The culture shock that shocks me

After publicly talking about it since at least the 2006 federal election, Stephen Harper, the leader of the Conservative Party of Canada and Canada's current prime minister, who once called the Kyoto Protocol "a socialist scheme" designed to suck money out of rich countries, this week announced that Canada is abandoning the greenhouse gas emission cuts set in the Kyoto Protocol, and "vigorously campaigning for an international deal that rejects the central foundation of the Kyoto Protocol."

While Harper can, of course, say that, Canada has, as a matter of fact, ratified the Kyoto Protocol, which came into force in February 2005, on December 17, 2002 and the decision is legally binding, requiring Canada to reduce emissions to 6% below 1990 levels during the 2008-2012 commitment period.

But so far Canada has done nothing to reduce its emissions, and by 2004, Canada's CO₂ emissions had risen, instead of declining, to 27% above 1990 levels (which compares unfavorably to even the United States' emission levels - the US pushed a 16% increase in its emissions during the same time).

Here not just the politicians currently in the government (the previous Liberal government talked more positively about Kyoto than the Conservatists, but didn't actually do much, either), but also some otherwise sensible journalists, ordinary people and NGOs argue that Canada has got special conditions like no other country that joined Kyoto: Canada's economy is strongly dependent on the US and Canada's own natural gas and oil industry in Alberta, the climate is cold, the country is huge and the people need cars.

Personally, I am sure that Kyoto is not the ultimate, best of the best solution to prevent global warming. And different countries have different circumstances, true. But as long as I see way too many Canadians, not just the current government but the ordinary people of this country, not even try to do anything real to change their lifestyles in the slightest ways, I will wipe my ass with the excuses about the "special conditions" here. While putting hard caps on the emissions that the main industries cause here may be a difficult task in this country, why do I see no new funding going to Canada's poorly developed, crumbling public transportation network, no bike lanes, severe cuts to the funding of Environment Canada and no widespread support for the Green Party or other political parties supporting Kyoto, even if in 2002 polls showed 70% support among Canadians for Kyoto?

The Toronto Transit Commission, TTC, is battling against a multi-million dollar budget deficit this year, and according to Gary Webster, the general manager of TTC, and reports, next year TTC faces another $50-$60 million deficit again, and so more service cuts are expected as well as yet another increase to the already way-too-high ticket prices. And by 2010, TTC is expected to be another $50 million short again. If Canada really can say it's got a developed, highly educated society that wants to do at least something to reduce its emissions, then why is the public transportation system of the biggest city in the country left with totally inadequate funding?

Sure, it's true - we don't yet have all the technology to create sufficient amounts of energy in alternative ways without using any fossil fuel, but that certainly doesn't mean there's nothing that can be done about our emissions now, that we can just sit down now, give up, and keep living the way we do. There's a whole hell of a lot that can be done with today's technology, and it doesn't take only the government's actions (although that is an important part of the solution) to do things better - individuals can help, too. If this country and its people don't even try to do something with today's technology, instead of coming up with excuses and explanations, then they don't get a right to complain, to bail out, to veto and whine.

Here's a list of some of the things that could be fixed now, without waiting for utopian technology or other out-of-this-world solutions:
-Stop idleing your cars! Ordinary people, cops, TTC bus drivers - all of them I see idleing their cars, trucks and buses for 10-20 times here, when there's absolutely no need nor justification for it. In Finland, you're allowed to idle your car for max 2 minutes at a time, and that is to prevent pollution, as the emission levels of a car at idle speed are severely higher than the emission levels of a moving car.
-Just this week, I was reading about how the city of Helsinki is building a free WLAN network to cover all of the city's subway trains and stations, putting an extra €3 million EUR a year in building more bike lanes, and equipping all public transit buses in metro Helsinki with GPS devices to enhance scheduling and to be able to offer real time information to the customers of the city's public transportation system. At the same time, TTC operates worn-out infrastructure and old school ticketing systems, much higher prices and more service disruptions. Why the hell haven't any of Canada's governments ever made the development of public transportation networks the same kind of priority as governments in Europe have? Because driving an SUV equals "higher standard of living and individuality"? Get over it. High speed train networks, free WLAN, affordable ticket prices, 5-minute intervals and buses and streetcars that, most of the time, really do keep to their schedules equal a way more advanced society and standard of living to me than any stinky car that burns 15 liters of gas per 100 km.
-In Helsinki, a bit over 10% of people commute by bicycle. In Copenhagen, it's 30%, but in Toronto only 0.8%. It seems like the city of Toronto has been talking about building more bike lanes for several years now, but I don't see it happening. Helsinki is not the best city in the world in terms of bike lanes when compared to cities like Amsterdam and Copenhagen, but with a bit over of 517 kilometers of segregated, well maintained bike lanes and paths, great publicly built and funded services like Journey Planner for Cyclists, Helsinki, a city of 1 million inhabitants, beats the shit out of Toronto. Why the hell isn't the city of Toronto taking cyclists seriously?
- GO trains, the commuter trains in and around Toronto, are operated with polluting diesel engines because there are no electric rail networks here, and the interval between two trains is 30 min to 1 hour. That sounds like, what, the 60's in Helsinki, but here it's the 21st century.
- Compared to Finland, many gas stations in Canada are in bad, if not horrible condition. Where in Finland there are regulations that force all gas stations to have their main tanks properly sealed and buried in the ground, and vacuums above the pumps to suck the fumes up before they end up in the air, here I see leak marks, the fumes are strong in the air and the pumps are old and rusty. Not everywhere, but in too many places. With tighter regulation, better education and by forcing dirty gas stations to close, Canada could help clean up the soil around gas stations and depots.
- 1700 people die every year from smog related illnesses in Toronto. 1700 people. Every year!
- Countries like Spain, Germany and Denmark are now leading the development of solar and wind power technologies in the world, with several other European countries following, and are going to be way ahead of others, enabling them to sell the new technology to others. Why didn't Canada want to lead in those fields? Why didn't the government want to invest at least some of its $13.2-billion surplus on the development of renewable energy sources instead of giving it away in tax cuts? Because North American governments believe in "capitalism" and "the individual" instead of common good and "communism"? Seems to me like by thinking that way you are losing the game in this free market economy. And if completely free education (yes, free tuition), free health care incl. dental, better public transportation, more high technology and universal daycare like in Finland, while having a better record of unemployment rates, more worldwide recognized brands than Canada, equals "communism" to the average Canadian, then so be it.

And the list goes on... From health care to public transportation to basic infrastructure to environmentalism, it is clear that by complaining about taxes, focusing on the amount of taxes instead of what the collected tax money, whatever the amount, is actually spent on, has resulted in a society and infrastructure that is not horribly worse, but there are noticeable differences and weaknesses almost everywhere.

When the leader of this country calls the UN-administered Kyoto Protocol "a socialist scheme designed to suck money out of rich countries" and says that no country with the same GDP growth as Canada (Finland's GDP grew about twice as much as Canada's last year) can keep up with Kyoto, he's either thinking he's giving his speech to a dumb audience which won't check the facts, or just being blatantly dumb himself, in need of more history lessons, stats and facts, like the leader down south of Canada. My guess is that it's a bit of both, but I could be wrong.

Nuit Blanche tonight

Nuit Blanche, Toronto's version of Night of the Arts, is on tonight, and we (like almost everybody else in this city, which is going to make it... busy) are planning to spend the whole night out armed with cameras and some warm clothes, checking out all the arts & performances around the city. Can't wait! I'll post pictures on the Flickr page sometime next week, when I've recovered...

The inhospitality of a Canadian hospital

Viime perjantaiaamuna lähdimme Careyn kanssa tavalliseen tapaan pyörillä töihin. Aamu oli kaunis, lämmin ja aurinkoinen. Noin kilometrin päässä kotoa, Dundas Westin metroaseman liepeillä, ohitin Careyn ja poljin edellä, kun saavuimme Dundas Westin ja Roncesvallesin risteykseen. Valo oli vihreä vasemmalle kääntyville, joten lähdin suoraan kääntymään. Perässä tuli Carey ja autojono, joukossa bussikin.

Vasemmalle kaartaessani jouduin yllättäen ylittämään ratikkakiskot, mitä pyrin aina välttämään ainakin kovassa vauhdissa. Ratikkakiskojen ylittäminen pyörällä (tai sen paremmin autollakaan) ei ole mukavaa Helsingissäkään, ja täällä Torontossa kiskot ovat vielä hieman Helsingin kiskoja leveämmät ja syväuraisemmat.

Seuraavaksi tajusin, että pyörän rengas jäi ratikkakiskojen väliin jumiin ja pyörä lähtee käsistäni sivulle, kun taas minä jatkan fysiikan lakien mukaisesti matkaa eteenpäin, lentäen ilmassa oikealle sivulle liukuvan pyöräni ohjaustangon yli.

Lyhyt ilmalento päättyi, kun rysähdin alas katuun ensin vasemmalle kyynär- ja olkapäälleni ja sitten löin pääni kovaa katuun. Jos päässäni ei olisi ollut uudenkarheaa mustaa pyöräilykypärääni, niin... En viitsi arvailla, miten olisi käynyt.

Seuraavan muutaman sekunnin aikana nostin pääni ylös kadusta nähdäkseni, olivatko Carey ja takana tulleet autot varmasti nähneet kaatumiseni vai vyöryisikö joku perästä päälleni. Autoihin oli onneksi välimatkaa, ja kaikki osasivat varoa minua. En ensiksi shokkireaktion ansiosta tuntenut lainkaan kipua. Mutta sitten iski musertava, hartioita särkevä kipu, tuskainen puristus, ja silmissä musteni.

Seuraavaksi muistan olleeni jalkakäytävällä valittaen kaameaa särkyä. Carey oli auttanut minut pois tieltä. Alkoi oksettaa, ja silmissä sumeni taas. Huusin valtavaa särkyä hartioissa. Ympärille kerääntyi nopeasti ihmisiä, jotka kysyivät tarvitsemmeko apua (muistini mukaan tuo sama ei Helsingissä tapahdu aina aivan yhtä nopeasti;).

Tilanne vaikutti pahalta. Carey nappasi meille taksin, jolla ajoimme lähimmän sairaalan ensiapuosastolle. Pahin osa kokemuksesta olikin tavallaan vasta edessä.

Sairaalassa ilmeni, ettei minulla ole täyttä varmuutta, millainen sairasvakuutus meillä täällä on, jos on vakuutusta lainkaan. Ontarion provinssin terveydenhuoltovakuutuksessa, OHIPissä, on kaikille Kanadaan saapuville, myös Kanadan kansalaisille kuten Carey, alussa kolmen kuukauden mittainen odotusaika, jolloin vakuutusta ei saa. Veroja pitää kuitenkin maksaa aivan yhtä paljon kuin kaikki muutkin heti ensimmäisestä päivästä lähtien...

Koska minulla ei ollut esittää vakuutuskorttia, oli edessä tyly kohtelu: vuosin verta ruhjeistani enkä pystynyt pitämään päätäni ylhäällä, mutta ennen kuin sairaala suostui auttamaan minua mitenkään, jouduin maksamaan luottokortilla himpun vajaa 450 dollaria (n. 320 euroa) ja sitten vielä allekirjoittamaan muutaman sitoumuksen, joissa suostuin luopumaan oikeudestani haastaa sairaala oikeuteen hoitovirhetapauksessa missään toisessa valtiossa tai muussa Kanadan provinssissa kuin Ontariossa. Mieleen tuli kuvia ja kertomuksia Kanadan etelänaapurin "tarunhohtoisesta" terveydenhuollosta tai siis sen puutteesta. Eihän täällä jääkarhumaassa pitänyt näin käydä?

Sitten pääsin sisään, ja muutaman ensimmäisen minuutin ajan asiat näyttivät sujuvan ripeästi. Niin ripeästi, että päästin Careyn lähtemään töihin, koska näytin jo pärjäävän itsekseni. Terveydenhoitaja kutsui minut huoneeseen.

Hoitaja ei tehnyt kuitenkaan mitään muuta kuin mittasi verenpaineeni ja käski sen jälkeen takaisin jonoon tuolille odottamaan lääkäriä, joka sairaalasta kuulemma jostakin löytyisi. Kymmenen minuuttia odoteltuani tajusin, ettei hoitaja ollut edes vaivautunut puhdistamaan haavojani puhumattakaan, että minulle olisi tarjottu särkylääkettä. Ruhjeitani kirveli, ja yritin nyt itse saada jonkun puhdistamaan ne, mutta tuloksetta.

Kaksi tuntia odoteltuani lukuisten muiden ihmisten kanssa paikalle tuli lääketieteen opiskelija, joka paineli hartioitani ja käsivarttani tutkiakseen, oliko minulla luunmurtumia. En arvellut itsekään niitä olevan, ja siksi yritin kieltäytyä röntgenjonosta, sillä röntgen on kallista. En saanut särkylääkettä vieläkään, mutta nyt ruhjeeni sentään puhdistettiin ennen kuin minut määrättiin jälleen penkille odottamaan muiden huolestuneiden kasvojen sekaan. Pari potilasta purskahti jonossa välillä itkuun syystä tai toisesta.

Kolme ja puoli tuntia odotettuani minulla oli nälkä ja jano enkä edelleenkään ollut saanut mitään konkreettista apua, kuten särkylääkettä tai kunnon diagnoosia. Pyysin lupaa saada lähteä. Minulle sanottiin, että voin toki lähteä, mutta minut on kuin onkin laitettu röntgenjonoon. Kysyin kauanko siihen vielä menisi ja vastaus oli "noin neljä tuntia." En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Päätin lähteä.

Kotiin päästyäni sain vihdoin suuhuni itse omaan lääkekaappiimme ostamaamme särkylääkettä ja olo alkoi vähän helpottaa. Vietin loppupäivän siinä uskossa, että paranen iskusta tosi nopeasti, kunnes illalla Carey totesi, että kyynärpäänihän on turvonnut elefantin kokoiseksi.

Lyhennän tarinan loppuosaa vähän, ja totean, että kanadalaisia terveysvakuutuksia tai muita etuja emme todellakaan selvittelyjen jälkeenkään tällä hetkellä saa, mutta näyttää siltä, että saan turhauttavan sairaalareissun hinnan takaisin suomalaisesta matkavakuutuksestamme, joka onneksi, onneksi, onneksi on vielä muutaman viikon voimassa. Ja tästä viisastuttuamme otimme nyt loppuvuodeksi kanadalaisen vakuutusyhtiön matkavakuutuksen, joka maksaa paljon, mutta täyttää tarpeemme. OHIP-terveysvakuutuksen saamme voimaan marraskuussa. Käsi on nyt viikon sisällä parantunut melko hyvin. Se on vielä vähän arka ja ruhjeeseen kasvaa iso rupi, mutta taisin kuitenkin selvitä pahalta näyttäneestä tärskystä miltei pelkällä säikähdyksellä. Töistä en viitsinyt paljoa poissa pysyä, koska ensimmäisen kolmen kuukauden aikana minulla ei ole oikeutta palkalliseen sairaslomaan.

Banking business

Doing banking business here is definitely not as simple and straight-forward as in Finland, and the infrastructure here lags behind all Europe. The six big banks in Canada - like the three big; Sampo, Nordea and Osuuspankki in Finland - are Royal Bank, TD Canada Trust, Bank of Montreal, CIBC, National Bank and Scotiabank. We first went with one of the big ones, and set up an account for me there.

Within the first week, I ran into strange problems while trying to do online banking. No money at all could be transferred to my account from Carey's or our other accounts, not even after several attempts. "If I'm unable to receive money to my own account, then what will happen to my first paycheck? Will I be able to receive money at all," I asked, as we called the customer service line.

To my surprise, the customer service agent was not only unable to help me and solve the problem, but also unable to give me any reasonable explanation to why was I having these problems. The guy just gave us some sort of a vague explanation about the account being new, and that because of that there are some security restrictions, and so I won't be able to fully use the account yet.

Security restrictions? So basically the bank was telling me that they won't let me receive money to my account due to "safety." Safety - whose safety - the bank's or mine? While I was already busy developing a conspiracy theory or two about how the bank's trying to steal my money, the customer service guy told me to go to my branch the next day and ask them to solve the issue.

Actually going to a bank isn't something that I used to do very often in Finland, as online banking services there are generally so well developed that there's no need to go in anymore (and that's exactly what the banks there have wanted to do, too, in order to be able to close their offices and lay off people, which isn't a great solution either, but I didn't really mind it, because I liked the online services better anyway), so I was quite frustrated that I needed to take an hour off work to go ask why and how does the bank think they can prevent me from getting any money on my account.

At the bank, I talked with the same guy as when I originally opened the account. He was friendly and gave me fast service, but seemed to think that I was making a bigger issue out of something small and not so out of the ordinary. He couldn't solve the problem right away, either, but promised to deal with it by the end of the day. And so he did - by 5 PM my account started working - but he, too, failed to give me any explanation on why the account hadn't been working right away after I opened it.

Let's see - why did, and do, I think it it was a bigger issue than just a little oopsie? Well, I'm used to a much better banking infrastructure in Finland, while at the same time the service fees there are a lot smaller than here. I knew well before I moved here that there's some old technology still in use here, while in Finland the system has been updated years and years ago, but it still hurts me when it actually hits me - i.e. now that I actually have to use banks here, they give me constant frustration.

In Canada, cheques are still in every-day use. I know that Canada isn't nearly the only country left in the world, where cheques are still widely used, but in Finland we gave them up already in 1993 (and even before that cheques had become rare there). Why? Because cheques are paper-based, unreliable and unsafe, and costly for banks to print. In most countries around the world and in Europe in particular, the rise of ATMs, credit and debit cards and, most importantly, direct bank transfer and electronic payment, has led to an era of easy access to cash, which has made the necessity of writing a cheque to someone because the banks were closed a thing of the past.

A thing of the past, yes, but not here. Here banks don't have access to a modern, centralized system like in Finland, and that makes even the simplest things, like sending money from one bank to another, using any ATM on the street or making an electronic payment to, say, your landlord, weirdly complicated. Here each bank has, first and foremost, got its own systems, networks and bank machines, and if you are one bank's customer, you have to pay a fee to use another bank's bank machine or even a higher fee if you use a non-bank-affiliated ATM (which are quite common here).

In Finland, the thinking is that since in the modern world everybody needs to have a bank account to go about daily life, everybody should have access to their own money without having to pay a fee for it. There, banks can charge you for account services, online banking and cards and other additional services like here, but not for the use of any bank machine operated by the central Otto system (which means every ATM in the country). That's common interest there, and seen as a basic "right."

But here it's not. In North American "free market economy" banks can run "free," which has led to a system where every bank has got its own, often quite underdeveloped system without easy, simple access to other banks' systems. And many people here seem to think of that as normal.

So what do I get here? I get poorer services, less security (just look at any of the Canadian banks' online banking systems' login page), less bank machines that I can use for free, no easy electronic payments, BUT yes - higher fees. Here with the big bank I first went with, I pay 4 times more for basic services like a debit card, a bank account and online banking than in Finland, where the same services are, in many ways, almost 20 years ahead of Canadian (and American) banking systems. Electronic payments across the European Union are fast and free now, and much more efficient than payments within just the United States or Canada, when the money isn't even crossing the country's borders.

Ok, ok, I live here now and I just have to take it. But I don't have to take it all, because luckily there are some alternatives here, too. We went to the local Osuuspankki - Finnish Credit Union here and set up our accounts there instead. They can't give me much better online banking services than anyone else, but their fees are less than half of what I would pay to any of the big banks here. And Osuuspankki is 100% owned by its customers, a true co-op. So there - kiss my ass, Big Bank of Canada that's stuck in the 20th century.

CNE

Kävimme kavereiden kanssa keskiviikkona CNEssa. Myös The Exinä tunnettu CNE eli Canadian National Exhibition alkoi 1800-luvun lopulla aikana, jolloin Kanada oli hyvin maatalousvaltainen maa (kuten Suomikin silloin), vuosittaisena maatalousnäyttelynä ja kehittyi myöhemmin nykyiseen muotoonsa, 18 päivää kestäväksi suureksi huvipuistoksi ja näyttelyalueeksi.


CNE ajoittuu torontolaisittain katsoen kesän viimeisiin 18 päivään, sillä täällä kesän ajatellaan päättyvän syyskuun ensimmäisenä maanantaina juhlittavaan Labour Dayhin (vaikka kesäisiä lämpötiloja saattaa täällä hyvinkin riittää syyskuun, jopa lokakuun puolelle asti), joka on myös CNEn viimeinen aukiolopäivä. Labour Day? Kyllä, sillä on sama alkuperäinen merkitys kuin sillä vappu-nimellä Suomessa tunnetulla, toukokuun ensimmäisenä vietettävällä juhlapäivällä.

Pohjois-Amerikassa työn juhlaa vietetään perinteisesti syyskuun alussa mm. siitä syystä, että aikoinaan korporaatioiden ylivaltaan ja "vapaa"talouteen mieltyneet ja sittemmin siihen jumiutuneetkin pohjois-amerikkalaiset johtajat pelkäsivät paikallisten työläisliikkeiden saavan enemmän voimaa ja kansainvälistä tukea, jos niiden sallittaisiin juhlia työväen juhlaa samana päivänä kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa, eli toukokuun 1. päivänä. Vaikka jonkinlainen epäluulo ammattiyhdistysliikettä kohtaan on jäänyt Pohjois-Amerikassa perinteeksi, nykyään Labour Day on sentään täällä yleinen, palkallinen vapaapäivä. Eli maanantaina pidän minäkin kalsaripäivän kotona.

Mutta takaisin asiaan, eli CNEhen. Homma muistutti aika lailla Kööpenhaminan tivolia tai vaikka Linnanmäkeäkin huvipuistolaitteineen, vaikka CNEssa laitteet ovatkin paikoillaan vain tilapäisesti. Isolle osalle CNEn kävijäjoukkoa tuntuu valtava (junk) food hall eli pikaruokahalli olevan vähintään yhtä tärkeä osa käyntiä kuin tivolilaitteet. En kuitenkaan lähde tässä nyt lankeamaan tekopyhyyteen ja parjaamaan ketään CNEssä ruokaillutta, sillä kävin itsekin ahtamassa falafelannoksen ja jamaikalaisen pattien naamariini ruokahallissa. Ja kun syömisen makuun pääsin, niin seuraavaksi kokeilin candy applea eli karamellitahnaan ja maapähkinärouheeseen kastettua omenaa. Se ei ollutkaan pahaa.

Alkuperäistä CNEn henkeä eli uusien keksintöjen, ajatusten ja saavutusten esittelyä edustivat kaupungin liikennelaitoksen TTCn tulevaisuuden ratikkanäyttely (lupausten mukaan "lähivuosina", mutta todellisemmin kai vasta joskus tulevaisuudessa saadaan siis Torontoon uusia ratikoita - vaikka toisaalta nykyisissä, pääosin vuodelta 1979 peräisin olevissa ratikoissa ei ole minusta juurikaan vikaa... viat ovat muualla TTCn palvelussa) sekä mainio ekologisen kerrostaloasunnon esittely.

Päätimme iltamme seuraamalla ihmistykinkuula-esitystä. Kyllä, kyseessä oli aivan oikea human cannonball, siis ihmisolento joka kiipesi erikoisvalmisteisen tykin nokkaan, tykki laukaistiin ja elävä ammus singahti taivaalle laskeutuen sitten onnistuneesti turvaverkkoon. Tämä näkemämme tykinkuula kuuluu perheeseen, jossa ruutikepin nokasta singahtelulle on pitkät perinteet: kuulamiehen isä oli tykintäytteenä yli kolmekymmentä vuotta, ja pojan oli jatkettava papan työtä. Se ei edes riittänyt, sillä myös miehen sisko päätti merkitä ammatikseen tykinsuusta lennähtelyn. Lennokas uravalinta aiheuttaa varmaan ihmetystä joka kerta, kun kuulaperheeltä kysytään ammattia esim. valtion virastoissa kaavakkeita täytellessä.