Maahanmuuttokeskustelu on kuutamolla, mutta millä kuutamolla?

Tunnen myötähäpeää suomalaisten suurta enemmistöä kohtaan silloin, kun he keskustelevat Suomeen kohdistuvasta maahanmuutosta. Keskustelu kiertää kehää niin käsittämättömän naiivisti, että sitä on vaikea uskoa todeksi.

Se on totta, että maahanmuuttoasioista tarvitaan Suomessa selvästi nykyistä enemmän puhetta. Viime aikoina sitä puhetta onkin taas saatu enemmän viime lokakuun lopulla järjestettyjen kunnallisvaalien tuloksen kirvoittamana. Keskustelun taso ei ole kuitenkaan noussut kuin kenties millisentin verran siitä, mitä sen voi muistaa jo 90-luvulla olleen. Kannat ovat keskustelijoilla edelleen melko samoissa uomissa kuin ennenkin ja vanha mustavalkoinen kahtiajako "puolustajiin" ja "vastustajiin" on edelleen paikoillaan.

Keskustelun kahtiajakoa ja tuon rintamalinjan jatkuvaa ylläpitoa tuntuvat Suomessa tukevan ei paitsi kansalaiset, vaan myös media, kaikki poliitikot puoluekannasta riippumatta, ja viranomaiset. Maan suurin sanomalehti Helsingin Sanomat on toistuvasti esittänyt mm. sellaisia älynväläyksiä kuin HS.fi:ssä Päivän kysymyksenä muutama vuosi sitten ilmestynyt "Haluatko Suomeen lisää maahanmuuttajia?" johon vastausvaihtoehtoina olivat "kyllä" ja "ei".

Miten tuollaiseen kysymykseen pitäisi vastata? Ja mitä merkitystä tuollaisen kyselyn tuloksella voi olla etenkin, kun ottaa huomioon, että verkossa kuka tahansa pystyy helposti manipuloimaan tuollaisten kyselyjen tuloksia. Yksi ja sama äänestäjä voi pienellä, HS:n sivuston kohdalla erittäin yksinkertaisella kikkailulla (poista selaimestasi kaikki sivuhistoria ja muut käyttäjäkohtaiset historiatiedot) äänestää moneen kertaan, ja joku tietty käyttäjäryhmä voi nopeasti masinoida omat jäsenensä vääristämään kyselyn tulosta.

Tuota seikkaa paljon naurettavampaa on kuitenkin kysymyksen asettelu. Miten tuollainen kysymys pitäisi oikein ymmärtää? Maahanmuuttajaksi kun voidaan laskea kuka tahansa Suomeen Suomen ulkopuolelta muuttava. Siihen ryhmään kuuluvat niin työn perässä muuttavat, suomalaisten avo- ja aviopuolisot, tyttö- ja poikaystävät kuin turvapaikan saaneet. Ja nyt minulta sitten tivataan, haluanko minä heitä kaikkia lisää vai enkö? Valitse puolesi - kyllä vai ei.

Olisi voinut ajatella, että tuon kysymyksen kohdalla olisi ollut kyse yksittäisestä, sinänsä höperöstä, virheestä. Näin ei kuitenkaan ollut, minkä todistaa se, että viime marraskuun lopulla HS:n Päivän Kysymyksenä luki "Onko Jussi Halla-aho maahanmuuttokritiikissään oikeassa?" Kyllä vai ei.

Siis kaikessa maahanmuuttokritiikissään, yhteen niputettuna, oikeassa vai ei? Minä toistan oman kantani, että kaikista maahanmuuttoasioista pitää Suomessa selvästi keskustella paljon enemmän, ja että nykyistä menoa on kaikki syyt kritisoida ankarasti. Jussi Halla-aho ei kuitenkaan ole sen paremmin asiassa jyvää löytänyt kuin kukaan muukaan äänekkäästi maahanmuuttoasioista Suomessa puhuva sen paremmin puolustajissa kuin vastustajissakaan. Halla-ahon äläyksissä on kyllä ollut hyviäkin havaintoja ja toteamuksia, mutta pidän niitä enemmän "sokea kana löytää jyvän" -tyyppisinä hetkinä kuin oikeana ymmärtämisenä. Kysymykseen "onko Halla-aho oikeassa vai väärässä" en voi millään vastata kyllä tai ei, sillä osa hänen maahanmuuttokeskustelua koskevista kannanotoistaan on sellaisia, joihin minä voin jotenkin yhtyä ja loput taas ei. Jos pakotetaan vastaamaan tuohon Päivän Kysymykseen, niin sanon "ei". Kysymyksen asettelu on kuitenkin älytön eikä edistä maahanmuuttokeskustelua mitenkään.

On vaikea uskoa, että Hesarissa todella tehtaillaan tällaista materiaalia. Mutta selvästi näin on. Vain kaksi päivää sitten HS otsikoi, että "Helsinki majoittaa turvapaikanhakijoita keskustahotelleihin". Todellisuudessa asiassa on kyse siitä, että Helsingin kaupunki on päättänyt vuokrata tulevien turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten käyttöön kaksi entistä hotellikiinteistöä - yhden Punavuoresta ja toisen Kalliosta. Aikaisemmin hotelleina toimivista taloista löytyy valmiiksi, ilman remontteja, sopivan pieniä koppeja turvapaikanhakijoiden tilapäiseen majoittamiseen ja asukkaiden kulkua on tuollaisessa kiinteistössä varmaankin helpompi seurata. Mistään hotellitasoisesta majoituksesta turvapaikanhakijoille ei ole kyse eivätkä nuo kyseiset Marttahotelli ja hotelli Fenno omana toiminta-aikanaankaan mitään loistohotelleja olleet.

Niin tyhmä en usko Hesarissakaan kenenkään olleen, että juttu olisi todella vain lapsellisen viattomasti otsikoitu noin. Jutun otsikkohan antaa selvästi ymmärtää, että Helsingin kaupunki alkaa majoittaa turvapaikanhakijoina maahan tulevia hotellitasoiseen majoitukseen aivan kaupungin keskustaan. Ja tällainen uutinen esiintyy nyt keskellä kaikkia talouslamasta ja työttömyyden kasvusta kertovia uutisia.

Hesari sai tietysti jutullaan aikaan juuri sen minkä tilasi: HS:n sivuilla niin kuin monessa muussakin paikassa verkossa kiehuu kuuma keskustelu, jossa huudetaan suoraa huutoa Helsingin maksavan hotellimajoitusta Kämpissä tai missä ties muualla huonepalveluineen kaikkineen turvapaikanhakijoille samaan aikaan kun kotimaiset asunnottomat joutuvat laskemaan alleen roskalaatikossa talvipakkasessa.

Useimmiten Hesari on kuitenkin tarjonnut toista ääripäätä: maahanmuutto on joko vain rikastuttavaa ja hienoa tai sitten asioista ei sanota yhtään mitään. Keskusteluista ja kannanotoista puuttuvat kaikki harmaan sävyt - niissä on vain mustaa tai valkoista. Kumpikin ääripää, sekä tämä "puolesta" että "vastaan", niin päättäjien, toimittajien kuin kansalaisten suusta ajaa Suomeen kohdistuvaa maahanmuuttoa samaan maaliin: epäonnistumaan totaalisesti. Ja kumpaakin ääripäätä epäonnistuminen tulee varmasti miellyttämään yhtä paljon, sillä silloin vastustajat voivat sanoa, että minähän ennustin tämän katastrofin jo aikaa sitten, ja puolustajat taas voivat ilmoittaa, kuinka tämä todisti Suomen olevan rasistisen kamala yhteiskunta.

Valtiotieteiden tohtori, tutkija Iivi Anna Masso on todennut suomalaisesta maahanmuuttokeskustelusta seuraavaa: "Maahanmuuton kiihkeimpien puolustajien ja vastustajien suhtautuminen maahanmuuttajiin on lopulta yllättävän samanlaista. Kumpikin ryhmä käsittelee muualta tulleita ihmisiä yhtenäisenä ryhmänä, joka eroaa olennaisesti syntyperäisistä suomalaisista. Kumpikaan ei näe ulkomaalaistaustaisia ihmisiä normaaleina, tavallisina ihmisinä, ajatteluun sekä vastuuseen kykenevinä yksilöinä. Ainoa ero on se, että toiset ihannoivat tätä mystistä muukalaisten joukkoa, toiset pelkäävät tai vieroksuvat sitä." Bingo. Juuri näin asia on. Kukaan ei näe maahanmuuttajiksi niputettua joukkoa moninaisena, yksilöiden ja ihmisten muodostamana, hyvin löyhänä ryhmänä, saatika yksilöinä, ihmisinä siinä missä kaikki muutkin tämän maailman ihmiset.

Maahanmuuttajaa itseään Suomessa tuskin hyödyttää sen paremmin hänen kiihkeä puolustajansa kuin vastustajansakaan. Millä voisit itse pyrkiä pääsemään sisälle yhteiskuntaan ja tulemaan sen täysivaltaiseksi jäseneksi, jos vastassa on vain joko niitä, jotka jumaloivat sinua, maahanmuuttajaa, ja pitävät sinua jonkinlaisena kiinnostavana palkintona, tai niitä, jotka joko harrastavat aktiivista väkivaltaa sinua kohtaan vetämällä sinua metroasemalla turpaan tai passiivista väkivaltaa sulkemalla sinut ulos kaikesta normaalista kanssakäymisestä. Olet loputtomiin vastuussa kaikesta tekemästäsi kaikkien maahanmuuttajien puolesta, vaikka olisit asunut Suomessa vuosia ja hankkinut kansalaisuudenkin, ja sinut luokitellaan aina eri ryhmään kuin ihmiset, joiden keskellä asut. Puolustajat puhuvat sinulle englantia, jotta raukkaparka ymmärtäisit, ja kiroavat metsäläisiä suomalaisia, ja vastustajien enemmistö ei taas todennäköisesti tee sinulle yhtään mitään. Ja se onkin lopulta kenties kaikkein pahinta.

Naurettavaa on se, että maahanmuuttokeskustelussa Suomessa siitä yleensä puuttuu kokonaan keskustelun keskipisteen, maahanmuuttajien itsensä, ääni. Keskustelu saa voimansa suomalaisten keskinäisestä juupas-eipäs -kinastelusta, jossa herjat, yleistykset ja vääristykset lentävät puolin ja toisin. Maahanmuuttajien äänen puuttuminen ei johdu niinkään siitä, etteikö heidän joukostaan löytyisi ketään keskustelemaan, vaan siitä, etteivät suomalaiset haluakaan heitä mukaan keskusteluun. Sehän vaikeuttaisi kinastelua. Uusiksi turvapaikanhakijoiksi Suomeen vasta mahdollisesti tulevat ihmisetkin on jo valmiiksi tuomittu, heitä kuulematta. Kaupunkihan majoittaa heidät hotelliin keskustaan valtakunnan suurimman sanomalehden mukaan! Sinne minibaarin viereen lorvimaan. Jolleivat meidän päättäjämme osaa heille näyttää, ettei tällaista menoa tarvita, niin me näytämme. Ja siinä vaiheessa viha ja toiminta taitaa sitten kohdistua maahanmuuttajiin itseensä, vaikka heitä koskevia päätöksiä ja mielipiteenmuodostustahan eivät tehneet he itse, vaan suomalaiset päättäjät, media ja kadunmiehet sekä -naiset.

Suomen, pienen maan, maahanmuuttoa vääristää turvapaikanhakijoiden osuus. Maahanmuuttokeskustelua katsomalla näyttää siltä, että valtaosa Suomeen muualta tulevista on juuri turvapaikanhakijoita. Maailman sotia, selkkauksia ja ongelmia ei todellakaan ratkaista sillä, että ihmiset siirtyvät hädänalaisista maista tuhansien kilometrien päähän toisiin maihin usein aivan erilaisiin oloihin. Monet Suomeen turvapaikanhakijoina jäävät maahanmuuttajat ovat usein varmaankin heikoimmassa asemassa työllistymään ja menestymään kaikista maahanmuuttajista. On huono ajatus kasvattaa maahanmuuttajien määrää nimenomaan turvapaikanhakijoiden tai kiintiöpakolaisten määrän kasvattamisella. Pakolaiset ovat erityisryhmä, joiden avustaminen tarvitsee erilaisia resursseja kuin väestön valtaryhmät.

Oikeiden lukujen valossa asia ei kuitenkaan ole niin, että Suomeen tulevista maahanmuuttajista enemmistö olisi pakolaisia/turvapaikanhakijoita. Tilastokeskuksen numeroiden mukaan pieni vähemmistö Suomen maahanmuuttajista on pakolaisia. Maahanmuuttokeskustelun vetäminen turvapaikanhakijoihin kuitenkin varmaan miellyttää mustavalkoisen raja-aidan molemmilla puolilla seisovia suomalaisia: vastustajien on helpointa hyökätä juuri tätä, elintasopakolaisina ja moniongelmaisina pitämäänsä ryhmää kohtaan, kun taas puolustajien on helpointa esittää sääliä, empatiaa, myötuntoa ja ihailua juuri näitä erikoisia raukkaparkoja kohtaan.

Eikö kukaan nyt voisi nousta tässä keskustelussa yhtään korkeammalle, älylliselle tasolle? Kritisoimissani Helsingin Sanomissa kirjoittanut Jukka Relander kohautti kulmakarvojani tammikuun alussa lupaavasti otsikoimalla juttunsa "Maahanmuuttokeskustelu kuutamolla". Sitä se nimenomaan on. Sääli vain, että Relanderin muutamia heureka-hetkiä sisältävä kirjoitus lässähtää loppua kohtia tehokkaasti, antaen kirjoituksesta HS:n sivuilla keskusteleville eväät niihin samoihin intöksiin kuin aiemminkin. Relander kun vetää kirjoituksensa loppumetreillä juuri sinne, minne se aina makeimmin Suomessa jumittuu: turvapaikanhakijoihin.

On aivan totta, että rasismi ja maahanmuuton sääntely ja käsittely ovat kaksi eri asiaa. Kumpaakin, sekä todella voimakasta rasismia että ihan oikeista näkökannoista kumpuavaa pyyntöä rajoittaa maahanmuuton kasvua, esiintyy Suomessa. Ns. "halla-aholaisten" (jälleen yksi yleistävä niputus, joka Suomessa on saatu aikaan) suusta kuulee nyt toistuvasti tämän, että heidän esittämänsä maahanmuuttokritiikki on erillään rasismista. Samaan aikaan Jussi Halla-aho itse kuitenkin nimittelee vastapuoltaan, toivoo vihreitä poliitikkoja raiskattavan, kritisoi kärkevästi maahanmuuttajana politiikkaan ponnistaneen virkasiskonsa kielitaitoa ja ivaa hänen pukeutumistaan lastentarhatyylisellä kielenkäytöllä. Useissa "maahanmuuton vastustajien" kannanotoissa kuuluu selvästi, että heidän mielestään hyväksyttävä, kunnollinen maahanmuuttaja ei olisi pelkästään työn perusteella tuleva, koulutettu ja tunnollinen, vaan lisäksi myös valkoinen, kristitty ja mahdollisimman huomaamaton valtaväestöön verrattuna. Joillekin myös aasialaiset kelpaisivat; he kun kuulemma "ovat niin kovia tekemään työtä." Musta työntekijä ei ilmeisesti kuitenkaan kelpaisi, eikä muslimi?

Halla-aho on painattanut valkoisen heteromiehen puolesta t-paitojakin, vaikka kieltääkin kaiketi itse tämän. Hän myös viihtyy yhdessä nationalistisen Suomen Sisu -järjestön, jonka riveissä puhutaan rotupuhtaudesta, kanssa. Sieltä saakin tehokkaasti itselleen äänestäjiä, ja toisaalta nyt kylähullut ja uusnatsitkin ovat omasta mielestään saaneet itselleen puolestapuhujan politiikkaan. Kukaan ei tietenkään ole mistään näistä sanomisista jälkikäteen vastuussa ja verkkoblogeihin kirjoitetut solvaukset voi joko poistaa tai sitten vain vedota sananvapauteen, jonka pitäisi nyt sallia kunnianloukkaus ja solvaaminenkin. Se syö tehokkaasti uskottavuutta tältä halla-ahojen ynnä muiden porukalta, ja siihen heikkouteen on vastapuolenkin tietysti helppo hyökätä. Ja taas keskustelu pyörii paikoillaan. Haastetaan toisiaan oikeuteen, suututaan itseen kohdistuvasta kritiikistä mutta vaaditaan oikeutta arvostella kaikkia muita. Ollaan taas vain joko puolustajia tai vastustajia. Ei mitään muuta.

Jokaisella maalla on oikeus ja velvollisuus väestömäärän ja resurssejensa säätelyyn. Maahanmuutto itsessään ei ole mikään itseisarvo, joka joka rikastuttaa tai köyhdyttää kulttuurin. On totta, että suomalaisilla on ongelmia, kuten vaikka alkoholismi, perheväkivalta, pikaistuksissa tehdyt tapot ja sosiaalisen kanssakäymisen köyhyys, joilla on pitkä, suomalaiseen kulttuuriin liittyvä historia. On myös totta, että kun Suomessa on jo ennestään ongelmia, niin ei niitä tarvitse "ehdoin tahdoin" kasvattaa ottamalla vastaan suuria määriä erityisryhmiä, jos heidän kotoutumisensa osoittautuu erityisen hankalaksi. Maailma, jossa nyt elämme, sisältää kuitenkin myös muita tosiseikkoja. Suomi on mukana sopimuksissa, jotka velvoittavat ottamaan vastaan pakolaisiakin. Me emme elä tässä maailmassa yksin, ja halusimme sitä tai emme, maailma kansainvälistyy, sekoittuu ja monikulttuuristuu koko ajan kiihtyvällä tahdilla etenkin nyt, kun Internet, halvat suihkukonelennot ja globaaliksi mennyt maailmankauppa on vetänyt meidät kaikki yhteen. Kolmannen maailman ongelmat ovat meidänkin ongelmia, se on tosiasia - halusimme tai emme.

Mitä jos siis tunnustettaisiin nuo tosiasiat ja keskityttäisiin siitä kinaamisen, otetaanko meille pakolaisia vai ei, sijaan siihen, miten nuo ihmiset meille parhaiten ja nopeiten kotiutetaan, kun he meille kuitenkin ainakin jossain määrissä tulevat. Koko maailma kun ei meidän suomalaisten toimilla kuitenkaan muuksi muutu eikä pakolaisvirtoja pysäytä, ja leijonanosan maailman pakolaismääristä kuitenkin kantavat kriisialuiden köyhät naapurimaat: esim. sodan jaloista paenneita somalialaisia asuu Etiopiassa 4,6 miljoonaa, Keniassa 1,8 miljoonaa, Jemenissä 750 000 ja Saudi-Arabissakin 50 000, kun Suomessa heitä oli vuoden 2007 lukujen mukaan 9800.

Suomalaiseen mustavalkoiseen maahanmuuttokuvaan sopisi tietysti hyvin se, että maahanmuuttajat eivät kotoutuisi Suomeen joko siksi, että suomalaiset ovat niin kauheita rasisteja, tai siksi, että maahanmuuttajat itse ovat rikollisia, laiskoja ja kielitaidottomia hyödyn tavoittelijoita. Totuus löytyy kuitenkin jostain kaiken tuon välimaastoista. Maahanmuuttajien moninaiseen joukkoon mahtuu Suomessakin toki hyödyntavoittelijoita, ihan niin kuin heitä mahtuu suomalaisiin itseensä. Syitä eräiden maahanmuuttajaryhmien koviin työttömyyslukuihin löytyy varmasti tuosta ryhmästä itsestään. Eikä eräiden maahanmuuttajaryhmien korkeat rikosluvut ole mitenkään puolusteltavissa eivätkä ansaitse mitään peittelyä. Mutta voiko kukaan terveellä järjellä ajatteleva silti väittää, että maahanmuuttajien ongelmat Suomessa ovat aina vain ja ainoastaan heidän oma vikansa?

Perisuomalainen sosiaalinen kulttuuri, yleistäen sanottuna, ei tee suomalaisista mitenkään erityisen helposti lähestyttäviä. Suomalainen hyvinvointiyhteiskuntakin hyödyttää lähinnä vain niitä, jotka ovat suomalaisessa yhteiskunnassa sisällä ja ymmärtävät sitä. Siis suomalaisia itseään. Maahanmuuttajalle tuskin muodustuu merkitsevän paljon oikean elämän sisältöä siitä, että työttömyystilanteessa hän voisi saada parempaa työttömyysturvaa kuin vanhassa kotimaassaan tai enemmän lounasseteleitä kuin entisissä oloissa, jos häntä Suomessa kadulla mulkoillaan tämän tästä erilaisen ulkonäön vuoksi, ystäviä ei tahdo löytyä tai ympäristö vaikuttaa muutoin passiivisen vihamieliseltä. Yhtenäiskulttuurin tottuneessa ja kasvatetussa Suomessa ei kenenkään erilaisuutta sulateta kovin helposti. Sen saa tuntea nahoissaan myös moni supisuomalainen valtavirrasta poikkeava yksilö. Se ei välttämättä vielä tee suomalaisista kamalia rasisteja, mutta täytyy myöntää, että se vaikeuttaa ulkopuolelta tulevien sopeutumista Suomeen. Suomalaiset ovat kansana (jälleen yleistäen sanottuna) epäluuloisia, arkoja ja täällä maailman nurkassa elämiseen tottuneita. Sen voi ymmärtää, hyväksyä ja siitä jopa nauttia sellainen, joka on maassa ikänsä elänyt tai muuten siihen tottunut, mutta ulkopuoliselle se hankaloittaa montaa asiaa. Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth totesi aikoinaan, että "Suomi on paras maa meille suomalaisille." En tiedä, ajatteliko Ehrnrooth tuon sanoessaan lainkaan niitä asiayhteyksiä, joihin minä sen nyt asetan, mutta se on kuitenkin hyvin kuvaavasti sanottu. Juuri niin asia on, että Suomi on sosiaalisten palvelujensa, yhteiskuntamallinsa ja infrastruktuurinsa puolesta todella hyvä maa asua, mutta vasta sitten, jos olet suomalaiseksi syntynyt tai muuten suomalaisuuteen sisälle päässyt.

Sellaista sosiaalista arkuutta, ujoutta, passiivisuutta ja töykeyttäkin, jota Suomessa pidetään kulttuurinormina aikuisillakin, ei tunnisteta esim. pohjois-amerikkalaisessa kulttuurissa. Tämä on varmasti yhtenä osasyynä sille, että Kanadassa Suomeen verrattuna nelinkertainen somalitaustainen väestö (Kanadassa asuu noin 38 000 somalitaustaista, Suomessa 9800) on onnistunut työllistymään ja sulautumaan yhteiskuntaan huomattavasti Suomea paremmin. Sama on tapahtunut myös Isossa-Britanniassa. Jotain vaikutusta somalien heikkoihin työllisyyslukuihin on siis suomalaisilla itsellään.

Suomalaisilla ei tietenkään ole mitään lähtokohtaista velvollisuutta huolehtia muualta Suomeen päätyvien huolista tai sopetumisesta. Lähtökohtaisesti se on tulijoiden itsensä ongelma. Mutta jälleen vetoan tosiasioihin. Kun tiedossa on, että maailmassa tapahtuu entistä enemmän ihmisten liikkumista, joka myös hyödyttää suomalaisia, ja kun Suomeen kuitenkin tulee muualta ihmisiä, vaikka maan maahanmuuttobyrokratia vedettäisiin kuinka kireälle, niin eikö olisi syytä luopua omista ennakkoluuloista ja olla valmis tarkastelemaan varauksettomasti kaikista kulmista sitä, miten tänne tulevien sopeutumista voitaisiin oikeasti parantaa? Sen onnistumisesta kun hyötyisivät niin maahanmuuttajat itse kuin valtaväestökin. Maahanmuuttokysymyksiä ei Suomessa varmasti ratkaista sillä, että maahanmuuttajat tuomitaan vain toistuvasti turmioon.

Palaan lopuksi vielä Hesariin, ja linkkaan erääseen Hesarissa julkaistuun, varsin hyvään maahanmuuttoasioita käsittelevään artikkeliin: linkki. Sekään ei ole Hesarin oman toimittajan kynästä, vaan Vieraskynä-palstalla julkaistu tohtoriopiskelijan kirjoitus. Jään toivomaan, että jossain vaiheessa Suomessa kasvetaan aikuisiksi ja maahanmuuttokeskustelusta tulee -keskusteluita, aiheesta aiheita, kysymyksestä kysymyksiä ja että noissa keskusteluissa alkaa olla mukana muitakin kuin "puolustajia" ja "vastustajia". Vielä sitten jos joskus päästäisiin eroon suomalaisesta negatiivisesta nationalismista, toisiin kansakuntiin kohdistuvista epäluuloista, hurrittelusta, ryssittelystä ja kaikesta muustakin nimittelystä, joka todistaa lähinnä vain suomalaisen kansakunnan nuoruudesta, heikosta itsetunnosta ja surkeista sota-ajoista. Pitäisi oppia arvostamaan ja vaalimaan yhtä lailla omaa kulttuuria kuin sallimaan sen rinnalla muitakin. Samoin toivon, että Suomen kokoiseen maahan, vaikka pieni onkin, taas joskus mahtuu joku aidosti tutkivaa ja laadukasta journalismia edustava julkaisu (Suomen Kuvalehteä en ole tosin katsellut aikoihin; sieltä saattaisi toivonkipinä vielä löytyä).

Back on the bike again

On Wednesday this week I think I had my worst TTC experience of the winter. Standing on an absolutely jampacked streetcar waiting for a stampede to happen, then waiting for another streetcar in -15 and windchill for 15 minutes is just not what makes me happy.

So far I had put off riding my bike since mid-December, when we first got a serious amout of snow here. But today I decided to brave the ice, snow and cold and take my trusty bike on the street again. And I loved it. I'll do it again tomorrow.

Toronto's public transit network, operated by the Toronto Transit Commission, comprises three (or four, depending on how you count them) subway and RT lines, eleven streetcar lines and 168 bus routes. The price of a 30-day transit pass, known as Metropass, is $109 CAD (approx. 67 EUR). The population of the city of Toronto, according to Wikipedia, is 2,503,281.

For comparison, Berlin, with a population of 3,424,764, has nine U-Bahn lines, fifteen S-Bahn lines, 28 streetcar routes and 150 bus lines. The price of a 30-day pass is 72 - 88.50 EUR ($117 - $144 CAD) depending on the number of zones the pass is valid for.

New York, with a population of 8,274,527, has about 24 subway lines (local and express), no streetcars and 240 bus lines (local and express). The price of a 30-day MetroCard is $81 USD (approx. $102 CAD).

Helsinki, with the population of just 574,579, has one or two subway lines (depending on how you count them), several commuter train lines (similar to S-Bahn in Germany), eleven streetcar lines (as many as Toronto), 93 local and about 105 regional/metro area bus lines and two ferry lines. The price of a 30-day transit pass is 42.80 EUR (approx. $70 CAD).

The main difference between Toronto and the other three cities - and particularly Berlin and Helsinki - is that in Helsinki and Berlin the system is modern, efficient and on time, and therefore offers reasonable value for the money paid for the fare. In New York, the subway system, which is one of the largest in the world and the only 24-hour subway in the world, moves people better than probably anything in Toronto.

So I'm sticking to the bike now and hoping for warmer weather. ;)

Mulkoilua

Kahden viikon mittainen Suomen matkamme on ohi, paluu Torontoon tapahtui viime sunnuntaina. Muutamia kuvia matkalta löytyy nyt Flickristä ja lisää Facebookista.

Helsingissä joulun ja uuden vuoden välipäivinä HKL:n bussissa matkalla Haagaan ystäväperheen luokse jokusen penkkirivin päässä edessämme istui tavallisen näköinen, parikymppinen suomalaispariskunta. Vaimoni ja minä keskustelimme bussimatkan edetessä keskenämme hiljalleen niitä näitä, ja pariskunnan mies näytti tuijottavan meitä. Kun jossain vaiheessa korotin sattumalta ääntäni vaimolleni puhuessani hieman kovemmaksi niin, että lähipenkeillä istuville erottui varmaankin selvemmin, että puhumme englantia, alkoi suomalaispariskunnan mies mulkoilla meitä näkyvämmin ja lopulta tuhahti merkitsevästi meille. Vaikkei kyse ollutkaan sen kummemmasta kuin tuijottelusta ja yhdestä tuhahduksesta, tuntui tilanne hetken vihamieliseltä.

Myöhemmin illalla toisen ystävän luona kerroin tapahtuneesta, ja ystäväni arveli heti, että varmaankin tuo pariskunta luuli meidän olleen amerikkalaisia, jos tuijottelu ja tuhahdus kerran näyttivät johtuneen siitä, että puhuimme englantia. Suomessa on paljon amerikkalaisiin kohdistuvaa halveksuvaa mielipidettä, ystäväni valotti.

Jos bussissa ollut pariskunta todella tuijotti ja tuhahti meitä siksi, että luuli meitä amerikkalaisiksi, niin en voi muuta kuin ihmetellä. Jos syy olikin joku muu - esimerkiksi vain se, ettei englannin puhuminen heidän mielestään ollut sopivaa - niin ihmettelen kenties vieläkin enemmän. Tämä maassa, jossa ihmisten katukielessä helposti vilisevät anywayt, chancet ja coolit, ja kaupungissa, jonka liikemerkeistä ja yritysten nimistä varmaankin enemmän on englannin- kuin suomenkielisiä.

Kun katsoo esim. Helsingin Sanomien USA:ta koskevia artikkeleita muutaman vuoden ajanjaksolta, on tavallaan ymmärrettävissä, että sellaisessa pienessä maassa kuin Suomessa välittyy yleistävästi ottaen hyvin negatiivinen kuva USA:sta. Ei sillä, että esim. USA:n terveydenhuoltoa tai yliopistomaksuja käsittelevissä Hesarin uutisissa olisi mielestäni faktapohjalta mitään vikaa tai väärää. Mutta niin yleistävä mieli ei kenelläkään niitä lukeneella pitäisi olla, että USA:n päättäjien politiikka, Irakin sota tms. saa aikaan satunnaisen mielenilmauksen kaikkia amerikkalaisiksi luulemiansa ihmisiä kohtaan Suomessa. Se on yksi muoto rasismia, ja hyvin typerää sellaista. Vaimoni on kanadalainen ja minä suomalainen, ja jos nyt tässä aletaan oikein pilkkua viilaamaan, niin kumpikaan meistä ei edes puhu amerikanenglantia - kanadan englanti on erilaista ja minun äidinkieleni on kuitenkin suomi. Ja vaikka puhuisikin, niin se ei tietenkään muuttaisi mitään. Miten järkevää olisi se, jos Helsingissä mulkoiltaisiin keskenään savoksi puhuvia ihmisiä sen vuoksi, että uutisissa on ollut juttu vaikkapa huonoista ruokavalioista, juomatottumuksista ja väkivaltatapauksista Kuopion seudulla?

Koko juttua olisi tietysti helppo väittää hölmöksi yksittäistapaukseksi, josta minä teen turhaan numeroa. Mutta kun tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Suomessa liki kuuden vuoden ajan aikaisemmin asuessamme tuijottelua kaupassa ja kulkuvälineissä esiintyi aivan selvästi sen vuoksi, että puhuimme keskenämme englantia. Välillä tuijottelun motiivina taisi olla ihan vain puhdas uteliaisuus, missä ei sinänsä tietenkään ole mitään pahaa, mutta muulloin nimenomaan pelkkä englannin puhuminen keräsi nopeasti häirintää tai lähentely-yrityksiä humalaisesti englantia sössöttäviltä suomalaisilta. Kalliosta muistuu mieleen tapaus, kun suomalaismies yritti hyökätä vaimoni kimppuun englannin puhumisen vuoksi. Niin yksinkertainen asia kuin englannin puhuminen teki meistä kummastakin Suomessa joillekin jotenkin erikoisia joko hyvässä tai pahassa mielessä.

Jos suomalaisilla on yleistävää rasismia/vihamielisyyttä amerikkalaisia kohtaan, niin kysehän on aivan samasta ilmiöstä kuin mitä on esiintynyt venäläisiä ja ruotsalaisia kohtaan läpi vuosisatojen. Ihmettelen vain, milloin Suomessa opittaisiin ymmärtämään, ettei jokainen venäläinen ole vastuussa maansa politiikasta, yhteiskuntajärjestelmästä, päättäjistä, virheistä, Stalinin vainoista ja Talvisodan pommituksista, eikä siis ansaitse osakseen vihaa tai hyljeksintää sen vuoksi, että sattuu olemaan venäläinen tai puhumaan jollekulle venäjää? Ei varmaankaan kovin pian, sillä onhan ruotsalaisia ja ruotsinkielisiäkin hurriteltu jo vuosisadat ilmeisesti sen vuoksi, että jokainen ruotsalaiselta vaikuttava on osalle suomalaisista jotenkin vastuussa Ruotsi-Suomen ajoista ja kaksikielisyydestä.

En minä itsekään pidä amerikkalaisen yhteiskuntajärjestelmän ja ideologian yleisistä koukeroista, ja olen vahva suomalaisen sosiaalihuollon, palvelujen ja (yleistäen ottaen) poliittisen ajattelun kannattaja. Tiedän kuitenkin olla sen verran aikuinen, etten demonstroi kaikkia USA:ta koskevia antipatioitani amerikkalaisia ihmisiä, saatika kaikkia englanniksi keskenään keskustelevia ihmisiä vastaan. Nälviminen, mulkoilu, passiivinen vihamielisyys ja jonkun erilaisuuden yleinen "ärsyttävyys" ovat kaikki asioita, jotka muistuttavat minua enemmän peruskoulun yläasteesta kuin aikuisista ihmisistä. Jos on halua osoittaa mieltä USA:ta tai sen politiikkaa vastaan, niin aikuinen ihminen voi tehdä sen esim. ottamalla asiallisella kritiikillä yhteyttä maan lähetystöön ja päättäjiin tai osallistumalla mielenosoitukseen. Olin itse intohimoisesti mukana monessa Irakin sotaa vastustaneessa mielenosoituksessa Suomessa. Jos taas ei ole valmis sallimaan toisten ihmisten puhuvan keskenään englantia tai jotain muuta kieltä kuin suomea Suomessa, niin tämä nykyajan kansainvälistynyt ja avoimempi maailma ei taida sitten sopia asuinpaikaksi alkuunkaan.

Tai hei, ehkä tämä koko blogikirjoitukseni voidaan torpata sillä, että mistäs minä tiedän, tuijotteliko se pariskunta meitä sen paremmin amerikkalaisiksi luulemisen kuin englannin puhumisen vuoksi? Kenties minä haisin pahalle (sieltä usean penkkirivin päästä), ja siitä syystä mies katsoi aiheelliseksi tuhahtaa minulle, ventovieraalle ihmiselle, tai sitten hän vain oli juuri juonut shotin Kossua tai jotain muuta voimajuomaa ja olisi halunnut haastaa minut kunnon tappeluun? Tämän hän sitten kommunikoi mulkoilemalla. ;)