Kesä alkaa taas, ja siitä tulee varmasti vähintään yhtä lämmin (kuuma) ja tekemisen täyteinen kuin kesät täällä aina ovat. Ja Suomesta vielä se, että niin paljon kuin sitä omaa, minulle rakasta ja mielessä elävää Suomeani sekä kaikkia läheisiä kaipaankin, niin siihen arkipäivän Suomeen, mikä se on, ei ole vielä kauhea kiire. Nautimme ensin elosta täällä hieman pidempään. Nostan tänään simalasin korkealle talon kunniaksi.
